sunnuntai 30. joulukuuta 2012

suttaamista

Lautapelejä, autolla ajeluun (uudelleen) totuttelemista ja maalaamisharjoittelua. Kyllä mä vielä joku päivä opin maalaamaan.


lauantai 29. joulukuuta 2012

Joululahjatauluja


Mikä olisi parempi tapa harjoitella maalaamista kuin taulujen tekeminen vanhemmille? Kuvissa ylhäältä alaspäin (ja vasemmalta oikealle) Pimu ja Dooris, Jedi ja Sulo.

Tänään taulut löysi paikkansa olohuoneen seinältä ja olen tyytyväinen. Ei paskempi suoritus (kuten meidän plastisen sommittelun opettaja tuppaa sanomaan). Varsinkaan kun en ole ikinä osannut (yrittänyt) maalata. Varsinkaan vesiväreillä.

Värit on napattu meidän sisustuksesta. Lattia on tumman puun värinen, olohuoneen seinä pinkki ja keittiö turkoosi. 





Miksi viimeinen kuva on eri levyinen kuin muut ärrinmurrinmur? 
(retorinen kysymys, tiedän kyllä vastauksen)

perjantai 28. joulukuuta 2012

ystävyydestä ja kaipuusta


Olin melkein unohtanut miten kivaa on katsoa parhaiden (tyttö)kavereiden kanssa leffaa, syödä raffeleita ja pelata ihan liikaa lautapelejä. Nauraa kaikkein huonoimmille jutuille niin kauan, että maha tulee kipeäksi ja sen jälkeen jatkaa juttua vielä vähän ja huonompaan suuntaan.

Jos on viettänyt toisten kanssa paljon (jollei jopa liikaa) aikaa säännöllisesti kuudennelta luokalta asti, on vastaavaa vaikea löytää enää. Meillä on Merin ja Tiian kanssa niin omituiset jutut, etten usko että tulen kokemaan samanlaista ystävyyttä kenenkään muun kanssa. Me ollaan kasvettu samanlaisiksi.

Onneksi ystävyyttä on monenlaista. En tarkoita, että muunlaiset ystävät olisi yhtään huonompia. Tämä vain on jotain tosi ainutlaatuista.


Nämä hetket pistää miettimään, mistä luovuin kun lähdin opiskelemaan kuuden tunnin (ja 30 euron) junamatkan päähän. Olen saanut Oulusta vaikka mitä, mutta jättänyt tänne ehkä enemmän. Olen aina halunnut asua Helsingissä. Korkeat vuokrat ja opiskelupaikan vaihdos vain pelottaa. Kaikki hässäkkä. Viihdyn Oulussa. Kaipaan Etelä-Suomeen.

Mulla on nytkin ikävä. Ihan vaan siksi, että viikon päästä tämä kaikki on taas niin kaukana.

Kuvat on muuten meidän Interrail matkalta.

torstai 27. joulukuuta 2012

Joulupäiviä


Tässä mun joulun jälkeinen kotioloasu numero yksi. Se on jumpin ja sain sen lahjaksi.

Eilen käytiin Hetan, Samulin ja Artun kanssa katsastamassa Hobitti trilogian ensimmäinen osa. Kaikki tutut ja puolitutut on hypettänyt sitä älyttömästi, mutta mä vähän petyin. Ainakin elokuvan alussa. Loppua kohti se parani huomattavasti.

Alussa tuntui siltä, että kasa larppaajia on isketty vanhanaikaisten lavasteiden sekaan. Bilbon näyttelijästä puolestaan tuli koko elokuvan ajan mieleen ylinäytelty brittikomedia. Tosin jälkikäteen sain tietää näyttelijän olevan britti ja (myös) komedianäyttelijä. Elokuva ei myöskään seurannut kirjan juonta turhan orjallisesti, mikä tuntui hieman häiritsevältä. Se on hyvä kirja, miksi sitä pitää alkaa muuttamaan ja soveltamaan.

Tänään oltiin tyttöjen kanssa alennusmyyntishoppaamassa. Kukaan ei ostanut juuri mitään. Kaikki kaupat tuntui olevan täynnä ihan ihmeellistä tavaraa, näin ainakin mun mielestä. Ostin pipon, koska tarvitsen sitä ja kengät, koska ne oli äärettömän suloiset.

Oikeastaan mun viime päivät voi tiivistää parilla sanalla: 
rentoilua, elokuvia ja paljon, paljon lautapelejä.

maanantai 24. joulukuuta 2012

joulujee




Joulu ja jouluamista. Meidän jouluperinteisiin kuuluu suvun kanssa oleskelu, kirkossa käyminen ja hyvä ruoka. Aika perinteistä siis. Tälläkin hetkellä serkkupojat häärii viereisessä huoneessa.


 Aamulla koristeltiin kuusi. Jedi auttoi ja tuhosi parit koristenauhat. Ja esitti viatonta.



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Pikkuernuusnostalgiaa

Päätin tehdä näin aatonaattoillan kunniaksi jotain radikaalia. Tartuin aikamoisen aarreläjän sisältävään ikivanhaan ulkoiseen kovalevyyn ja uppouduin tutkimaan sen sisältöä. Ei olisi ehkä pitänyt tehdä tätä. (Oikeastihan aloin vain etsimään pupukuvia edellisen tekstin tueksi.)

Löysin aika kasan kammottavaa, naurettavaa ja omituista kuvamateriaalia, mutta myös pari helmeä niiltä ajoilta kun olin vielä söpö pikkuernu ja galleria oli in. Kaikki mun ensimmäiset nettikontaktit uusien ihmisten kanssa on galleriasta. Etenkin Johnny Depp yhteisöstä sain monia kavereita, joihin tosin pidän nykyään liian vähän yhteyttä.

Olin eniveis älyttömän söpö (ainakin niissä parissa otoksessa, jotka paristasadasta aina onnistui). Katsokaa nyt vaikka.



Olinpahan myös nykyiseen verrattuna aikamoinen rimppakinttu. Toisaalta taisin olla lähempänä sataaneljääkymmentä kuin sataaviittäkymmentä senttimetriä ja kasvavassa iässä.

PS. Miksen ole enää noin suloinen?

Pieniä pupusia



Meillä on Sulon lisäksi myös kaksi muuta kania. Nämä neidot tosin asuu edelleen Lammilla.

Dooris (musta kani, ylhäällä) ja Pimu (harmaa, alhaalla) on mun ja siskon (ja oikeastaan koko meidän perheen, jollei äitin ja isin opiskeluaikaista kissaa lasketa) ensimmäisiä lemmikkejä. Tytöt on hermeliinejä, eli kääpiökaneja, eli edelleen ihan älyttömän pieniä.

Pimu ja Dooris on siskoksia, mutta pari vuotta sen jälkeen, kun otettiin ne meille, ne riitautui keskenään. Valtataistelu johti siihen, että siskokset on nyt majailleet vuosia ja vuosia eri häkeissä. Kun välissä on pari kalteria ne tulee kyllä toimeen keskenään.


Rotukanit, etenkin kääpiökokoiset, on tyyppillisesti aika äksyjä. Niin on meidän tytötkin. Nämä rouvat ei todellakaan ole mitään sylikaneja. Viihtyvät enemmän omissa oloissaan ja joskus ehkä uskaltautuvat pomppimaan vähän huoneen toiselle puolen. Arkoja ja pieniä aarteita siis.

Nykyään tytöt (rouvat, mammat) on jo yli 7 vuotta vanhoja. Siis todella vanhoja kääpiökaneiksi. Ja edelleen älyttömän pieniä. Leikattiin tänään murusten kynsiä siskon kanssa ja kumpikin kani tuntui niin pieneltä ja hennolta, että pelkäsin rikkovani ne ihan vain sylissä pitämällä. Voi meidän pikkuisia.

Sulo puolestaan on ottanut (nykyisin vain kotona vieraillessaan) kunnia-asiakseen vahtia tyttöjä ja pitää niistä huolta. Tosin saa nämä vanhat leidit vielä meidän nuoren pojan hormoonitkin hyrräämään aika villisti. Välillä täällä ollessa kaipaan sitä, kuinka siististi Sulo osaakaan Oulussa olla.


perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulu tulla jollottaa


Ei mulla muuta kun että siivoaminen ja lahjojen paketoiminen on ihan mukavaa hommaa ja mun hiukset on älyttömän ihanat.

Löysin mun lapsuuden lempparijoulukirjan. Siinä oli mukana cd-levy jolta pystyi kuuntelemaan lauluja, jotka kuului olennaisesti siihen tarinaan. Cd on hukassa, mutta muistan onneksi jokaisen biisin sävelen (ja melkein kaikki sanat) ulkoa. Ja on siellä nuotitkin.

torstai 20. joulukuuta 2012

moi oon vimmu 6vee ja mulla on polkkatukka

Koska ikää on kertynyt jo yli 19 vuotta, alkoi lapsellisempi tyyli houkuttaa. Toisin sanoen palasin kultaiselle yhdeksänkymmentäluvulle ja leikkautin polkkatukan.



On näitä ennenkin kokeiltu. Tarha- ja eskari-ikäisenä nimittäin.




Mua jännätti aika runsain mitoin leikkauttaa koko mun kuollut pehko pois, mutta hitto että nää tuntuukin nyt eläviltä! Ja näyttää hyviltä. Tykkään. Eilen illalla olin vielä perumassa koko hommaa kun pelotti niin paljon että näytän pian ihan pikkupojalta. Onneksi en perunut!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulukortteja



Mun tekemät joulukortit on nyt turvallisesti matkanneet perille, joten voin jakaa ne myös täällä. Oon koko syksyn harjoitellut vesivärimaalaamista aktiivisen epäaktiivisesti. Ja tunnen päässeeni johonkin. Jos nyt en ihan huipulle asti niin jollekin välietapille. En enää vihaa vesivärejä, oikeastaan niiden kanssa työskentely on aika mukavaa ja rattoisaa.

Oon muutenkin innostunut syksyllä toteuttamaan itseäni taiteellisesti. Mahtavuutta. Oon kuitenkin piirtänyt ja askarrellut koko pienen ikäni, joten onhan se vähän surullista, että viime vuosina kaikki taideväkertäminen on jäänyt niin vähäiseksi.

Luulen (tai oikeastaan tiedän) että mun äkillinen innostus taiteiluakohtaan johtuu yksinomaan arkkitehtuurin opiskelusta. Kun koulussakin pitää piirtää niin paljon, oon alkanut luottaa itseeni enemmän ja harjoittelemaan myös vapaa-ajalla. En vaan saa tarpeekseni taiteilusta. Parasta!



Mua ärsyttää kaikki tonttu-, joulupukki-, lumiukko ja kynttiläkortit, joten kehitin designtonttuja. Nyt ne kelpaa mulle. Eikä ärsytä.

Älkää käsittäkö väärin, uskon että hienoja ja suloisiakin tonttukortteja on olemassa, mua ei vaan itseä kiinnostanut tippaakaan alkaa maalaamaan sellaisia. 


Oon muuten saapunut turvallisesti Lammille ja huomenna mulla on kampaaja-aika.

Näiden korttien myötä hyvää ja 
makoisaa joulunodotusta jokaiselle!

tiistai 18. joulukuuta 2012

maanantai 17. joulukuuta 2012

Lihapullia

Tänään oon viettänyt päiväni siivoten. Vessaa, keittiötä ja makuuhuonetta nimittäin.

Tää paikka alkaa näyttämään nyt kodilta ja oon aika ylpeä. Voin taas hengittää huolettomasti kun ei tarvi olla kammottavan sotkun ja kaaoksen keskellä. Jotenkin vaan kaikkien koulutöiden keskellä tulee aina viimeisenä mieleen alkaa siivoamaan. Ja jos se sattuukin putkahtamaan johonkin mielen perukoille, niin se on tasan viimeinen asia, mikä kiinnostaa. Nyt siivouskin on tuntunut ihan mukavalta ajanvietteeltä.

Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että huomenna on mitä todennäköisimmin se päivä, kun tämä tyttö ottaa kameran käteen ja ikuistaa tämän asunnon. Ja ensi viikon aikana iskee kuvat (videon?) tänne.

Ärsyttää vain kun jotkut kohdat asunnosta on vielä niin keskeneräisiä. Puuttuu yksi pöytä ja yksi pöytälevy. Yksi lipastokin jäi muuton aikana Lammille ja nyt kaipailen sitä koulutarvikkeilleni. No, kaikki aikanaan, ihan mukvalta täällä näyttää nytkin.

Oikeastaan tulin kertomaan, että teen lihapullia. Ja että oon, näin vaatimattomasti sanottuna, aika hyvä tekemään lihapullia. Oon superinnoissani että pääsen pian taas mussuttamaan niitä. Nam.


Tässä pokkarissa on muuten suhteellisen eeppinen ruokakuvaus asetus. Jos ruokakuvien pitäisi yleensä näyttää jotenkin houkuttelevilta, niin tämä kamera saa ne näyttämään enemmänkin shokeeraavilta. Katsokaahan mun vispipuuroa. Tai näitä tomaattitovereita.




sunnuntai 16. joulukuuta 2012

siivouspäivä

Mun "ylös, ulos ja lenkille" kuului tänään pikemminkin "ylös, keittiöön ja vispipuuroa". Sain syksyllä mummilta pakkaseen aika läjän puolukoita ja ainoa tapa, jolla osaan ja tykkään niitä valmistaa on vispipuuron muodossa. Vispipuuro on parasta. Ja ratkaisu aamupalaongelmiin, meidän jääkaappi kun huutaa tyhjyyttään eikä sinne raaskisi enää ostaa juuri mitään. Mä ja Sulohan ollaan lähdössä jo tiistaina junalla Lammille päin.


Vastaheränneenä on aina parasta ikuistaa itseään, eikös?

Vispipuuro on nyt jäähtymässä (joku voisi kyseenalaistaa onko kello yhdeltä enää hyvä aika syödä aamupalaa?) ja minä väritän maailman ihaninta joulukalenteriani. Sen jälkeen alkaa ahkera siivoaminen. Tänään on siivouspäivä. Ja joululahjapäivä. Eikä edes harmita! Pursuan energiaa ja en oikeastaan malta odottaa, että pääsen kohdistamaan sen johonkin tärkeämpään. Kuten tähän läävään. Vapiskaa pölypallot, täältä mä tulen.



Viimevuoden assyjen ilmaisjakelupaita muuten koki karun kohtalon, kun leikkelin siitä hihat irti tehdäkseni niistä itselleni kravatin koulun pikkujouluihin. Onneksi tykkään paidasta oikeastaan enemmän näin. Vaikka eipä tämä julkiseen käyttöön sopisi, puolet rintaliiveistä näkyy oikeastaan kokoajan.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Koulu, kokeet ja historia


Tässä mun ilme kun kaupunkisuunnittelun historia ja huominen tentti ei kiinnosta ollenkaan.

Kerron teille nyt paljastuksen. Mä oon aina pärjännyt lukuaineissa, mutta huonoiten historiassa ja yhteiskuntaopissa. Mua ei vain kiinnosta. En tiedä miksi en saa itseäni ikinä motivoitua lukemaan historiaa. Kaikki tuntuu tökkivän ja mikään tieto ei pysy päässä puolta minuuttia kauempaa.

Oon aina sisäistänyt sen, että koulussa pärjää lukemalla, ahkeralla työllä ja pänttäämisellä paremmin kuin pelkällä lahjakkuudella. Paras combo on tietenkin lahjakkuuden ja ahkeruuden yhdistelmä. Kuitenkin pelkällä työnteollakin on mahdollisuus saavuttaa tulos kuin tulos.

Mutta mitä voi tehdä kun ei vain kiinnosta? Pakottaa itsensä lukemaan? Niin mä yleensä teen. Ja kaipa se toimii, en mä huonojakaan numeroita ole ikinä historiasta saanut. Tällä hetkellä tenttiaineiston kertaalleen läpi kahlanneena vain on sellainen olo, että en tiedä mitään.

En mä tiedä mitä eroa on renessanssin ja barokin aikaisella kaupunkisuunnittelulla. Tai millaisia kaupungit oli keskiajalla. Huoh.

Tarvitseeko kaikesta edes olla kiinnostunut? Toisaalta historia (ja yhteiskuntaoppi) on kumpikin siinämäärin yleissivistäviä aineita, että kyllä niistä olisi hyvä ainakin perustiedot omata. Omasta puolestani voin sanoa, että en omaa. Tiedän oikeastaan häpeällisen vähän näistä aihepiireistä. Hupsista.

Mulla on kuitenkin tosi vakiintunut kokeisiinlukemistekniikka. Siihen kuuluu ahkera lukeminen, asian sisäistämisen yrittäminen, muistiinpanojen ja käsitekarttojen tekeminen, kertaaminen ja paniikkilukemisen välttäminen. Nyt kun olen lukenut, saatan katsahtaa muistiinpanojani illan aikana kerran tai kaksi, mutta loppuilta on omistettu joulukorttien maalaamiselle ja rentoutumiselle. Kyllä ne tiedonrippeet jossain välissä uppoutuu mun aivoihin jos on uppoutuakseen.


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Niskassa on ihottumaa



Tänään olen saanut aikaiseksi tämän. Enkä oikeastaan mitään muuta. Lauantaista ei edes puhuta.

Palan halusta päästä jouluostoksille. Palan myös halusta maalata joulukortteja. Niidenkin kanssa tuli kuitenkin kiire, vaikka luulin olevani ajoissa. En pala halusta lukea kaupunkisuunnittelun historian keskiviikkoiseen tenttiin. En sitten yhtään. Keksisin sata ja yksi kivempaa asiaa tehtäväksi.

Itsenäisyyspäivänä paistoi aurinko ja pakkasta oli 23 astetta. Joskin Oulun tuulessa tuo vastasi miinus 26 astetta. Käytiin virkistävällä päiväkävelyllä ja Toppilassa oli nättiä. Eipä olisi uskonut.

Illalla tehtiin Sinin luona joulutorttuja ja katsottiin linnanjuhlia. 




Enpä olisi myöskään uskonut että äitin pokkarikamera pystyy tälläisiin suorituksiin.

Olen vilpittömän pahoillani, etten ole tehnyt mitään postauksia, joita lupaan aina tekeväni. Siis linkkaa blogisi -koonti postausta ja kämpän esittelyä. Tahdon tehdä ne ajan kanssa ja ajatuksella. Tällä hetkellä aika lipsuu pois käpälistä ja ajatuksia on päässä sata ja yksi. Kyllä mä joskus nuo kirjoitan. Ajan kanssa.

Tässä vielä todistus siitä, etten edelleenkään ole järin kyvykäs peilikuvien ottaja.