keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

reilauslippu kädessä, rinkka selässä


En tiedä, kuinka suoraan olen aiemmin infonnut teitä tulevasta interrail matkastani, mutta nyt teen sen hyvin suoraan. Ylihuomenna minä, sekä kaksi urhoollista ystävääni Tiia ja Meri, jätämme kotisuomen kokonaiseksi kuukaudeksi ja lähdelle seikkailemaan maailmalle! Lähinnä Eurooppaan, mutta maailmaahan sekin on.




En ole pakannut, mutta lista on valmiina ja kaikki hankinnat tehty (toivon mukaan). Nyt olen iloisesti kuumeessa ja nuhaflunssayskä-taudissa. Toivon mukaan huomiseksi hellittää, jotta pääsen testaamaan uuden parhaan ystäväni, herra rinkan, tilavuutta pakkaamisen merkeissä.

Aivastus.



Koska en aio uhrata reilausaikaani tämän blogin päivittelyyn, voitte seurata minun ja tovereideni eeppistä matkaa yhteisestä reiliblogistamme. 


Viime viikot olen reissannut ympäri suomen maata, lähinnä Tampereella ja Helsingissä ja koettanut rentoutua panikoidessani. Huijasin, en ole panikoinut toistaiseksi ollenkaan. Jännä. 



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti