lauantai 25. toukokuuta 2013

No mutta hei herra parsa

Parsan ollessa vielä jotenkuten ajankohtainen vihannes (onhan parsa vihannes?), tahdon jakaa ohjeen, jolla ollaan Artun kanssa parsaa valmistettu aina kun alennusnippu on tarttunut Stockmannilta mukaan.

Ohje on täältä: LINKKI

Kyseessä on siis hyvin yksinkertainen ohje. Pastaa, parsaa ja kirsikkatomaatteja. Me ollaan syöty tätä kanan ja lohen kanssa. Viimeksi toissapäivänä. Helpottaakseni kaikkien elämää, tässä on meidän käyttämä kyseistä ohjetta vahvasti mukaileva ohje. Suomeksi.


Pastaa, parsaa ja kirsikkatomaatteja
kahdelle


kahdelle hengelle sopiva määrä pastaa
n. 4rkl raastettua parmesaani juustoa

oliiviöljyä
voita
2 kynttä valkosipulia
1 nippu parsaa 
1 paketti (250g) kirsikkatomaatteja 
suolaa
mustapippuria
1dl kanalientä


Laita pasta keittymään.

Kuullota silputtuja valkosipulinkynsiä paistinpannulla öljyssä. Leikkaa parsojen tyvestä pieni pätkä pois ja pilko loppu parsa n. 3cm mittaisiksi paloiksi. Heitä parsat valkosipuleiden kavereiksi. Lisää hieman voita. Anna olla ja porista 3 minuuttia ja lisää sitten kokonaiset kirsikkatomaatit, suola ja pippuri. Anna olla 2 minuuttia ja lisää sitten kanaliemi. Anna kiehua hiljalleen, kunnes tomaatit alkavat "purskahdella" kun niitä kokeilee.

Lisää pastan sekaan raastettua parmesaania.

Tarjoile, syö ja nauti.



eräs terveellisten herkkujen blogi

Välillä sitä törmää ihan sattumalta niin mahtaviin juttuihin, että koko ilta menee ihan uusiksi. Tänään mä törmäsin blogiin. Enkä mihin tahansa blogiin. Tämä on (ainakin mun mielestä) jotain niin mahtavaa ja inspiroivaa, että mun on yksinkertaisesti pakko jakaa tämä.



Kerrankin terveellisellä ruualla ei tarkoiteta pelkkää maitorahkaa, hedelmiä, raejuustoa, kuten nykyään tunnutaan joka puolelta toitottettavan. Tämä blogi mullisti mun käsitykseni terveellisistä herkuista. Toki omena on hyvää omenanakin, marjat ja porkkana on herkkua. Mutta ettäkö voisin oikeasti leipoa terveellisiä leivonnaisia? Tehdä epäterveellisen herkkupullamössön makuista ja oloista terveellistä ruokaa? Tämä jos joku on mahtavaa! 

Oon selannut kyseistä blogia pian yli tunnin ja tahdon päästä kokeilemaan lähes jokaista reseptiä. Nyt. Heti. Nam.

Katsokaa ja ihastukaa!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Aivan ihana aprikoosikaurahyve

Ostin pari päivää sitten alennusaprikooseja, kun ne tuntui niin ihanan kypsiltä ja maukkailta. Illalla mun teki aivan kamalasti mieli leipoa jotain, mutta meiltä oli voi lopussa, joten kehitettelin hyvin vähän voita (tosin me käytettiin margariinia edellämainitusta syystä) vaativa ohje. Kaikki varmaan tietää millaista on omenakaurahyve. Tää on sovellettu aprikoosiversio siitä. Ihanan kirpsakkaa ja (itse tehdyn) vanilijajäätelön kanssa todella kokeilemisen arvoista.

Määrät on vähän päästä heitettyjä, koska ei tätä tehdessä mitattu mitään.


