lauantai 6. lokakuuta 2012

kirjoista (ja täydellisestä takista)

Ihan ensimmäiseksi... miksi näytän (oikealla) siltä että oisin pimahtanut ja aikoisin lyödä jotain tuolla kirjalla (vannon ettei asian laita oikeasti ollut tämä).


Oon heikkona ihaniin kirjoihin. Mä en edes lue nykyään erityisen paljoa, mutta tahtoisin lukea. Joskus luin kaikki päivät ja illat. Nykyään tuntuu ettei olisi aikaa, vaikka valehan se olisi niin väittää.

Eniveis, kuvassa vasemmalla on ~vuosi sitten Lontoosta (urban outfittersistä) ostettu creative walls kirja. Ihana inspiraatiokirja on täynnä mielikuvituksellisia ja hurmaavia tapoja hyödyntää seinätilaa.

Oikealla on kesän lopulla Urban Outfittersin nettikaupasta tilattu filosofiakirja. Kirjaan on koottu kaikki (ainakin valtaosa) tärkeistä filosofeista ja heidän ajatuksistaan. Lisäksi se sisältää paljon havainnollistavia kuvia ja kaavioita. Tänään tosin bongasin kirjan suomennettuna akateemisesta kirjakaupasta... mutta sainpas halvemmalla hittovie. Vaikka englanniksi onkin.

Tänään halusin ostaa omakseni puolet akateemisesta kirjakaupasta. Tyydyin kuitenkin vain yhteen kirjaan. Opintotuetkin tuli vasta, kai mulla oli oikeus hemmotella itseäni yhdellä kirjalla. Tosin muutamat tarrat jouduin jättämään hyllyyn ihanien magneettien seuraksi. Mutta kirja lämmittää mieltä.


Tadaa! Mahdollisesti maailman ihanin star wars kirja. Sisältää trilogian (tähtien sota, imperiumin vastaisku, jedin paluu). Oon katsonut star wars elokuvat viimeisimmän kerran vuosia sitten. Nyt ilmeisesti alan lukemaan niitä kirjana. Englanniksi. Mun vaan oli pakko.

Mentiin tänään artun kanssa stockmannille etsimään mulle hyvää tuulta ja sadetta pitävää talvitakkia, jonka kanssa kelpaisi tepastella Oulun talvessa. Löydettiinkin takki, jonka vertaista tuun tuskin enää ikinä löytämään. Harvat takit istuu mulle hyvin, koska mun ylävartalo on yksinkertaisesti niin lyhyt (kuten olen kokonaisuudessaan muutenkin). Ne tuppaa aina pussittamaan selästä. Kyseinen 800 euron ihme istui kuitenkin lähes täydellisesti. 800 euroa.... oikeasti? Suruissani tyydyin kohtalooni ja jätin unelmatakin stockmannille tiedostaen, että en tule ikinä saamaan omakseni niin kallista takkia. Tuskin edes uskaltaisin käyttää mitään niin arvokasta.


Loppupäivän olen katsellut takkia netistä ja huokaillut syvästi sen perään. No eivais. Oikeasti tein hyvillä mielin kasvissosekeittoa. Kasvissosekeitto on niin hyvää, että voisin varmaan elää yksinomaa sillä. Nam. Söin ihanaa keittoa ja join maitoa, miettien että hitto miten hyvä lauantaipäivä mulla on ollut.

Ei mulla muuta, adios. Ensi viikonloppuna pidän tuparit ja en jaksa odottaa!

8 kommenttia :

  1. sisustuspostaus sun uudesta kodista olis mukava! :) haluatko linkata takin kuvan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä, sisustuspostaus olis varmasti superkivaa tehdäkin! Oon suunnitellutkin sellaista pitkälti siitä asti kun muutin, en vaan ole saanut aikaiseksi. Tälläkin hetkellä pikku asunto on kuin pommin jäljiltä. Ensi viikolla pitää kuitenkin siivota tupareita varten ja mahdollisesti somistaakin tätä paikkaa jotenkin, niin silloin voisin vaikka tehdäkin sisustuspostauksen! :)

      Vähän jotenkin häiritsee täällä myös se, että tuntuu ettei osa huonekaluista ole ollenkaan oikealla paikalla.... sisustus ei paikoin tunnu yhtään omalta.

      https://stockmann.com/p/fi/Parajumpers-New-Denali-takki/215030?itemId=215032 tuossa unelmatakki. Oh miten ihana se onkaan. (Joskin kauluksessa aitoa turkista joka on vähän :s)

      Poista
  2. oi kun sulla on ihana blogi! ja kiitos kun seurailit mun ruokablogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmusti! Sun ruokablogi vaikutti tosi asialliselta ja ihanalta!

      Poista
  3. Yes kasvissosekeitot kunniaan, ihanaa ja lämmittävää vatsantäytettä! Kirjoja on kiva pläräillä ja vielä kivempi ostaa, mulla on unelmana omistaa niin paljo kirjoja että niillä vois täyttää huoneen tao jopa talon seinät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja halpojakin ovat! Kasvissosekeitot siis.

      Kirjoilla täytetyt seinät kuulostaa _unelmalta_.

      Poista
  4. aaaaa en jaksa ooottaaaaa!!!! Kohta on perjantai!!! (ensin on vaan tiistai, keskiviikko ja torstai -.-)

    VastaaPoista