perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kyynärtaipeessa mustelma ja näytän nistiltä

Sain tänään mansikkakioskille myyntiin tosihyviä vadelmia. Syötiin vadelmia kun näin Sädeä ekaa kertaa Hämeenlinnassa.

Löysin kirpputorilta uskomattoman ihanan esineen johon rakastuin, mutta joka ei ehkä olekaan myynnissä. Myyjä lupasi kysellä lisätietoja ja palataan katsomaan mun uutta rakastettua ensi viikolla.

Tehdään mustikkapiirakkaa ja se tuoksuu älyttömän hyvältä.

Mietin miksi ihmiset on valmiita ostamaan 8litraa mansikoita 28eurolla vaikka se on ihan älytön riistohinta... mutta kauppa vaan käy.

Mietin myös miten jotkut ihmiset ei kertakaikkiaan kykene liikkumaan julkisilla paikoilla ilman meikkiä. Silloin on vika sisälläpäin. Itseään pitää rakastaa sen näköisenä kun on, myös ilman sitä epäkohdat poistavaa ja parhaita puolia korostavaa meikkikerrostumaa. Jos vain saisi koko maailman ymmärtämään, että muutos omassa asenteessa tapahtuu kun päättää sen tapahtuvan.

Mustikkapiirakka on valmista, mutta sen pitää antaa jäähtyä ja odottamisen tuska on niin suuri etten ehkä kestä. Poltin käteni ottaessani piirakkaa ulos uunista ja nyt sattuu vaikka hukutinkin sen hyvin vikkelästi jääkylmään veteen.

Ja nyt on sellainen hinku saada vaaleansininen kirjoituskone että sekoaminen ja viimeisenkin järjen hivenen menettäminen on lähellä. Teistä varmaan harva tietää surullisesta tarinasta joka kertoo pienestä vilmasta, 20e maksavasta maailman kauneimmasta vaaleansinisestä kirjoituskoneesta ja liian pitkästä matkasta kotiin. Tarina loppuu siihen että vilma ei voi ostaa kirjoituskonetta koska ei jaksaisi yksin kantaa sitä kotiin. Ja tästä on varmaan 2 vuotta aikaa. Harmittaa edelleen älyttömästiliikaa jokaikinen kerta kun muistuu mieleen.

Nyt menen syömään mustikkapiirakkaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti