torstai 31. toukokuuta 2012

bloggaamisen haasteet

Ehe ehe oon hauskin ikinä. Viitaten siis otsikkoon, joka viittaa tämän kirjoituksen sisältöön. Oon saanut kanssabloggaajilta viimeisen muutaman kuukauden aikana keskimäärin satamiljoonaa haastetta. Kaksi niistä koostuu kysymyksistä ja loput kivojen blogien linkkailusta. Aloitan 10 kysymyksestäni. Kysymykset on laatinut säde.


Mikä eläin haluaisit olla ja miksi? 
Enemmän kuin ilmiselvästi vastaan kani. Ensinäkin oisin super söpö ja mun koko olemassaoloni pyörisi oman söpöyteni ympärillä. Mua rapsuteltaisiin kaikki päivät ja mut ruokittaisiin pulleanpyöreäksi koska olen vain niin söpö ettei multa voi kieltää mitään. Jokainen päivä olisi sisällöltään samanlainen: syömistä, pomppimista, söpöilyä ja papanointia. Mahtia! 
 
Toisaalta yksisarvinen... koska yksisarviset.
 
Millainen olisi onnistunut sunnuntai? Mitä tekisit ja kenen kanssa? 
 Tekisin tietenkin jotain, mikä auttaisi unohtamaan sen että huomenna on maanatai! Näin lämpöisenä vuodenaikana voisin vaikka käydä piknikillä tai tehdä jotain ihanan luovaa. Maalata tai valokuvata tai piirtää. Seura olisi parasta mahdollista, eli kaikenkarvaisia kavereita ja ystäviä sieltä täältä. Voi hitsivieköön ehkä vielä kivempaa olisi lautapelipäivä! tai lautapelipiknik! 

Kerro nykyisestä parisuhdetilanteestasi mahdollisimman pitkästi! 
Saako näitä kysymyksiä skipata? Ei mulla ole parisuhdetta, eikä paria suhdetta. Oikeastaan vaikka olisikin niin tämä on mun blogini ja mun yksityisyyden raja kulkee siinä mihin mä itse piirrän sen, eli tuskin jakaisin asiaa teidän kanssanne. En kuitenkaan ole parisuhteessa ja siihen on parikin syytä. Ensimmäiseksi varmaan se, että en halua olla. Se on suurin syy. Se, miksi en halua, on toisinaan jopa mulle itselleni aikamoinen mysteeri. En vain halua koska hankaluus ja ahdistavuus. Joita en toisaalta kykene välttelemään nykyisessäkään tilanteessani.
 
Millainen on hienoin ottamasi kuva, milloin otit sen, mitä ajattelit silloin ja mitä tunteita se sinussa herättää? 
 Mä en jostain syystä koe ottavani erityisen hienoja kuvia. Valtaosa kuvista, joita otan on kuvia itsestäni ja niistäkin "hienoja" tekee lähinnä se muokkaus osuus. Alla nyt kuitenkin kuva, josta oon jostain syystä aina pitänyt. Tää kuva on kesältä 2010 kaverin mökiltä. En muista milloin mulla olisi oikeasti ollut niin vilpittömän hauska ja ihana päivä. Uitiin ja räpiköitiin lämpimässä vedessä varmaan monta tuntia ja syötiin hyvää ruokaa. Kaikki ei mahtunut veneisiin, joten tiia pistettiin räpiköimään vesidinon selkään. Mitä tunteita kuva herättää? Haikeutta ja iloa, kaipuuta ja nostalgiaa. Oli ihan pirun mahtavaa.

 
Milloin olet viimeksi ollut elokuvissa? Minkä katsoit ja mitä pidit? 
 Olin Merin ja Tiian kanssa ehkä pari viikkoa (?) sitten katsomassa sitä Johnny Deppin uutta leffaa. Dark Shadows. Se oli hämmentävä. Hämmentävimpiä elokuvia, joita oon koskaan nähnyt. Outo ja hämmentävä. En edes tiedä pidinkö siitä, vai oliko se vain liian outo. Veikkaan että pidin.
 
Jaa pari lempilainaustasi. 
 Onnellisuus on täydellinen ja itsessään riittävä hyvä ja se on tekojemme päämäärä. (Aristoteles) 
 
 Asioilla on tapana järjestyä. (minä ja takuulla monta muutakin)
 
Mitä suunnitelmia sinulla on kesälle? 
15.6 tämä tyttö ottaa kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee kuukaudeksi reilaamaan. Siinä ne suunnitelmat sitten about olivatkin.
 
Laita tähän nolo kuva itsestäsi. 
 En tiedä oonko jotenkin tylsä kun laitan samoja kuvia, mitä oon jakanut jo formspringissä, mutta en oikeasti löydä tältä koneelta muita noloja kuvia. Rumia kyllä löytyy, mutta jotenkin koen että nolous ja rumuus ei ole synonyymeja.
 
 
Kuvaile luonnettasi. 
Voisitte vaan kysyä mun ystäviltä ja tutuilta, tää on ehkä vaikeimpia kysymyksiä joita voi toiselta kysyä. Oon välillä ihan super pessimistinen, mutta tästä huolimatta kuulen usein olevani ihanan optimistinen. Toisaalta ne, jotka sanoo mua auttamattomaksi optimistiksi, ei tunne mua riittävän hyvin. Oikeastaan koen olevani realisti. Asioilla on tapana järjestyä, mutta toisinaan tuntuu niin kurjalta, että kuka silloin jaksaa hokea itselleen että sateenkaaret ja yksisarviset on ihan seuraavan mutkan takana. 
 
Pyrin olemaan reilu ja mukava kaikille. Mulle jokainen ihminen on oletusarvoisesti ihana. Jokainen voi teoillaan myös kumota tän käsityksen itseään koskien, mutta en oikeasti häviä mitään, olettamalla toisen olevan mukava, kunnes toisin todistan. Harvoinpa olen tosin joutunut todistamaan näin. 
 
Oon tosi kyyninen, mutta en osaa kirjoittaa sitä sanoiksi. Kyyninen. Oman pääni sisällä ja ajatusmaailmaltani siis. En tiedä liittyykö se edes luonteeseen, kun koitan pitää sen kyynisen kakkiaisen pääni sisällä mahdollisimman piilossa ja huomaamattomissa. 
 
En oo järin spontaani. Haluaisin olla paljon spontaanimpi. 
 
Oon jollain tapaa melko järjestelmällinen. Ja looginen. Rakastan loogisia asioita. 
 
 
Millainen unelma sinulla on?
 Yritin miettiä ja miettiä, mutten keksi unelmaa. Ehkä mun unelma on joku aamu joskus herätä ja miettiä, että hitto kun oon elänyt elämäni hyvin, kun olen näin onnellinen. Ehkä ei kuitenkaan. En tiedä. Mun unelma oli asua kerrostaloasunnossa Sulon kanssa, mutta se ei taida koskaan toteutua.
 
 
Mun pitäisi myös haastaa muita bloggaajia, ja laatia omat 10 kysymystä, mutta koska mulla on yksi toinenkin kysymyspitoinen haaste tekemättä, skippaan tämän osuuden ja annan seuraavassa 11 kysymystä. 

macaroneja ja vesivärejä

Miten voi harjoitella arkkitehtuurin piirustuskokeisiin? Ja miten voi tappaa aikaa Tampereella iltaisin?

Ylihuomenna on yioppilasjuhlat ja mun kengistä uupuu vielä pari reikää (koska pikkuinen jalkani täytyy hirttää kiinni kiskomalla soljet mahdollisimman tiukalle). Ruuat on enemmän kuin vaiheessa ja mun huone näyttää räjähtäneen jälleen toissapäiväisen siivouksen jälkeen.

Tänään olen, jokseenkin tuloksetta, opetellut maalaamaan vesiväreillä. Tahtoisin pitää vesiväreistä, mutta ne pienet perkeleet tekee sen hemmetin vaikeaksi.

Äiti tekee mulle (siis mun juhliin) macaroneja. Hih.





perjantai 25. toukokuuta 2012

Tampere 21.05.2012 15:41:17 tieliikenneonnettomuus: pieni

Mulla on ollut vuoristoratamaisen vallattomasti samalla melkoisen hyvä, että melkoisen kurja viikko. Ajoin auton ruttuun joutuessani pieneen ketjukolariin. Lunastukseen meni, pentele sentään. Pääsykokeet meni hyvin ja ja odotan piirustuskokeita enemmän kuin edes tulosten kuulemista. Pissin melko varmasti arkkitehtuuriunelmani niiden myötä. Olen ajellut vanhalla peugeotilla hämeenlinna-lammi väliä ja kuunnellut valkyrianssia ilmastoinnin korviahuumaavan humun takaa.


Tein pikaisen visiitin Tallinnaan ja eläintarhaan. Poltin itseni auringossakin. Spämmään teitä nyt erinäisillä matkakuvilla. Huomenna matkustan jälleen helsinkiin, vastahan tänään pääsin kotiin. Tällä kertaa tapaamaan erinäisiä internetkavereita, hubaa. Äiti ei tykkää mun äkillisestä reissailuinnosta, kun koti on kaikkea muuta kuin edustuskunnossa ylioppilasjuhlia varten.







 Linnut on isoja, minä en. Ajatelkaa mua puolentoista metrin mittana.


 Ensin kermavaahto kaakaossa oli hyvä idea, sitten se teki juomisen käytännössä mahdottomaksi. Kuvassa epätoivo.







Osaatte varmaan leikkiä eläintentunnistusleikkiä ilman mun avustustakin, joten jätän erikoisemmat kuvatekstit väliin. Mua ärsyttää älyttömästi että alussa on kasa kuvia musta ja lopussa kasa kuvia eläimistä, mutta nää on nyt suhteellisen kronologisessa järjestyksessä, joten hemmetti... olkoon noin.


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Mun risteilyhaaveet kariutuu pikkuhiljaa siihen, että en ole 21 vuotias eikä mulla ole montaa sataa euroa ylimääräistä rahaa. Miten tiistairisteilyn ikäraja voi olla 21? En jaksa käsittää asiaa, mutta kaipa herra isoherroilla on syynsä tähänkin päätökseen. Olisinhan toki halunnut laivalle rellestämään, juomaan pääm täyteen ja rikkomaan niin paljonlaivayhtiön omaisuutta kuin suinkin ehdin.

Jos nyt kuitenkin löydetään joku kelvollinen risteily, niin tämä tyttö starttaa ylihuomenna eli tiistaina kohti tallinnaa.

Lisäksi olen harjoitellut huomisiin pääsykokeisiin aivan liian vähän. Tämä nimenomainen päivä on kuitenkin omistettu ihan vain sille itselleen eli laskemiselle. Ajattelin laskea niin paljon että sormenpäät verestävät. Jos sitten osaisin riittävän hyvin.

Olin perjantaina Ideaparkissa ja ostin ensimmäiset hyvät kenkäni. Siis sellaiset liian tavalliset, jotka tukevat jalkaa ja tuntuvat kävellessä hyviltä. Tämän urotyön suoritin reilaus mielessäni. Olisihan se ihan mukavaa tepastella kuukausi kengillä, joissa jalat eivät kipeydy kolmessa minuutissa.


tiistai 15. toukokuuta 2012

koska laiskuus


Äänet ovat hiljaiset, koska video on laatua webbikamera ja läppärin sisäänrakennettu mikrofoni, mutta iskekää volat kaakkoon niin ehkä se siitä.

maanantai 14. toukokuuta 2012

hiuskriiseilijä

Keskiviikkona kello kolmetoista reikä reikä joudun istuttamaan itseni paikallisen kampaamon penkkiin ja kertomaan kampaajalle millaiset hiukset haluan. Tämähän on kiva juttu. Tai olisi jos tietäisin mitä haluan. Olen ensimmäistä kertaa pieneen ikuisuuteen onnistunut jollain tapaa hankkimaan pitkät hiukset. Olen myös kiintynyt. Tuntuu hullunkuriselta sanoa näin,  mutta pitkät hiukset tuntuvat todella vaivattomilta ja helpoilta lyhyiden rinnalla. Lisäksi hiukseni eivät pitkinä näytä läheskään niin ohuilta ja olemattomilta, kuin lyhyen leikkauksen kanssa.

Onneksi minulla on lukijoita, jotka epäilemättäkin palavat halusta vastaanottaa armottoman läjän kuvia minusta lyhyillä ja pitkillä hiuksilla. Auttakaa lasta hädässä ja kertokaa mitä teen.

Tuntuu kaikenlisäksi todella riskialttiilta mennä saksimaan hiuksensa ennen ylioppilasjuhlia. Mitä jos leikkaan polkkatukan (josta olen haaveillut...) ja totean, etten saa sitä laitettua millään tavalla järkevän näköiseksi. Pitkien hiusten kanssa minulla on muutama superkiva luottokampaus, joista yksikään ei petä lähes koskaan.







 Katsokaa nyt herranen aika täydellisen nättiä mutta silti niin helppotekoista juhlakampausta.


tiistai 8. toukokuuta 2012

vähän päälle kuukausi

Olen ollut viime keskiviikosta asti sijaisena, mutta huomenna saan nukkua. Seuraavan kerran raahaan itseni koululle vasta maanantaina. Sain postissa uusivanhan mekon, erään bloggaajan (tossa on sit linkki) blogihuutokaupan kautta hommatun. Tämä on superihana, vaikka jouduinkin kursimaan sitä itselleni sopivammaksi hakaneuloin.

