perjantai 25. toukokuuta 2012

Tampere 21.05.2012 15:41:17 tieliikenneonnettomuus: pieni

Mulla on ollut vuoristoratamaisen vallattomasti samalla melkoisen hyvä, että melkoisen kurja viikko. Ajoin auton ruttuun joutuessani pieneen ketjukolariin. Lunastukseen meni, pentele sentään. Pääsykokeet meni hyvin ja ja odotan piirustuskokeita enemmän kuin edes tulosten kuulemista. Pissin melko varmasti arkkitehtuuriunelmani niiden myötä. Olen ajellut vanhalla peugeotilla hämeenlinna-lammi väliä ja kuunnellut valkyrianssia ilmastoinnin korviahuumaavan humun takaa.


Tein pikaisen visiitin Tallinnaan ja eläintarhaan. Poltin itseni auringossakin. Spämmään teitä nyt erinäisillä matkakuvilla. Huomenna matkustan jälleen helsinkiin, vastahan tänään pääsin kotiin. Tällä kertaa tapaamaan erinäisiä internetkavereita, hubaa. Äiti ei tykkää mun äkillisestä reissailuinnosta, kun koti on kaikkea muuta kuin edustuskunnossa ylioppilasjuhlia varten.







 Linnut on isoja, minä en. Ajatelkaa mua puolentoista metrin mittana.


 Ensin kermavaahto kaakaossa oli hyvä idea, sitten se teki juomisen käytännössä mahdottomaksi. Kuvassa epätoivo.







Osaatte varmaan leikkiä eläintentunnistusleikkiä ilman mun avustustakin, joten jätän erikoisemmat kuvatekstit väliin. Mua ärsyttää älyttömästi että alussa on kasa kuvia musta ja lopussa kasa kuvia eläimistä, mutta nää on nyt suhteellisen kronologisessa järjestyksessä, joten hemmetti... olkoon noin.


5 kommenttia :

  1. Näen tissejä! Miten sie laitat hiukset tuolleen? Näyttää hirmu kivalta. Vaadin tutoriaalia, olen hiusongelmainen otus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaudun täten tämän kommentin myötä tekemään jonkinlaisen tutoriaalinkaltaisen! Ei ole vaikeaa, sen vannon, en itsekään ole mikään maailman mahtavin hiustenlaittaja! :D

      Poista
  2. Haastoin sut mun blogissa: http://episodesofestel.blogspot.com/2012/05/11-11-11.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi herrantuuteli mistä näitä haasteita oikein sataa! kiitos kuitenkin hirmusti ja lupaan, että ujutan näitä haasteita mitä pikimmiten johonkin postaukseen/postauskiin!

      Poista
  3. olit mun vanhan blogin lukijoissa ajattelin (vähän myöhässä kylläkin) ilmotella että tein uuden blogin, osotteeseen http://birdinside.blogspot.com/ :)

    VastaaPoista