maanantai 22. elokuuta 2011

atoopikon arki



Näin pienoisen postaustauon päättymisen merkiksi tahtoisin kirjoittaa loppuun tekstin jonka aloitus kuului aiemmin "näin ennen nukkumaanmenoa tahtoisin esitellä teille erilaisten rasvojeni repertuaarin". Tässä siis rasvat joita olen enemmän tai vähemmän lutrannut niin naamalleni kuin kehollenikin viimeisen.. puolen vuoden sisään sanoisin.

Lukekaa tätä vaikka mainostuspuheena, sitähän tämä on "tämä rasva on hyvää ja tämä ei, tämä on huonoa älkää käyttäkö".

Taka-alalta voi paikantaa ah niin ihanat perusvoiteeni Aqualan Ln ja Humektanin. Vaihdoin ihan äskettäin humektaniin joten siksi aqualan ällääkin on vielä jäljellä, sitä olen käyttänyt pitkälti koko ikäni. Näillä eniveis rasvataa koko keho joka päivä kahteen kertaan. Kumpaankin taitaa löytyä resepti viime lääkärireissun jäljiltä, ihan vaan että saisin kelalta korvausta siitä että kaikki rahat syytetään apteekille. (vaikka eihän ne toistaiseksi omia rahoja ole heheh hihi)

Takana kurkistelee myös ESSEX niminen rasva, jonka ostin muutenvaan apteekista koska esitteessä lupailtiin lähes ihmeitä. Kyllähän se ihan rasvaista oli ja vaikutti ihan hyvältä rasvalta, mutta ei se rutikuivaa ihottumaihoa kyennyt parantamaan millään tavoin. Suosittelen suosittelematta. Kokeilkaa itse, kai se jollekin sopii.

Apolar (desonidum, miten se kirjotettiinkaan?), reseptirasvani. Jonkinlaista kortisonivoidetta tämä mielestäni oli, 1-2 viikon kuureina atooppiseen ihottumaan ja kuivuuteen muualle kuin kasvoille. Tosin kuurien välissä on sitten pidettävä vähintään yhtä pitkiä taukoja että pysyy kaikinpuolin kunnossa. Samaan kappaleeseen voisi kai esitellä myös Hydrocortisonin ja tuon kolmannen kortisonirasvan mikä pötköttää etualalla. Hydrocortisonia en käytä enää niinkään, mutta sillä hoidin silmiä hyvinkin aktiivisesti ennen reseptimömmöjä, tuo toinen puolestaan on kivaa geelimäistä kortisonivoidetta jota on hyvä laittaa yllättäviin ihottumaryppäisiin.

Oikeassa laidassa näkyy kaksi voidetta joita käytin ennen kesällä tapahtunutta räjähdysmaista atopia-aaltotuskakuolemakuivumisihottumaa. Erisaniin en ikinä oikein tottunut, vaikka yritinkin jottei tarvisi aina tunkea naamaan kaikkein rasvaisimpia rasvoja. Tuo nivea puolestaan on ihan pätevä rasvainen perusvoide, muttei ihan parhaita kavereitani kuitenkaan.

Viimeisenä (muttei vähäisimpäinä -- ärsyttääpä tämä klisee ja silti oli pakko kirjoittaa) Protopic. Ihotautilääkärin minulle määräämä immuunijärjestelmään vaikuttava ihmrasva. Tällä on saatu simmut kuntoon ja pakko myöntää että olo on huomattavasti mukavampi kun kykenee elämään raapimatta kokoajan kuivaa ihoa irti silmäluomiltaan. Tosin kyseinen rasva tykkäsi poltella ja kuumottaa silmillä ensimmäisen viikon ajan, mutta kuulema tämäkin on ihan normaalia.

Kuvasta ja listauksesta puuttuu muuten bodyshopin mansikantuoksuinen rasva jota käytän vain ja ainoastaan säärien rasvaamiseen. En tiedä miksi, mutta rakastan tunnetta että sääreni tuoksuvat hyvältä. Tosin bdyshopin rasvat ovatkin hiukan turhan tyyriitä päivittäiseen kokovartalorasvaukseen, että ehkä hyvä näin.


Lopuksi vielä kuva siitä miltä kaula näytti kesän lopulla. Siskon poikaystävä oli viikko toisensa jälkeen vakuuttunut että mulla oli fritsu kaulassa, mutta ei, kyllä se oli ihottumaan kokoajan vain. Nyt palaan muokkaamaan muita kuvia teidän kiusaksenne. Kavahtakaa tsihih.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti