perjantai 9. marraskuuta 2012

Aamuraivotus

Raivottaa. Oon rasvannut naamani tänä aamuna neljästi ja edeltävinä päivinä lukemattomia kertoja. Se vaan kuivuu ja kuivuu. Leuasta lähtee ihoa, nenustä lähtee ihoa, silmänympärysiho on punainen ja hauras. Ai joo ja posket ja otsa on täynnä kuvia länttejä. Puhumattakaan siitä että oon taistellut jo varmaan kaksi viikkoa mun huulten kanssa siitä, pitääkö niiden näyttää rohtuneilta ja koppuraisilta vai kenties ihan vain normaaleilta huulilta. Mulla hajoaa pää.

En tykkää meikata jos iho ei ole hyvässä kunnossa. Mua inhotaa se, kuinka meikki levittyy epätasaisesti, jos iho on kuiva. Siksi en ole juurikaan meikannut pitkään aikaan. Oisihan se kuitenkin ihan kiva myöhäisinä aamuina laittaa kivojen vaatteiden kaveriksi vaikka rajaukset silmiin, mutta taitaa olla herra ja rouva yläluomilta liikaa pyydetty, että ne normalisoituisi edes hetkeksi.

Eikä tässä vielä kaikki. Oon käyttänyt vajaassa kahdessa viikossa purkillisen perusvoidetta. Ja silti mua vaivaa krooninen kutina. Olkapäät on verillä kun oon raapinut ihoani. Se muistuttaa tosi kuivunutta autiomaata. Käsivarteni oon puolestaan raapinut useita kertoja siihen pisteeseen, että jopa rasvan laittaminen sattuu.

Ilmeisesti tänään on luvassa visiitti apteekkiin. Vahvinta kortisonivoidetta tänne kiitos, maksoi mitä maksoi. Mä en kestä tätä oloa. Raivottaa. Googlasin kuvia atopiasta. Kiitän onneani, sillä mun tuska on tuskin edes verrattavissa noiden pahimpien tapausten olotilaan.

8 kommenttia :

  1. Jos on joku vaiva nii ei ikinä kannata googlettaa ettei paniikin omaisesti huomaa että on kaikki maailman syövät sunmuut! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huomattu on! Jos google olis lääkäri niin mulla olis varmasti ollut jo useampi syöpä ja monenmonta erilaista puutostilaa!

      Poista
  2. Varmaan todella ikävää tollainen atooppinen iho. Eikö siihen auttaisi yhtään, jos söisi vaikka paljon jotain rasvaa sisältävää tai öljykapseleita tms? :( Vai onko se vaan ulkoapäin hoidettava tauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon jonkun verran tutkinu hoitokeinoja, mutta enpä oo kuullut (muistaakseni) että ruokavaliomuutokset vaikuttaisi mitenkään.

      Jossain on kuvailtu, että atopia on sitä, kun kroppa on allerginen omalle iholleen. Joten enemmänkin kaikki allergiajutut auttaa. Ei nyt mitkään perus allergialääkepillerit, mutta esim kortisonirasvat toimii kyllä. Ja sitten olisi kaikkea ihmeellistä, solariumia ja suolahuoneita.

      Mutta kävin ostamassa tänään kortisonirasvaa niin varmaan tää tästä lähtee viikon sisään vähn helpottamaan! :)

      Poista
  3. Lähetän bakkanaalipaketin yhteydessä jotakin oloa helpottavaa, tuli muuten mieleen että vaihda suihkusaippua perusvoiteeseen taikka ihan oliiviöljyyn. voi sua :( T: Äippä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noku en haluaisi kun siitä tulee niin niljakas olo :s mutta kai se on pakko pian. Kiitos että lähetät.

      Poista
  4. bemetsonia, babyoilia, aqualan plussaa!
    silmäluomiin alle babyoilia ja sen jälkeen paksuapaksua perusvoidetta, vaikka essexiä :)

    toimii! itselläni on lähemmäs niitä google kuvahaun tuloksien näköinen iho...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin, otan osaa jos ihosi kunto on edes lähellä googlaustuloksia. En halua edes kuvitella miltä sellainen tuntuu :/

      babyoilia en ole kokeillut! Jotain essexin rasvaa mulla taitaa olla kaapin pohjalla, mutta ei muistaakseni perusvoidetta. Kiitos näistä! Itse turvauduin yleensä vain protopiciin ja kortisonivoiteisiin. En tosin kovinkaan voitokkaasti :D

      Poista