Aprikoosikaurahyve
kahdelle


4 aprikoosia
n. 2dl kaurahiutaleita
2-3 rkl siirappia
hieman sokeria
n. 50g voita tai margariinia

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Pilko aprikoosit siivuksi ja asettele ne uunivuuan pohjalle.
Sulata voi ja lisää sen sekaan kaurahiutaleet ja siirappi. Sekoita. Mössöstä pitäisi tulla melko kosteaa, mutta ylimääräistä nestettä ei pitäisi jäädä. Jos mössö tuntuu liian kostealta, lisää kaurahiutaleita. Jos taas liian kuivalta, lisää siirappia tai voita. Maista mössöä, lisää hieman sokeria jos siltä tuntuu. 
Lusikoi kaurasekoitus aprikoosien päälle ja levittele suhteellisen tasaisesti. 
Pidä uunissa (keskitasolla) 15-25 minuuttia, kunnes kaurahiutaleet ovat hieman tummuneet, mutta eivät palaneet. 

Anna jäähtyä hetki uunista ottamisen jälkeen parhaan makunautinnon takaamiseksi. 
Tarjoile vanilijajäätelön kanssa. 

kesästä ja suunnitelmattomuudesta

Kahden lyhyen esseen päästä koulu on ohi. Kesäloma on täällä. Olen opiskellut kokonaisen lukuvuoden yliopistossa ja selvitytyt elossa. Suorittanut lähes kaikki lukujärjestykseen tungetut kurssit.


Kävin toisaapäivänä terassilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Oon toista viikkoa kipeänä, joten Oulun ensimmäisistä kesäpäivistä nauttiminen on ollut vähän puolituista. 

Mun kesä on tyhjä. Suunnitelmaton. Olen kesätyötön. Opintolainalla elelijä ja toivottavasti mahdollisimman stressitön.


On mulla oikeasti suunnitelmia. Maalata paljon. Ja sen jälkeen maalata, piirtää ja taiteilla vähän lisää. Myydä taidetta ja ansaita pari euroa lisää rahaa. Kehittää itseäni ihmisenä ja Vimmuna. Lukea paljon. Ulkoilla enemmän. Opetella juoksemaan. Maalata lisää. Rentoutua. Kirjoittaa. Ymmärtää ja oivaltaa asioita. Tehdä hyvää ruokaa. Nauttia jostain.


Kun tajusin, etten todennäköisesti tule saamaan enää kesätöitä, pieni maailmani horjui pahasti. Suunnittelin sossuun marssimista ja toimeentulotuen hakemista, mutta lopulta päädyin nostamaan opintolainaa. Tuntuu lohdulliselta ja helpottavalta, että kesällä ei tarvitse tehdä mitään. Tuntuu ihanalta, että mulla tulee olemaan aikaa maalata ja tehdä, mitä ikinä haluankin tehdä. Tiettyjen rajojen sisällä tietenkin.


Hyvää kesää! Toivottavasti munkin tulee olemaan sellainen. 

Poltin itseni eilen auringossa. Hurraa vaalealle iholle, ehdinhän mä pari tuntia ulkona ollakin.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

keijuprinsessa-kärpänen eiku mikä?


Oon kai vähän huono opiskelija, kun en jaksanut rellestää viikkoa vapun takia. Oikeastaan juhlin ainoastaan viime perjantaina ja eilen. Eilen kävin uiskentelemassa muiden fuksien kanssa ojassa (vaikka mun ei olisi oikeastaan edes tarvinut, teekkarilakkia kun en tilannut), kipitin kaverin kanssa saunomaan. Nappasin Artun mukaan kotoa ja lähdin tarkastelemaan Oulun vappua kuvanmukaisessa asustuksessa. Tiedä sitten mikä yritin olla. Perhonen, yksisarvisprinsessa, yleinen hörhö vai kärpänen, kuten eräs herrasmies väläytti irkkupubissa. Muutaman (pitkän) mutkan ja lähes hävityn kimble pelin jälkeen päädyttiin tanssimaan tivolin opiskelijabailuihin. Ja ajoissa kotiin. Rennompi juhlinta ei maistunut lainkaan pahalta, eikä muuten maistunut oma suukaan aamulla.

Hyvää myöhäistä vappua, toivottavasti muillakin oli kivaa.