sunnuntai 22. tammikuuta 2012

vaalisalaisuus

Mun mielestä vaalisalaisuus on upea asia. Mut herätettiin äskettäin kauneusunosiltani ja raahattiin paikalliselle äänestyspaikalle. Raapustin lappuun numeron ja kukaan ei saa koskaan tietää, mikä numero se oli. Rakastan sitä tunnetta, kun mulla voi olla mielipide (joka tosin ei ole kovin vahva, koska oon kaikkea muuta kun poliittisesti valveutunut kansalainen) jota mun ei oikeasti tarvitse kertoa kenellekään. Joka kerta, kun joku kysyy ketä äänestin, voin vaan vedota vaalisalaisuuteen. Sanoa, etten halua kertoa ja mun ei tarvitse kertoa. This feels just great.


Kun nyt vaaleista puhutaan, niin sen verran haluan sanoa, että juuri edellämainitun poliittisen valveutumattomuuteni takia äänestys ei oikeastaan kiinnosta mua. Mun ääni ei tule olemaan ratkaiseva ääni. Ehkä se voisi olla yksi ratkaisevista äänistä, mutta toisaalta  kyllä se mun ääntä edeltäväkin ääni ratkaisee. Mua ei tarvita äänestämään. Ja kerta mun äänellä ei ole merkitystä, eikä sillä, kuka presidentiksi tulee ole mulle suurtakaan merkitystä, niin en nää äänestämisessä järkeä. Itselleni siis. Äänestin silti.

Kyllä mä oikeasti jollain tasolla toivon, että joskus mua alkaa kiinnostaa politiikka ja jaksan ottaa asioista selvää edes sen verran, että seuraavissa kunnallisvaaleissa osaan äänestää. Silloin mun äänellä on huomattavasti suurempi merkitys.

Oli mulla muutakin asiaa. Oon syönyt tänään syntisen hyvää fetasalaattia. Ohjelmassa on seuraavaksi psykologian kolmoskurssin kirjan lukeminen ja yhden lastenkirjan kirjoittaminen. Jos nämä on iltaan mennessä tehty, niin väittäisin, että ei ole huono saavutus yhden päivän puuhailuiksi. Haha.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti