tiistai 29. marraskuuta 2011

Ilkeyden anatomiaa

Varoitus: 
Seuraa pitkä asiateksti.
Alunperin äidinkielenaineeksi kirjoitettu. 
Mielipiteet ja esimerkit ovat tosia.
Tarkoituksena ei ole provosoida, vaan kertoa mielipiteeni.
Kenekään ei ole pakko vaivautua lukemaan tätä, mutta halukkaat, feel free to read.


             Kultainen sääntö: kuten haluaisit muiden kohtelevan sinua, kohtele sinä heitä. En ole uskonnollinen ihminen enkä pidä kliseistä, mutta kultainen sääntö on sellainen uskonnollinen klisee, jota en toivoisi kenenkään tässä maailmassa unohtavan, mukaan lukien itseni. Jos haluat muiden olevan mukava sinulle, ole mukava heille. Jos puolestaan haluat muiden olevan ilkeitä sinulle, ole aivan rauhassa ilkeä heille. Mutta mikäli et halua sinulle ilkeiltävän, niin älä ihmeessä mene tökkimään toisia verbaalisilla tai henkisillä tikuillasi. Sitä saa, mitä tilaa.

             Ilkeydelle on sata ja yksi toinen toistaan huonompaa perustelua. Tyypillisimmin ihmiset lienevät perustelevan turhanpäiväisen häijyilynsä verhoamalla sen vaikuttamaan joltain yleisesti hyväksytyltä kuten rakentavalta kritiikiltä. Myös rehellisyyden ja suorapuheisuuden taakse ilkeilynsä peittävien ihmisten sankka meri on väärässä. Rehellinen voi olla myös kiltillä tavalla, mukavalla tavalla. Suorapuheisuutta voi harjoittaa pehmeämmin ja reilummin, satuttamatta toista ja heittelemättä tätä kuvainnollisilla pikkukivillä, puhumattakaan isommista murikoista. Ja ei, ”palaa ala-asteelle opettelemaan piirtämisen alkeet, keskenkasvuinen KAKARA”, ei ole rakentavaa kritiikkiä, vaikka herrarouva kritisoija kuinka tahtoisi puolustella itseään kyseisellä argumentilla.

             Mitä sanotaan ilkeilyn ja kiusaamisen uhreille? Jokainen koulukiusattu on varmasti joskus kuullut samat sanat. Kiusaaja kiusaa vain koska on kateellinen. Kiusaaja haluaa vain kohottaa omaa itsetuntoaan kiusatun kustannuksella. Kliseiden klisee, eikä edes todistettavissa todeksi. Valitettavasti useat kiusaajat epäilemättä toimivat vailla kateuden häivääkään. Itsetunnon kohottaminen lienee useammin totta. Miksi Timo-Elmeri kiusaisi pienempiään, ellei päästäkseen luokan suosioon? Mikä kiusaajasta tekee suositun ja coolin typin, sitä en tiedä.  Miksei se, joka on jokaiselle kiltti, ole kaikkien suosikki? Uskallan kuitenkin väittää, että suuri osa ihmisistä haluaa, että heitä kohtaan ollaan mielummin kilttejä kuin ilkeitä. Enkä nyt halua, että kiltteys rinnastetaan mielistelyyn ja tekopyhään silmien räpyttelyyn. Hauska ja rehellinen, kärkeväkin voi olla olematta ilkeä. Kokeilkaa ja hämmästykää.

             Internetin käytön yleistyminen tuntuu vähintäänkin tuplanneen yleisten ilkeilijöiden määrän. Onhan nettikiusaaminen yhä useampia nuoria vaivaavana ongelmana päässyt yhden ellei useammankin kerran jopa kymmenen uutisiin asti. Tuskin ilmiötä voi tsunamiin verrata, mutta miksi pitäisikään. Jokainen firefoxia, exploreria, chromea tai muita nettiselaimia edes hieman enemmän tuijotellut on varmasti törmännyt vähintään muutamaan muka-hauskaan kettuilijaan. Muka-hauskoja näistä ihmisistä tekee se, että he eivät osaa lopettaa. Yksikään heidän näppäimistöllä naputtamista sanoistaan ei ole mukava. Ilkeyksillä ei tarvitse olla minkäänlaista perustaa todellisuudessa, vaan tärkeintä on haukkua ja polkea toista ihmistä maahan mahdollisimman värikkäin ilmauksin. Ja voi sitä onnenpäivää, kun joku lähtee leikkiin mukaan. Mitä ilkeilijä tästä voittaa? Jos ei hyvää mieltä, niin ainakin viihdettä lauantai-iltaansa. Tavattoman useiden netissä päätään aukovien ihmisten päämääränä kun onkin ainoastaan provosoida ilkeilynsä kohdetta ja aiheuttaa tälle pahaa mieltä, testata pistääkö kohde vastaan. Ilkeys ilkeyden vuoksi on niin internetin kuin koko yhteiskunnankin kansansairaus.

              Jos internet yksinään on tuplannut ilkeilijöiden joukot, on anonymiteetti takuulla nelinkertaistanut ne. Mikä olisikaan hauskempaa ja helpompaa kuin haukkua viattomia ihmisiä netin syövereissä joutumatta koskaan vastuuseen teoistaan. Netti ja anonymiteetti mahdollistavat sen, että jokainen lapsi voi luoda itselleen kasan toinen toistaan viileämpiä, tai toisin sanoin ilkeämpiä, alter egoja ja kehittää sitä paljon puhuttua itsetuntoaan aiheuttaen samalla muille mielipahaa. En kuitenkaan usko, tai ainakaan halua uskoa, että jokainen edellä mainituista henkilöistä täysin sisäistäisi faktan, että se henkilö niin nimimerkin kuin netinkin toisella puolen on ihan oikea elävä ihminen. Muutama pelien maailmaan uppoutunut ihminen on jopa myöntänyt, että liian usein unohtaa ajatella toisenkin olevan tunteet omaava yksilö. Pelimaailman lisäksi näitä anonyymejä tai nimimerkillä varustettuja tuntemattomia ilkeilijöitä voi helpoiten löytää esimerkiksi keskustelupalstoilta, blogien kommenttiosuuksista, ircistä eli internet relay chatista tai erillisiltä lautasivustoilta. Kuka onnistuisi takomaan järkeä heidän päähänsä? Tämä lienee ikuisuuskysymys.

             Ilkeyden esiin ottaminen internetkaverien ja tuttujen keskuudessa aiheuttaa usein puolustelujen tulvan. Olen kuullut ilkeydelle monia puolusteluja mukaan luettuna esimerkiksi argumentti: ”Minulla on vaikeuksia sietää typeryyttä. Netissä on paljon idiootteja ja toisaalta anonyymi mahdollisuus tuoda omat tuntonsa rehellisesti esiin. Tästä seuraa, että joudun usein olemaan tyhmien ihmisten kannalta ilkeä kusipää.” Voisin palata alkutekstissä esittämääni mielipiteeseen siitä, että rehellisyys ja ilkeys eivät ole synonyymejä, eivätkä seuraa toinen toistaan. Rehellisyys ei missään tapauksessa edellytä suoranaista ilkeyttä. Toisaalta mikäli joku loukkaantuu jopa kaikkein hienovaraisimmin asetellusta rehellisestä mielipiteestä, on ongelman syytä etsittävä enemmänkin loukkaantuneesta ihmisestä. Täytyy osata ottaa vastaan sitä oikeata rakentavaa kritiikkiä taantumatta automaattisesti tarhaikäisen tasolle ja saamatta itkupotkuraivaria. Toinen nettituttavani perusteli yllättävää ilkeydenpuuskaansa sanoin: ”Olen ilkeä, koska voin olla.” Mutta miksi, kysyin häneltä, miksi täytyy olla ilkeä, miksi täytyy aiheuttaa pahaa mieltä, negatiivisia tunteita ja kipua ainoastaan koska voi tehdä niin. Miksi emme voi sanoa: ”Olen kiltti, koska voin olla”?

