sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

kevät, aurinko ja juoksentelua

Aurinko on ihana. Kevät on mun lempi vuodenaika. Valo on ihanaa. Rakastan valoja ja varjoja. Laskoksia, siivilöityvää valoa ja sitä kuinka aurinko tulvii sisään ikkunoista. Kaikki näyttää erilaiselta.

Aamulla päätin että haluan ulkoilla. En halunnut kävelylle. Halusin tehdä jotain muuta. Ajettiin siskon kanssa käymään keskellä metsikköä. Keskellä ei mitään. Enpä olisi uskonut miten vapauttavaa on juosta ristiin rastiin järven jäällä kun missään ei näy eikä kuulu ketään.









sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

äärimmäinen turhautuminen ja sen tulos.

Mietin äsken, mitä kerrottavaa mulla on mun viimeaikaisesta elämästä. Käytännössä ei mitään, vaikka olenkin tehnyt hurjasti kaikkea. Viime viikon ohjelma koostui koulusta ja ennakkotehtävistä. Voitin myös (jollain tasolla) pelkoni puutöitä ja isoja koneita kohtaan. Ennakkotehtävät tosin painaa edelleen päälle ja samalla jossain päin mun pääkoppaa jyskyttää pelko siitä etten saa mistään kesätöitä. Eihän jokaisesta paikasta vielä olla edes ilmoitettu tuloksia, mutta en jostain syystä usko mahdollisuuksiini. Toisinaan olen pessimisti enkä luota itseeni.


Tällä hetkellä mun tekee sanoinkuvaamattoman paljon mieli karkkia, mutta yritän vastustaa kiusausta ja olla kävelemättä portaita alas ja pihan poikki Makuuniin. "Haen vain ihan pari karkkia" ei koskaan toimi, aina menee monia euroja turhiin (mutta niin maukkaisiin) sokerikökkiäisiin ja kaikki on tietenkin pakko syödä saman illan aikana.


Perjantaina sain postissa paketin ja sen jälkeen olenkin leikkinyt puolet ajasta (siis sen ajan kun kouluhommat ja ennakkotehtävät ei ole painanut älyttömästi päälle) uudella tabletillani. Se on kiva ja (yllättävän) käytännöllinen. Mut löytää nykyään myös instagramista nimellä kylpyvimmu.


Käytän kuvassa näkyvää viinipulloa muovailuvahakaulimena. Keittiössä kaulimen virkaa toimittaa roséviinipullo.

Nyt taitaa olla aika täyttää Stockmannin kesätyöhakulomake ja palata ennakkotehtävien pariin. Yritän pitää itseni kiireisenä niin ehkä karkit ei huutele mun perään niin pahasti. Tai sitten haen kaapista porkkanan. Porkkanat on ihan yhtä hyviä kun karkit, eikö? (No ketä mä huijaan, ei ne ole karkkeja nähnytkään.)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

joskus en itsekään usko olevani kohta 20


Tänään ohjelmassa: hyvää ruokaa, leffa ja eräät teemasynttärit. En oikeasti pukeudu (usein) näin.

kalenterista

Mun kalenteri saa mut toisinaan hymyilemään. Se kertoo mulle fiksuja asioita. Kertoo se myös asioita, jotka menee yli mun tämänhetkisen (tai kenties ainaisen) ymmärryksen, mutta se ei haittaa. Parikin innostavaa lausetta aina kalenterin avatessa jaksaa ilahduttaa.


Yliviivaan, alleviivaan, ympyröin ja huutomerkitän aktiivisesti kalenteriani. En halua koskaan kokonaan unohtaa, että se joka ei anna periksi voittaa.


Miksi fiksut asiat tuntuu aina paljon fiksummilta, kun joku muu on myös sanonut ne? 

Paulo Coelho on kiva kirjailija. Toisaalta monet sen kirjat on liian uskonnollisia tai kliseisen oloisia mun makuun, mutta kirjoitustyyli on hurmaava ja usein kirjoista voi löytää hyviä pointteja, vaikka lukukokemus olisikin kokonaisuutena lievä pettymys.


Kani potkaisi mua eilen silmäkulmaan ja nyt näytän aavistuksen verran mukiloidulta. 


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Liikunta on mun uusi paras ystävä

HUIJASIN!


Tältä mä näytän juuri nyt. Musta on tullut kasariaerobiccaaja. No ei oikeasti. Oikeasti vain urheilen neljän seinän sisällä.

En muista koskaan erityisesti pitäneeni liikunnasta. Toki sitä on ihan hyvä olo kun on raahannut perseensä liikkelle ja tehnyt jotain, kuluttanut energiaa ja kehittänyt ehkä siinä sivussa kuntoaankin, mutta en ole koskaan... jäänyt siihen koukkuun? En tiedä mikä on se osuus, josta ihmiset liikunnassa pitävät. Mä pidän siitä, että voin välillä olla edes sen pienen hetken ylpeä itsestäni elämän tällä osa-alueella. Se ei ole mikään paras motivaattori. Suosittelen hankkimaan paremman.

En pidä joukkuelajeista. Tämä johtuu pitkälti ajattelutavastani: koska olen itse huono lähes kaikessa urheilussa, en halua että muut joutuvat kärsimään huonoudestani. Nuorempana harrastin lentopalloa, mutta lopetin heti kun sain isiltä luvan. Nykyään vihaan lentopalloa. Taisin kokeilla myös jalkapalloa muutaman viikon ajan, mutta totesin nopeasti, ettei sekään innostanut yhtään.

Sulkapallo on mukavaa ajanvietettä. Niin on myös tanssiminen. Pikkutyttönä harrastettiin siskon kanssa tanssia kun kotikunnassa oli vielä lasten tanssiryhmä. Se kuitenkin lopetettiin ja jatkuva kaupunkiin raahautuminen tanssiharrastuksen takia ei innostunut. Mun loistava urani tanssijana jäi aika lyhyeksi. Oli meillä ainakin yksi esitys. Olin lumihiutale.

Myöhemmin käytiin parina kesänä tanssileirillä. Lähinnä uusien kavereiden takia.

Nykyään mun suhde urheiluun on enemmän tai vähemmän ongelmallinen. Tahtoisin harrastaa urheilua. Tahtoisin olla aktiivinen ja pitää kehostani ja terveydestäni huolta, mutta mitä tulee urheiluun ja siihen liittyviin asioihin, ne saa mut poikkeuksetta hyvin ahdistuneeksi. Muistan joskus tulleeni pahalle mielelle jopa urheilukaupassa käymisestä.

Tänään kävin ensimmäistä kertaa elämässäni omatoimisesti kuntosalilla. Ollaan Artun kanssa yritetty mennä sinne jo kahdesti, mutta olen kääntynyt ovella täysin kykenemättömänä mihinkään ja lähtenyt takaisin kotiin.

Olen sellainen ihminen, joka ei tykkää tehdä asioita, joissa ei ole hyvä. Urheilussa en ole hyvä. Joku voisi kysyä, miten esimerkiksi kuntopyörällä ajamisessa (jota kävin tänään salilla kokeilemassa) voi olla erityisen huono? En meinannut edes osata käyttää koko pyörää. Satulan korkeuden säätäminen tuotti vaikeuksia ja pyörän asetusten muutaminen oli lähes mahdotonta. En osaa oikeita toimintatapoja enkä tiedä mitä tehdä. Se pelottaa minua. En halua epäonnistua tai tehdä mitään väärin.

Mun mielessä pyörii nykyään pieni ajatus. Sellainen ajatus joka liittyy urheiluun. Tarkemmin sanottuna steppitanssiin. Mutta Oulussa ei voi harrastaa steppiä. Korjatkaa jos olen väärässä. Se olisi varmaan stressaavan ja pelottavan lisäksi myös hauskaa. Tai mistäs sitä koskaan tietää.

