maanantai 16. syyskuuta 2013

Paljon onnea minä 20 vuotta !

Olen vakaasti sitä mieltä, että syntymäpäivän pitäisi aina olla jollain tapaa erityinen päivä. Jos se ei sitä valmiiksi ole, siitä pitää tehdä sellainen. Itsensä pitää psyykata hyvälle tuulelle, pitää pukea kivoimmat vaatteet ja tehdä kivoja asioita. Vaikka ne asiat olisivat pieniä. Pikkuisia iloisia asioita pitkin päivää. Ilonjyväsiä.

Yritän parhaani mukaan yllättää myös ystäviä, läheisiä ja tuttuja heidän syntymäpäivinään. Kantaa korteni kekoon jotta saisin itse samanlaista erityiskohtelua omana syntymäpäivänäni. Koska kerran vuodessa saa olla ihan erityinen (maailman eeppisesti paras yksisarvisprinsessa!!!).


Tänään täytin (täytän?) kaksikymmentä vuotta. En ole enää teini! Ainakaan virallisten määritelmien mukaan. "Miltä nyt tuntuu?" No ihan samanlaiselta kuin eilenkin, mutta en mukise, synttärit kuin synttärit.


Laitoin tänään päälleni kivat vaatteet, kävin kahvilla ystävän kanssa, annoin itselleni pienen lahjan, piirsin, otin valokuvia ja tein hyvää ruokaa. Tavallisten arkiaskareiden (luennon) lisäksi siis.

Jälkikäteen katsottuna sukkahousujen ja sukkien yhdistelmä näyttää aika jäätävältä sotkulta, mutta ainakin oli koko päivän hyvä olla näissä kledjuissa. Ja oon sitä mieltä että pukeutumisen kuuluu olla hauskaa, ei liian vakavaa. Kovana anarkistina pistin kaulaani hopeisen ja kultaisen korun. Ihan vaan koska voin ja teki älyttömästi mieli. 


Tässä esitän lukevani synttärilahjakirjaani. 

Vähän kuin osoittaakseni itselleni, ettei tarvi olla liian vakava ja aikuinen vaikka täyttääkin jo hurjat kaksikymmentä vuotta, kuvasin itseäni tärkeimmän pehmoleluni kanssa (ja pompin sängyllä). Tutustukaa maailman hellyyttävimpään koirapehmoon. Sen nimi on Frank.


2 kommenttia :