             Kolmantena esimerkkinä toimikoon tapaus, jossa netistä tuntemani ihmisen hyvin ylitsepursuava ja brassaileva ilkeys kohdistui kaikkien muiden ohella hänen parasta ystäväänsä kohtaan. Tietenkin useiden ystäväpiirien keskeiseen kommunikointiin kuuluu oleellisena osana se tietty kevyt naljailu, mutta mikäli sana kevyt muuttuu raskaaksi, voidaan tuskin puhua enää samasta asiasta. Kyseinen henkilö oli, ja on edelleen, ilkeä paitsi ilkeyden myös huvin vuoksi. Hänen yleisin perustelunsa kaveriaan kohtaan kohdistuvan ilkeyden puolesta on kylmä toteamus siitä, että mikäli kaveri on hyvä kaveri, oikea ystävä, hän kyllä ymmärtää. Kyseinen väite kuulosti aluksi loogiselta minunkin korviini, mutta lopulta päädyin kysymään itseltäni, onko hyvä kaveri todella se, joka kestää toiselta kaiken. Tai onko hyvä ystäväsuhde ylipäätään sellainen, jossa toinen osapuoli alati ”kestää” toiselta toinen toistaan negatiivisempia asioita? Eikö ystävyyteen kuulu jonkinlainen oletus siitä, että kummallakin on mukavaa toisen seurassa? Vaikka ihmisen ilkeilynsietokyky olisi korkea, on sillä silti rajat. Noita rajoja ystävien pitäisi kyetä arvostamaan. Tietenkin pienellä naljailulla ja suoranaisella ilkeydellä on eronsa, mutta yleinen neuvo voisi olla, että kun toisen osapuolen tunteet alkavat kuohua kettuilun takia, on menty yli. Anteeksi on sana, jonka olemassaolon turhan moni on unohtanut.

             Ilkeys on suhteellista. Jos olet mielestäsi pienissä määrin häijy, voit olla jo pahoittanut yhden jos toisenkin mielen. Se, miten ilkeily meihin vaikuttaa, on täysin subjektiivista, ja ainut tapa välttää haavoittamasta tai edes hieman nirhaisemasta toista on yksinkertaisesti olla avaamatta sitä nokkelaakin nokkelampaa puoli-ilkeiden sanojensa arkkua. Hyvien ystävien kohdalla olemme monet, mutta emme valitettavasti kaikki, onneksi oppineet tuntemaan toistemme rajat. Tämä puolestaan mahdollistaa oikeasti hauskan kevyen keljuilun. Yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että ilkeät ihmiset voisivat painua itseensä ja käyttää hetken miettien, miksi oikeasti ovat sellaisia kuin ovat. Kuka ilkeydestä voittaa mitään? Ei tietenkään sovi unohtaa erinäisiä persoonallisuushäiriöitä, jotka saatavat aiheuttaa ilkeää käyttäytymistä, mutta ne ovat luku erikseen. Se, mitä en yksinkertaisesti ole kykeneväinen ymmärtämään, on tietoinen turha ilkeys, josta ei seuraa mitään muuta kuin suru ja pahaa mieltä. Olen kuullut sanottavan, että ihminen, jolla on hyvä itsetunto, kestää kyllä ilkeydet. Kysymykseni kuuluukin, miksi hänen pitäisi kestää. Uskallan edelleen väittää, että harva mukisee itseensä kohdistetusta kiltistä kohtelusta. Kuten haluaisit muiden kohtelevan sinua, kohtele sinä heitä.
 

6 kommenttia :

  1. tämä oli oikiasti ihan mainio. mää oon huono tähän mitään kovinkaan järkevä kommentoimaan, mutta pidin tuosta tekstistä ja mun mielestä tuo kaikki on ihan totta.

    Tämän jälkeen voin ainakin ihan hyvällä omallatunnolla kirjotella sulle kaikkia "OOT NIIIIIIN SÖPÖ" - kommentteja 8)

    VastaaPoista
  2. haha kiitos! :) itsekin oon oikeasti tosi tyytyväinen tähän tekstiin ja sitäkin enemmän sen sanomaan.

    VastaaPoista
  3. Hihiiii se oli hyvä :) Ilkeilijät sucks :(

    VastaaPoista
  4. ASIAA ! Kerro sitten minkä numeron sait? :)

    VastaaPoista