sunnuntai 25. joulukuuta 2011

rauha rakkaus ja hyvä ruoka

Ruokaa. Santsaukset numero yksi kaksi ja liianmones. Lisää ruokaa. Joulu on ruuanystävien kulta-aikaa. Serkut tosin ei yleensä oikein kykene syömäänkään, kun pukin tulo jännittää liikaa.


Kiharat vähäänniinkuin keijuilla. Kiva mekko ja vihdoin toimiva puhelin. Söpökin vielä. Jos nyt vain ei menisi rikki omistajansa käsien satunnaisen vammauksen tai silkan huolimattomuuden takia.

Ajoin Helsingistä kotiin. Ajaminen on kivaa kun saa kuunnella suomipopradiota ja laulaa. Filmikamerasta loppui filmi. Nyt se pitäisi viedä kehitettäväksi. Kengät, laukku ja kirjoja. Ihania kirjarakkauksia. Astioita.


Siisti huone. Niin siisti, etten rehellisesti sanottuna olisi uskonut ikinä jaksavani siivota sitä läävää, mikä tämä aiemmin oli, tähän kuntoon. Nyt osaan olla tyytyväinen itseeni ja nukkua. Tänä yönä saa nukkua.

Serkun uusi pokemon peli. Kateus ja seurapeli lainaan serkuilta. Seurapelit on ihania. Tahtoisin niin paljon seurapeliseuraa, ettei koskaan tarvisi jättää pelaamista väliin, koska ei ole riittävästi pelaajia.


Sulo sai paljon päärynää. Ripustin tauluja seinälle. En ole koskaan nyppinyt kulmakarvojani. Tahtoisin teettää paljon valokuvia ja hukkua niiden epätäydellisyyteen. Huomenna herään tähän maailmaan.

Oikeasti oon viettänyt parasta joulua aikoihin.

8 kommenttia :

  1. oh teh irony. "tänä yönä saa nukkua", kirjoitettu klo 2:53

    VastaaPoista
  2. Hahah, Sun blogis on ihan huippu!!

    Tätä ei voi lukea hymyilemättä!!:DD

    http://empppu.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. haha :D:D ehkä hitusen ironista voipi olla.

    ja awww kiitos emppu olipa mahtikommentti!

    VastaaPoista
  4. bandu! tommoi missä kasataan palikoita

    VastaaPoista
  5. voi kiitos! ja jostain syystä mun täytyy aina julkaista kaikki kommentit vaikka veikkaisinkin, että joku toistaa itseään tarkoituksettomasti. anteeksi siitä. mutta kiitos :)

    VastaaPoista