torstai 26. toukokuuta 2011

hyvää nimipäivää ja omenamehua

Vaari on aina (kännyköiden aikakaudella) ollut ensimmäinen joka onnittelee mua nimipäivänä! Usein en edes muista nimipäiviäni ennen kun kännykkä ilmoittaa aamulla vaarilta saapuneesta viestistä. Tänään kuitenkin poikkeuksellisesti joku päihitti vaarin, maailmaamullistavaa.

Lisää hämmennyksen hetkiä koin koulussa, kun kirjoitin kirjallisuusesseetä. Suunnitteleminen kotona oli jäänyt vähäiseksi (lue: En suunnitellut kotona ollenkaan) ja olin hyvin epätoivoisen oloinen. Sitten piuuuuuum koin inspiroitumisen ja kirjoitin omasta mielestäni todella hyvän kirjallisuuseseen! Nyt tarvii enää toivoa että joku muukin (eli opettaja) on samaa mieltä.

Kriiseilin kun en osannut päättää söisinkö tänään
a) kanaa ja nuudelia vai
b) kananugetteja ja lohkoperunoita
kyselin puolilta facebook kavereilta neuvoa päädyin kuitenkin valitsemaan itse. Söin nuudeleita ja nyt tekee mieli nugetteja. Voi valitsemisen vaikeutta.

Oikeastaan mun pitäisi lukea enkkua. Olen lukenut jo sanat ja nyt pitäisi kahlata läpi kielioppia. On enää yksi ongelma -- mua ei kiinnosta. Tiedän kuitenkin, että vaikka kuinka yrittäisin opetella ulkoa poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia, niin kokeessa ollaan täysin intuition varassa. Eihän se hyvä taktiikka ole, mutta taannut tasaisia riittävän hyviä tuloksia aina tähänkin mennessä. Ehkä kuitenkin luen vielä vähän... kai.


 (fiksuna likkana kirjotin tekstin ensin peilikuvana kun ajattelin että webbi kääntää kuvan.. 
no eihän se sitten ihan niin fiksua ollutkaan...)

Totesin tänään että voin olla onnellinen ihan itseksenikin! En tarvitse muiden lukemattomia nimipäiväonnitteluja iloitakseni. Olin älyttömän iloinen kävellessäni yksin kotiin ruokaa laukussa ja voikukkia keräillen. Keräsin itselleni nimipäiväkukkia ja tulin kotiin hellimään itseäni hyvällä ruualla. Kohta voisin paistaa karjalanpiirakoita nimipäiväiltanapostelvaksi. Hyvää nimipäivää minä ♥ hyvää nimipäivää kaikki maailman muut Vilmat!

Ehkä tämä ylitsepääsemätön iloisuus kumpuaa edellämainitusta kirjallisuusesseestä, olihan se kuitenkin aikamoista kliseistä liibalaabaa (ja nyt soi päässä Irina -  liiba laaba). Toisaalta oli kamalan piristävää kirjoittaa kerrankin sellaista realisti-vastaista "seuratkaa kaikki unelmianne niin löydätte onnen!" - kakkaa. Välillä pitää pistää oma sisäinen skeptistinsä kuriin. Mur. Nyt on aika unelmoida vähän ja kehitellä liian suuria haavelinnoja!

Totesin äsken että mulla ei ole mitään kuvia tähän postaukseen ja napsin teille mahtavia kuvia laatua webbikamera ja ei photoshopia!


Huomatkaa vasemmalla tummat silmänaluset jotka on mulle luontaiset eikä ne tosta paljoa vaaleammiksi muutu sillonkaan harvoin kun satun saamaan riittävästi unta.

Oikealla huomatkaa... no siinä ei kyllä ole mitään huomattavaakaan. Leikin jotain zenjumalaa ilmeisesti, ehkä buddhaa. Rapsuttakaa mun mahaa niin tuon onnea! Noei, mutta kattokaapa muuten kuinka kurttuset silmäluomet mulla on! Ne on tosi jännät. Puhumattakaan siitä että kummassakin yläluomessa on ollut ensimmäisistä pakkasista asti kuiva läntti joita ei saa paranemaan vaikka rasvaisi kuinka raivokkaasti, alkaa iskeä epätoivo ja palaa hermot.

P.S. Photoshopista tuli mieleen, että aloin lukea tosi kivan oloista kirjaa ja tulin tosi iloiseksi siitäkin!

1 kommentti :

  1. Olipa iloinen postaus, tulee itsekin hyvälle mielelle. Laitoin että "pidin" :)

    VastaaPoista