Uskon (tai ainakin uskottelen itselleni uskovani) vakaasti, että löydän vielä joskus lisää motivaatiota liikkua. Ehkä jopa urheilulajin josta pidän... se vain saattaa ottaa aikansa.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

satunnaisia asioita


Junamatkat tuntuu menevän paljon nopeammin silloin kun olisi jotain tärkeää tekemistä. Siis tärkeämpää kuin simsin pelaaminen. Iho kuivuu kun viimeistä päivää enkä jaksa kävellä apteekkiin ostamaan lisää rasvaa. Kotiutin äidin sinisen eyelinerin Ouluun. Tykkään. Tämä viikonloppu on pyhitetty tulitikkujen leikkaamiselle ja liimaamiselle. Hurjan kivaa ja superhauskaa. Sain eilen kuulla, että mulla on kaunis nenä. Ja että olen kevyempi kuin olettaisi. Eilisen tentin jälkeen annoin itselleni luvan ostaa kengät. Nyt niitä ei löydy oikeassa koossa enää mistää. Ei edes netistä.

Olen väsynyt, nälkäinen ja itsekriitinen. Tänään on varmaan ihan hyvä päivä ja tapahtuu jotain kivaa. Ainakin Arttu tulee kotiin.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Koska mä saan, voin ja haluan.




Tiedättekö sen tunteen, kun ymmärtää jotain todella yksinkertaista ja hienoa? Sisäistää jonkun henkevän elämää mullistavan sanoman, jonka pitäisi olla ehdoton itsestäänselvyys.



Tänään istun autossa ja matkustin Helsinkiin serkkujen synttäreille. Heta, Samuli ja koira nukkui takapenkillä ja mä mietin syntyjä syviä. Ihan yllättäen koko mun mielen valtasi toiveikas ajatus, jonkinlainen omaa elämää koskeva valaistuminen ja helpotus.



Mä saan hakea opiskelemaan graafista suunnittelua. Mä voin hakea opiskelemaan graafista suunnittelua. Mä haluan hakea opiskelemaan graafista suunnittelua.

Sanoin itselleni, että näiden kolmen asian pitäisi riittää. Ja niin niiden todella pitäisikin. Jos ne ei riitä, mä pistän ne riittämään.



Ja koska haluatte kuitenkin tietää niin ei, en ole varma lopetanko arkkitehtuurin opiskelun. Olen varma että haen opiskelemaan myös matematiikkaa. En ole varma, mitä teen elämälläni. Se ei haittaa, mun ei tarvitse vielä olla varma.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Allergioista


Mulla ei ole mitään koiria vastaan, päinvastoin. Esimerkiksi Jedi on aivan ihana tapaus. Mun keho vain on välillä sitä mieltä, että mun ei pitäisi nukkua lakanoissa, joissa koira on telminyt. Tässä mun aamusilmät. Turvonneet, allergiset ja punoittavat. Hemaisevan kaunista, mutta en mukise. Oikeastaan tuntuu, että mun allergiaoireet on helpottaneet huomattavasti ensimmäisistä kerroista, kun jouduin vierailemaan kotona Jedin aikakautena.

Oon allerginen lähes kaikille eläimille. Kissat aiheuttaa kaikkein pahimmat reaktiot, henki pihisee ja astmaoireet jyllää. Kaneista en saa juurikaan oireita, mitä nyt välillä menee nenä tukkoon ja silmät vuotaa jos Sulo on poikkeuksellisen allergisoivalla tuulella. Muutkin jyrsijät menee. Aikoinaan mulla oli kaksi gerbiiliä.

Luulen kyllä, että tottuisin kissoihinkin jos vain pistäisin itseni tottumaan. Tai mistäs sitä ikinä tietää. Ei ehkä kannata ottaa sitä riskiä.

Tänään pääsin olemaan aamun kaksin jedin kanssa. Lenkkeiltiin ja saunottiin yhdessä.



Katsokaa sen pieniä nappisilmiä ja suloista kokonaisolemusta. Eihän tuollaista voi kuin rakastaa.