perjantai 30. elokuuta 2013

vaeltamisesta




Tiedättekö kun on niitä hetkiä kun keksii jonkin idean ja se tuntuu tavattoman houkuttelevalta. Vaikka todellisuudessa ei tiedä yhtään, onko kyseinen juttu sellainen, josta oikeasti pitäisi, nauttisi, saisi jotain irti?



Vaellukselle lähteminen oli mulle jotain tämän suuntaista. Ehkä samalla myös itsensä haastamista. Mulle käy aika usein itseni haastamisen kanssa niin, että parin päivän päästä tajuan kuinka tyhmä idea nyt oikein olikaan ja moitin itseäni siitä, että taas piti oikein tarkoituksella tehdä elämästään hetkellisesti kurjempaa ja hankalampaa.


poroystävä




aamuinen metsä on nätti

En nauttinut vaeltamisesta juurikaan. Leirielämä oli kivaa; autiotuvissa nukkuminen, ruuanlaitto trangialla ja sudokujen täyttäminen keskellä metsää. Käveleminen ei ollut kivaa.




lähdevettä katu-uskottavaan yksisarvispulloon


toi rinkkahan on melkein mun kokoinen (?!)

Oon aina ollut suorittajaihminen. Sellainen, joka lähtee tekemään jotain ja alkaa samalla hetkellä laskea prosentteja ja murtolukuja siitä, kuinka paljon on jo tehty, paljonko on jäljellä. Seuraan edistymistäni. Vaeltamassa se osoittautui kamalan raskaaksi. Kun vauhti on 3km/h ja matkaa edessä vielä 40 kilometriä, ei paljoa naurata laskea paljonko on jo mennyt. Eikä paras asenne vaellusta varten varmasti ole se, että odottaa koko homman olevan jo ohi. Asennevamma siis, minulla on niitä monia asioita kohtaan, ilmeisesti myös vaeltamista.






Nättiähän siellä pusikoiden keskellä oli. Ainakin hetkittäin. Toisaalta välillä piti tarpoa kolmekin tuntia ihan tavallisen näköisessä metsikössä vailla mitään mielenkiintoista katseltavaa. Ja toisinan jäätävän kamalassa maastossa. Juurakkoja, kiviä ja lisää juurakkoja. Ylämäkeen. Alamäkeen. Ylämäkeen. Olihan se kyllä jännää ihmetellä korkeilla näköalapaikoilla, että ihan itse on koko ruhonsa (ja 12 kilon rinkan) sinne raahannut. Saa sitä vähän ylpeäkin olla itsestään.


poroystävät ottaa aurinkoa



hyvät ja mainot pitkospuut



Tarkoituksenahan oli vaeltaa neljässä (tai viidessä) päivässä vähän yli 70km. Toisena päivänä tuskastuttiin niin kovin, että päätettiin antaa itsellemme pieni myönnytys. Vaellettiin kolme päivää ja kutakuinkin 50km. Sitten otettiin taksi, varattiin hotelli ja hemmoteltiin itsemme pilalle saunalla, kylpyammeella ja kunnon aamiaisella. Kerrankin hemmottelu tuntui oikeasti ansaitulta ja tarpeelliselta.







niin paljon rappusia




ja poro taas


palkintopulla on olennainen osa vaeltamista (ja oikeastaan kaikkea muutakin)


uupuneena, mutta ylpeänä hotellihuoneen rauhassa

Eikä luovuttaminenkaan oikeastaan harmita. Se oli ehdottomasti kaikkein paras päätös siellä metsän keskellä vittuuntuneena, väsyneenä, varpaat rakoilla ja olkapäät jäätävän kipeinä. Ja tulihan sitä käveltyäkin. Ihan riittävästi. 

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ihan ite tein ! ja huomenna lähden


Kesän alussa menin kangaskauppaan. Nyt ostetaan mekkokangas ja housukangas. Ja ostettiinhan ne. Ja lisäksi yksi kangas, jota ei vain voinut jättää ostamatta. Felix kissa kangas. Niin jäätävän kamala, että se oli vain eeppisesti paras. Ihanin. Lapsellisin. Täydellisin.


Sitä sitten pähkäiltiin pitkään ja hartaasti. Mitä voi tehdä näin ihanasta kankaasta. Siis mitä sellaista, jota vähän vajaa kaksikymmentävuotiaskin voi päällensä pistää. No eihän sillä iällä oikeasti merkitystä ollut, mitä vaan varmasti pukisin päälleni tästä kankaasta tehtynä. Mielessä pyöri hameet, henkselimekot ja sortsit. Mekkohan siitä kuitenkin tuli (ja ylijäämäbonuksena kauppakassi Artulle). Ei yllättänyt edes itseäni.


