keskiviikko 30. lokakuuta 2013

35 palloa



Mikä on parempaa kuin karkkikauppa? Ehdottomasti samalla periaateella toimiva valopallokauppa. Lähes kaikki varmaan tietää millaiset lankapallokoristevalot ovat olleet viimeaikoina kovassa huudossa. Niitä on joka toisessa sisustusblogissa ja voi miten hurmaavia yksinkertaiset lankapallot osaavatkaan olla. Olen pitkään haaveillut salaa omista pallovaloista.


Ja Ranskan matkalla en voinut vastustaa kiusasta. Siis ihan tosiko tässä kaupassa ei myydä mitään muuta kuin koristevalopalloja? Siis ihan tosiko saan valita värit ihan itse omin käsin ja napsia palloja isoista tuubeista? Parasta!


Pallojen kotiin kuljettaminen matkatavaroissa oli hieman stressaavaa ja hankalaa. Seuraavista kuvista voinee kuitenkin päätellä että minä ja 35 palloani pääsimme turvallisesti perille ja eilisen asennusprojektin seurauksena taas yksi nurkka tässä talossa näyttää just siltä kuin pitääkin!



tiistai 29. lokakuuta 2013

itseoikeutettu syysloma, Ranska - Lyon


Viikko sitten sunnuntaina lensin yksin ensimmäistä kertaa elämässäni. Vaihdon yksin konetta Pariisin kentällä tiukalla aikataululla, kiitin itseäni tuhannesti siitä että olen harjoitellut juoksemista ja ehdin melko tiukasti jatkolennolleni Lyoniin.




Menin siis syyslomallani (tenttiviikolla) katsomaan jouluun asti vaihdossa olevaa siskoani Ranskaan Lyoniin. Lyon on kuulemani mukaan Ranskan entinen pääkaupunki ja edelleen kolmanneksi suurin kaupunki koko maassa.




Omasta näkökulmastani Lyon on kaunis ja hyvin ranskalainen kaupunki. Vanhoja rakennuksia on paljon ja ne ovat tavattoman viehättäviä. Miljöö on esteettinen, ainakin niissä osissa kaupunkia, joissa itse vierailin. Turisteja on kaikkialla kohtuullisen paljon, mutta valtaosa turisteistakin tuntui olevan Ranskalaisia.




Kun on pieni ja blondi, onnistuu tahtomattaankin herättämään yllättävän paljon huomiota kaikkien ranskalaisten keskellä. Tyypillisellä ranskattarella kun on tuuhea ruskea luonnonkihara tukka, hieman tumma tai vähintäänkin hyvin ruskettunut iho ja suuret silmät, jotka ovat harvoin siniset. En jostain syystä osannut ennakoida sitä tuijotuksen määrää, vaikka olen ennenkin matkaillut Ranskassa. Onneksi en ole koskaan varsinaisesti ahdistunut huomiosta, ainakaan pienissä määrin.





Lyonissa on valtavan suuri puisto, jonka aidat rajaavat sisälleen muunmuassa järven ja pienen eläintarhan. Kaikkein aurinkoisimpana päivänä puisto suljettiin liiallisen tuulen takia, joten päästiin katselemaan eläimiä ja maisemia vasta toiseksiviimeisenä päivänäni Lyonissa. Tiukemman aikataulun takia ei ehditty kiertämään murto-osaakaan puistosta, mutta kaunis ja mukava paikka se tuntui olevan. Paikalliset tapaavat ottaa metron ja tulla puistoon lenkille, enkä ihmettele.



Sisko pyysi mua selvittämään netissä mitä itse haluaisin puuhata ja lopulta löydettiin itsemme nykytaiteenmuseosta. Valtaosa teoksista tuntui olevan asteen verran liian korkealentoisia omille pikku aivoilleni. Installaatioita oli paljon. Paljon.

Jos ei muuta niin ainakin saatiin hyviä muistoja kun museotyöntekijä tuli kyselemään mistä olemme kotoisin ja totesi pitävänsä suomalaisista koska olimme ensimmäisiä kansoja, jotka tulivat Eurooppaan. Joko herran rajalliset englanninkielentaidot tulivat vastaan tai sitten hänen ajatuksenjuoksunsa oli perin erilaista kuin minun, sillä en ihan ymmärtänyt asioiden välistä yhteyttä. Oli asian laita kumpi tahansa niin muistelen tapahtumaa lämmöllä ja sympatialla.




Kävimme yhdessä kirkossa ja ihailimme toista. Lisäksi katsastimme teatterirakennuksen ja kaupungintalon. Jostain syystä mun mielestä hienoista ja arvokkaista vanhoista rakennuksista otetut matkakuvat on vaan yleensä sieltä tympeimmästä päästä. Joten ottakaa vain tämä yksi.


Ruoka oli hyvää ja vaikka olikin ihanaa heittää kaikenlaiset ruokavaliot romukoppaan vajaaksi viikoksi, niin kyllä sen tunsikin! Tosin en usko että monikaan keskivertosuomalainen voisi mennä viideksi päiväksi syömään leivonnaisia, patonkia, pitsaa ja muuta vaaleaa ilman minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Mutta kerrankos sitä (ja ensi kerran sitten seuraavalla matkalla Ranskaan tai Italiaan). En varmaan valehtele kovastikaan jos sanon että kolmasosa matkakuvista oli ruokakuvia. Erillinen postaus niistä saattaisi siis olla enemmän kuin aiheellinen!


Ei päästy sisään erääseen diskoon koska mulla oli jalassa tennarit, mutta onneksi niitä oli useampia ja kaikissa ei ollut yhtä tarkkaa pukukoodia. Päästiin tanssimaan ja kahden tunnin yöunilla oli todella mukavaa matkata jälleen kahdella lennolla kotisuomeen. Onneksi sentään pidemmällä vaihtoajalla. Pariisin lentokenttä ei ollut enää yhtään niin sekava, kun oli jopa aikaa lukea kylttejä.



Kaikenkaikkiaan ihanat viisi päivää Ranskassa hyvässä seurassa. Kasa kivoja muistoja ja tuliaisia itselle ja muille.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

jännempää kun jänöt


Kävin hulluilla päivillä kaikkiaan neljänä päivänä. Hullua!
Enhän mä juuri mitään ostanut: halpaa (normaalia halvempaa) lihaa, kanaa ja herkkuja. Kalenterin ensi vuodelle, siveltimiä ja maalauspohjan. Kaupungilla pörrääminen ja suhteellisen päämäärätön haahuilu nyt vain on melko mukavaa hommaa. Hullujen päivien tapainen spektaakkeli on hyvä tekosyy harrastaa sitä enemmänkin. Tosin väkijoukot ja tungos alkaa välillä ottamaan päähän. Onneksi en kärsi paniikkihäiriöstä, ahtaanpaikankammosta tai muusta vastaavasta, minulle isot väkijoukot aineuttavat lähinnä hetkittäistä ärsyyntymistä, eivät mitään vakavampaa.


Oon piirtänyt paljon kaneja tai jäniksiä. Jotain korvakkaita elukoita. Ehkä saan kerrankin jonkin projektini ihan valmiiksi asti. Ehkä. Toivottavasti ensi viikollakin on koulukiireiden ohella aikaa ja halua projektoida.

Oon myös oppinut jollain tasolla pitämään lenkkeilystä. Siis siinä lenkin aikanakin. Hyvä minä, oli jo aikakin.

lauantai 12. lokakuuta 2013

matematiikka nostalgiaa



Aika kultaa muistot. Erityisen kullanhohtoisena muistelen lukiomatematiikkaa. Eihän se oikeasti aina kivaa ollut ja toisinaan tunneilla laskettiin minuutteja niiden loppumiseen, mutta jälkikäteen tuntuu haikealta, ettei enää pääse viettämään matikkajuhlia, syömään missä äxiä takariviin tai opettelemaan kivoja uusia kaavoja.


Parasta lukiomatematiikassa oli se, että pelkällä loogisuudella ja ymmärtämisellä pärjäsi niin pitkälle. Mikään ei ollut niin vaikeaa, etteikö sitä olisi ollut mahdollisuutta ymmärtää ja hallita täysin. Kaiken suhteen oli mahdollista onnistua ja toisinaan pitkällistäkin yrittämistä seuranneet oivaltamisen ilo ja onnistuminen olivat parhaita tunteita mitä kuvitella saattaa. Oli helppoa tehdä itsensä ylpeäksi itsestään.



Luettiin matikan kokeisiin aina ystäväni Tiian (kuvissa) kanssa. Usein mukana oli myös Sonja. Majoittauduttiin meidän keittiön pöydälle, tehtiin nachopataa, syötiin irtokarkkeja, juotiin liikaa pepsi maxia ja laskettiin yhdessä. Näitä eeppisiä laskukarkeloita kutsuttiin matikkajuhliksi. Valitettiin, oivallettiin, skipattiin tehtäviä ja kysyttiin isiltä apua. Opittiin paljon ja tehokkaasti, vertaistuki on siitä kiva asia. Matikkajuhlia mä kaipaan, vaikka kyllähän se laskeminen alkoi välillä tulla korvistakin ulos.




Tiian kanssa kirjoitettiin myös aktiivisen epäaktiivisesti erästä lukiomatematiikan opiskelemisesta kertovaa blogia, jota olen tässä jonkin aikaa äärimmäisen nostalgian vallassa selannut. Tämänkin tekstin kuvituksen tarojaa matikkablogin kattava matematiikka-aiheisten (tai ainakin melkein läheltä liippaavien) kuvien arkisto.



Kokeisiin meneminenhän ei ikinä ole erityisen kivaa (no en tiedä teistä, mutta itse en ainakaan ole usein nauttinut siitä). Aina on vähän epävarma olo ja tuntuu ettei osaa mitään. Jostain syystä matematiikan kokeet on aina kuitenkin ollut mun mielestä jollain tapaa rauhoittavia. Istut hiljaisessa luokassa edessäsi pari paperia ja seuraavat tunnit on pyhitetty vain hiljaiselle laskemiselle, syventymiselle ja miettimiselle. Matikan kokeet on kuin pieniä hiljaisuuden retriittejä. Oikeastaan tämän voisi yleistää moniin muihinkin kokeisiin, mutta eniten olen aina tykännyt matikan kokeista. Hyvänä kakkosena tulee ehkä lukion filosofian kokeet, mutta niissä alkaa jossain kohtaa aina sattumaan käteen tai tulee kiire.



Jopa matematiikan ylioppilaskirjoitukset oli jollain tapaa ihanat. Muistan elävästi kuinka paljon mua jännitti. Kirjoituksista lähtiessäni ja kaverin luokse kahville kävellessäni tärisin kauttaaltani kun kaikki jännitys laukesi. Vielä elävämmin muistan oman pettymykseni kun muutaman tunnin kuluttua tajusin tehneeni ehkä maailman tyhmimmän ajatusvirheen, jonka myötä haaveet Laudaturista käytännössä katosivat. Olen edelleen lähes yhtä pettynyt ja harkitsen toisinaan meneväni uusimaan matematiikan ylioppilaskokeen. Ei sillä, että tarvitsisin parempaa arvosanaa mihinkään. Ehkä haluan vain todistaa itselleni, että pystyisin siihen. Pystyisin kyllä, siitä olen varma. Virheitä sattuu kaikille, mutta tämä virhe olisi voinut säästää itsensä johonkin muuhun lukuisista ylioppilaskokeista.



Matematiikka on mulle tärkeää. En vain tiedä olisiko esimerkiksi yliopistomatematiikka enää mielestäni niin mielekästä. Ehkä en enää pärjäisikään pelkällä ahkeruudella. Ehkä ymmärrys ei riitäisi. Ehkä se ei olisi samalla tavalla tyydyttävää kuin lukiomatematiikka. Onhan se kuitenkin ihan erilaista matematiikan opiskelua, mitä yliopistossa harjoitetaan. Ei mitään integrointia ja yhtälöiden ratkomista.


Voi miten kaipaankaan integrointia ja yhtälöitä. Kun vain keksisin jonkin tavan jolla tuoda matematiikan taas osaksi elämääni. Ottaisin myös matikkahetket erään Tiian kanssa mielelläni osaksi arkeani. Ihan vaan koska olihan meillä nyt älyttömän hauskaa, vaikka välillä vähän tylsistyttiinkin.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

mistä kirjoittaa kun ei ole mitään asiaa?

Äiti oli viikonloppuvierailulla. Käytiin sushilla, sunnuntaisilla aamupalapannukakuilla ja laitettiin ruokaa. Mietittiin mitä mahdollisuuksia ja uutta kokeiltavaa uusi ruokavalio tuo tullessaan ja katsottiin pari leffaa. Sitten tuli maanantai ja äiti meni pois.


Viikot tuntuu menevän älyttömän nopeasti, mutta en mukise. Puolentoista viikon päästä lähden (lähes) viikoksi Ranskaan moikkaamaan vaihdossa olevaa siskoani. En ole koskaan lentänyt yksin, lentokoneen vaihtamisesta puhumattakaan, mutta onneksi asioilla on tapana järjestyä.


Himosin eilen koko päivän pannukakkutalon pannukakkuja. Illalla tartuin jauhopussiin ja tein ihan itse pannukakkua. Siis sellaista paistinpannulla paistettavaa, vähän kuin amerikkalaista versiota, mutta isompana. En siis uunissa. Gluteeniton, maidoton ja munaton ohje toimi älyttömän hyvin, jaan sen kanssanne kunhan olen kokeillut sitä toistamiseen. Seuraavana hankintana on edessä vohvelirauta, ihan vaan koska välillä tekee mieli vohveleita ja toasteja.


Voiko joulua olla ikävä? Jos voi niin mulla on! Mahtaa johtua ilmojen kylmenemisestä ja pienestä syysväsymyksestä. Lämpimät viltit, sukulaisten seura ja jouluruuat houkuttaa. Oikeastaan mua on houkuttanut viimeaikoina kaikki kotoisat, yksinkertaiset ja lohdullisen tuntuiset ruuat (lohturuuat). Maanantaina syötiin lihaperunasoselaatikkoa, tällä hetkellä tekee mieli riisipiirakoita, porkkanalaatikkoa, bataattilaatikkoa, maksalaatikkoa, makaronilaatikkoa, piirakoita, joulutorttuja ja kotijuustoa. Oi joulu tule jo. Onneksi jouluunkaan ei loppujenlopuksi ole enää montaa viikkoa jäljellä!



Siis mulla ei ole mitään asiaa. Mulla on vain satunnaisia ajatusoksennuksia ja tässä tulos. Pahoittelen. Nämäkin kuvat teille tarjosi puhelimeni ja instagram!