Tein ylioppilasjuhlakortin ja ajattelin viettää iltaani piirtolaudan ja erään tietokonepelin seurassa. Mulla on (pieni) pullo mountain dewiä, sokerihumalan luvattua juomaa, sekä kasa mahtavan hyviä mandariineja.





En oikeasti ole pitänyt hiuksiani noin ehkä ikinä. Mutta kun ajattelen asiaa niin voisin vaikka ottaa tästä tavan, ei se nyt ihan pölön näköistä ole.

maanantai 7. toukokuuta 2012

miksi minä pidän blogia

Koska eräänlaiset turhat metatekstit on vaan toisinaan niin tavattoman kutkuttavia kirjoittaa, ajattelin pitkästä aikaa avata sanallisen arkkuni ja jakaa mietteitäni bloggaamisesta.

Aloin eilen illalla miettiä yksinkertaista kysymystä:
Miksi mä pidän blogia?

Oikeastaan koko mietiskely alkoi ties minkä blogin selaamisesta. Päädyin miettimään, kuinka ihmisillä oikeasti riittää intoa lukea kymmeniä ja taas kymmeniä lifestyle/tyyli blogeja. Siis blogeja, joissa ihmiset ainoastaan kertovat omasta elämästään, jolla ei välttämättä ole minkäänlaista kosketuspintaa lukijan elämän kanssa.

Minun blogini kuuluu auttamattomasti tähän joukkoon. Vaikka en sanoisi oman blogini olevan aivan samaa kategoriaa tyypillisimpien lifestyleblogien kanssa, niin en minä kauaskaan siitä määritelmästä pääse, vaikka kuinka yrittäisin. Siinä miettiessäni sitä, miksi ihmiset (minä mukaanluettuna) lukevat blogeja, mietin erityisesti, miksi mun blogia luetaan. En sanoisi tätä lukijamäärää aivan mitättömäksikään, vaikka tuskin jokainen säännöllisesti vimmusyndroomaa seuraa.


Valtaosa bloggaajista sanoo pitävänsä blogia, koska rakastaa kirjoittamista tai tahtoo toteuttaa itseään. Osalle blogi on tietynlainen korvike päiväkirjalle. 

Mä pidän kirjoittamisesta, mutta mulla on muitakin keinoja toteuttaa itseäni kirjoittajana. Toisaalta en voi kiistää sitä, etteikö vimmusyndrooman pitäminen olisi kehittänyt mua kirjoittajana yllättävän paljoa. En kuitenkaan sanoisi, että pidän tätä blogia kirjoittamisen takia. Se on vain yksi kiva puoli bloggaamisessa. Ainakin mulla on joku paikka, jonne kirjoittaa niitä asiallisiakin tekstejä. Siis joku paikka, josta joku voi myös lukea niitä.

Ehkä tämä blogi on myös tietynlainen interaktiivinen ja kaikille avoin päiväkirja. Kuitenkin itse miellän päiväkirjan huomattavasti henkilökohtaisemmaksi asiaksi kuin blogin. En tahdo jakaa henkilökohtaisimpia tuntojani blogissa, sillä täällä ne olisivat ihan jokaisen telluksen tallaajan tavoitettavissa. Pelottava ajatus. En kuitenkaan pidä varsinaista päiväkirjaa, joten onhan se ihan totta, että blogissa tiedot tekemisistä ja menemisistä pysyvät ainakin näennäisen hyvin tallessa, mikäli niitä tulee tarve tutkailla jälkikäteen.

Ette uskokaan, kuinka rankkaa mun oli myöntää itselleni, että minä, kuten varmaan hyvin moni muukin bloggaaja, bloggaan tietyltä osin ihan vain huomionhakuisuuttani. Tehtyäni suuren urotyön ja myönnettyäni asian itselleni, aloin miettiä, mikä minusta ja niin monesta muusta teini-ikäisestä tytöstä tekee niin huomiohakuisen. Kulttuuri, julkisuuden ihannointi, mikä muu?

Itse en voi sanoa ihailevani julkisuutta. Tietenkin idea siitä, että kaikki tuntisivat sinut nimeltä ja ulkonäöltä, kuulostaa houkuttelevalta, mutta luulen että julkisuuden myötä häviää lopulta enemmän kuin voittaa. En usko, että kestäisin itse liikaa julkisuutta, sillä arvostelijoita löytyy aina ja kaikkialta. Mitä enemmän olet esillä, sitä enemmän sinua varmasti arvotellaan.

Oma huomion hakemiseni on alkanut varmasti jo vuosia sitten eri muodoissa. Irc-galleria ja gallerian päiväkirja olivat oivia keinoja jakaa asioita itsestään ja omasta elämästään jo ennen blogien yleistymistä. Kaikkien muiden gallerian esiteinien joukosta löydyin minäkin, mankumassa huomiota ja kommentteja, hakemasta paikkaani erilaisten tyylisuuntien ja niistä muodostuvien ystäväverkostojen seasta.

En tiedä mikä minut ajoi tälle tielle, enkä uskonut koskaan myöntäväni ääneen huomionhakuisuuttani, mutta typeräähän sitä olisi kiistää. Mikäli ihminen ei edes jossain määrin nauttisi huomiosta, hän ei pitäisi blogia pääsääntöisesti itsestään. En kuitenkaan tuomitse itseäni sen enempää kuin muitakaan. On kai ihan okei pitää blogia itsestään, mikäli sitä ei pakota toisille jatkuvalla syötöllä jokaisesta suunnasta?

Tähän ainakin itse päädyin. Oikeastaan olen pohtinut huomionhakuisuutta varmasti enemmän kuin laki sallii ja jopa harkinnut kirjottavani siitä pitkän asiatekstin. Tosin hieman eri näkökulmasta kuin nyt. En kuitenkaan osaa sanoa, uskallanko koskaan kirjoittaa kyseistä tekstiä, henkilökohtaisuuden sekä muutaman muun muuttujan takia.


Nyt tahtoisin kuitenkin kysyä, miksi te bloggaatte? Ja mitä mieltä olette ylipäätään tästä koko sanallisesta ajatusoksennuksesta?

perjantai 4. toukokuuta 2012

Olen saanut jo kerran auringonpistoksen.

Syksyllä valloitettiin Lammin lukion abien kanssa Italia. Viimeisen viikon ajan Italialaiset valloittivat vastavuoroisesti Suomea. Lammia, Lahtea, Hämeenlinnaa ja Helsinkiä. Armaan sisareni vanha huone puunattiin lattiasta kattoon ja Francesca niminen tyttö asui täällä vajaan viikon. Tämän vuoksi postauksia on tullut lähiaikoina tasan nolla.

Loppuviikon  (keskiviikko, torstai, perjantai) toimin lukiossa sijaisena ja pian starttaan auton ja lähden Tuusulaan ja Helsinkiin. Olen kiireinen lapsi. Harmi että tuo filosofian pääsykoekirja on edelleen suhteellisen koskematon.

Eniveis, italialaisten kanssa oli mukavaa, joskin viikon jälkeen oli ihana palautua autuaaseen hiljaisuuteen. Italialaiset eivät nimittäin ole mitään hiljaista kansaa, kaikkea muuta.

Olen toistaiseksi hieman kiireessä, joten taidan läjäyttää tähän vain kaksi kuvaa ja painua pakkaamaan laukkuni. Mahtavaa viikonloppua kaikille!


Suhteellisen koomista, että me kierrettiin Italianreissulla katselemassa milloin colosseumia ja milloin pantheonia, mutta yksi ainoita hienouksia, joita Italialaiset pääsi suomessa näkemään oli sibeliusmonumentti.


Ja mun oli ihan pakko vinksauttaa nää värit ja saada tää kuva näyttämään kasalta sateenkaarioksennusta. Ihan pakko, onhan se nyt ihan tosi paljon hienompi kuin alkuperäinen.

Yksi asia mun piti jakaa täällä jo viikkoja sitten, mutta jostain syystä se jäi unohduksiin ja tekemättä. Syksyllä valitin eräässä internetin sopukassa sitä, kuinka olin hukannut rikkinäisen, mutta jokseenkin toimivan, vanhan mp3-soittimeni ja kyselin, olisiko kenelläkään ylimääräistä. Aikoinaan kun mulla mp3-soitin oli, kuuntelin sillä musiikkia suhteellisen paljon. Aina pyöräillessäni ja kävellessäni siis. No eräs mukava kauniimman sukupuolen edustaja lupautui lähettämään minulle ylimääräisen ipodinsa ja se tupsahti postilaatikkoomme (hieman viiveellä) muutama viikko sitten. Kiitos superisti.

Nyt tarvitsen enää musiikkia...


Tämä postaus venyi näköjään sittenkin, joten taidan toivottaa edellämainitut hyvät viikonloput toistamiseenkin! Pitäkää lapsoset hauskaa!