Oli mukamas tosi hyvä idea ottaa kaava yhdestä toisesta mekosta, jonka olin aiemmin samana kesänä tehnyt (siitä alussakin mainitusta alkuperäisestä mekkokankaasta) ja alkaa muokkaamaan kaavaa itse. Toki olisi voinut miettiä heti alussa paria asiaa:
1. Saumanvarat sisältävien kaavojen muokkaaminen on paikoin melko hankalaa hommaa.
2. Eihän tämä mekko ole yhtään saman mallinen kun se, josta kaavat otettiin.


En ole mikään nopea ompelija ja mietin kamalan kauan jokaista työvaihetta. Sen takia yllätyn joka kerta siitä, miten yksinkertaisen oloisiakin juttuja ommellessa saattaa mennä koko päivä. Näin ei varmaan olisi, jos ompeluun olisi päässyt syntymään jonkinlainen rutiini.


Saatiin (minä ja äiti siis, harvoin ompelen ilman äidin neuvoja ja avustusta) mekosta hirmu hyvin istuva. Vekkejä on edessä kaksi ja takana yksi. Kissat on kivoissa kohdissa. Mahdollisesti lapsenmielisin omistamani mekko, mutta aivan mahtava silloin kun lapsettaa. Jakun kanssa tosin yllättävänkin vakuuttavaa kamaa.

! MUTTA OLI MULLA MUUTAKIN ASIAA KUN SATA SANAA YHDESTÄ MEKOSTA !

Oon tällä hetkellä enemmän tai vähemmän täpinöissäni. Huomenna aamulla kello 08:00 starttaa bussi ja me lähdetään Artun kanssa vaeltamaan. Todennäköisesti viideksi päiväksi. Mahtavuutta. En oo koskaan ennen ollut vaeltamassa, oon saanut osakseni yllättyineitä katseita ja epäuskoa suunnitelmistani kertoessani, mutta itse olen melkein varma, että tykkään tästä. Vaikka varmaan valitettua tulee enemmän kuin laki sallii. Meidän kesälomareissu, haha. Voi juku.

perjantai 23. elokuuta 2013

Kick Ass 2

Musta on näköjään pikkuhiljaa kehkeytymässä joku elokuvakriitikko. Joka kerta elokuvissa käytyäni mun pää on täynnä mielipiteitä, pohdintoja, vertailuja ja muuta mukavaa. Tuntuu, että on pakko päästä mahdollisimman nopeasti kotiin purkamaan ajatukset tekstin muotoon. Yhteisen hyvän vuoksi tietenkin, jotta muutkin osaavat sitten varautua nautintoon tai pettymykseen (enkä tarkoita nyt implikoida, että mielipiteeni olisi jokin absoluuttinen totuus). ASIAAN.


Olen aina tykännyt Kick Ass elokuvasta. Se on yksi niistä harvoista toimintaelokuvista, joista pidän. Toiminta harvoin innostaa minua, räiske ja räminä ei kiinnosta. Mutta hauskalla, mielikuvituksellisella, poikkeuksellisella tai vaikka esteettisellä (esteettisestä toiminnasta kunniamaininta Tarantinolle) tavalla tehtynä toimintakin voi muuttua kiinnostavammaksi. Kick Ass on kai luokiteltavissa toimintakomediaksi. Se on myös mielikuvituksellinen, vähän erilainen (sarjakuvamainen, sarjakuvaan kun pohjautuu), värikäs.


Tänään käytiin katsomassa Kick Ass 2. Olin kovin innoissani, enkä turhaan. Tämähän oli ehkä edeltäjäänsäkin parempi elokuva. Jos ensimmäinen elokuva oli välillä hieman liian totinen ja vakavamielisesti tehty, tuntui Kick Ass 2 puolestaan kunnon komediailottelulta. Tämä elokuva oli hauska. Koominen. Äärimmäisen mukavaa katsottavaa. Juonikin oli mukavan leppoisa eikä ollenkaan liian rankka. Mahtavuutta olivat esimerkiksi iloisella musiikilla rytmitetyt tappelukohtaukset; veri lensi ja ruumiita kasaantui, mutta ei liian vakavamielisesti.

Tätä mä suosittelen! Niillekin, jotka eivät yleensä toiminnasta pidä. Ja etenkin niille, jotka pitävät vähän erilaisesta komediasta.


torstai 15. elokuuta 2013

sellaista sekalaista elämää

Oon ollut muutaman päivän yksin Oulussa. Eikä se ole ollut niin kamalaa. Oon kävellyt, nähnyt kaveriani, tanssinut, kävellyt, pyöräillyt, tehnyt ruokaa, pyörinyt kaupungilla, maalannut ja tuijottanut telvisiota. Ollut yksin. Eikä tämä oikeastaan ole ollut kovinkaan pelottavaa, hurjaa tai kamalaa. Sängyn alla ei ole ollut yhtäkään krokotiilia, tai jos onkin, niin se ei ole purrut varpaitani irti. Kiva herra krokotiili, kiitos tästä. 


Miksi niin väsyneen näköinen? Eipä olisi uskonut, nukun kuitenkin lähes kaksinumeroisia tuntimääriä per yö.


Tykästyin uudelleen mun ikivanhoihin marimekkosortseihin. 


Ostin anorakin ja tein päätöksen. Vaatteiden ostelu on tästä eteenpäin rajoitettua, johan noita on tullut kesän aikana hamstrattua, enkä todellakaan tarvitse lisää. 

Josko sitä maalaamaan. Tai sitten viihdyn vielä hetken tässä sohvalla. Ihan yksin. Ja se on ihan okei (onneksi Arttu kuitenkin palaa parin päivän päästä).

torstai 8. elokuuta 2013

yksi mekko


Oon kulkenut puoli kesää yhdessä ja samassa mekossa, jonka hommasin itselleni loman alussa. Vuosia uskottelin itselleni, etten voi käyttää pitkiä mekkoja (tai hameita), koska ne korostaa mun pituutta (tai siis sen puutetta). Toisaalta en ole enää aikoihin tuntenut pituuttani millään tapaa kummalliseksi tai varsinkaan hävettäväksi asiaksi. Sellaiseksi, jota pitäisi piilotella. Joten pitkä mekko siis. Niin täydellisen ihana ja käytännöllinen kesävaate. Simppeli ja mukava.


Oon myös alkanut hamstraamaan jakkuja. Ostanut siis niitä kaksin kappalein. Keltaisen ja mustan. Pitkiä ja suorahkon mallisia. Arttu kertoi että mustasta tulee taiteilijavibat. Äiti kertoi, että jakuista innostuminen on osa aikuistumista. Oon kohta jo aikuinen. Mukamas.


Eilen käytiin spontaanisti Ikeassa ja Ideaparkissa. Jos joku haluaa päästä eroon nurkissaan pyörivästä Klippan sohvasta niin ostan sen mielelläni. Keltainen vakosamettisohva kutkuttelisi. Toisaalta kutkuttelisi verhoilla nykyinen sohva, mutta voi olla että rahat ja taidot loppuisi kesken. Tai mistä sitä tietää.

Autokoulun kakkosvaihe on suoritettu. Oon ihan täysivaltainen kuski.


Tuntuu oudolta, että kohta pitää palata Ouluun. Ehdin jo tottua Etelä-Suomeen ja siihen että oma koti ei ole vain oma.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Assemblyt eli niin paljon datailua

Mun irkkimaailma ja piirit tuntuu (ainakin hetkellisesti) hajonneen satunnaiseksi määräksi pieniä piirejä, joiden välillä vallitsee suurta ja pientä vihaa jokaiseen suuntaan. Pari päivää sitten näin ei kuitenkaan vielä ollut, joten ehkä nyt on hyvä hetki muistella Assemblyja haikein mielin.


Kolme (tai neljä, riippuen hieman ajoituksista) päivää pimeällä Hartwall-areenalla tietokoneen näyttöä tuijottamassa? Kyllä kiitos, do want. Ehtiihän siinä myös tavata pari uutta ja vanhaa irkkiystävää ja datailla läheisimpien kanssa vierekkäin. Ja pelata vähän, vaikka se onkin harmillisen tylsää toimintaa. 


Oliko kivaa? Oli ihan kivaa. Vähän tylsää, vähän lisää tylsää, tasapaksua ja viimeisenä yönä älyttömän hauskaa. Onneksi mulla on viihdyttäviä ja ihania internet ystäviä. Niitä sekavia tunteja on hyvä jäädä muistelemaan lämmöllä. Ehkä ensi vuoteen mennessä kaikki ovat taas uudelleen ystäviä ja viha on kaikonnut. Myrskyn jälkeen on poutaa ja muita kliseitä, eikö? Toivottavasti. 


Ei mulla oikeasti ole koko tapahtumasta hirveästi sanottavaa, saati kuvia. Se on sellaista internetverkostoitumista in real life. Näin ainakin minulle. Muista en tiedä.

 Kuinka koomista muuten on, että kun jatkuva irkkaaminen ja netin selaaminen alkaa kolmen päivän jälkeen puuduttaa ja päättää lähteä kotiin, tekee kotona kuitenkin ensimmäisenä (nukkumisen jälkeen) mieli avata jälleen tietokone? 


Tai oikeastaan on mulla sanottavaa. Leivottiin keskiviikkoiltana armoton läjä (täydellisiä) pullia joita sitten mussutettiin koko assyjen ajan. Ja jaettiin useille tutuille ja kavereille. Lahjominen on paras tapa hankkia uusia ystäviä. Eikun.

Tuntuu, että voisin elää pelkällä pullalla nykyään. Jos siis kaikki muukin ruoka ei olisi niin tavattoman hyvää ja houkuttelevaa.