torstai 9. tammikuuta 2014

ämpäreistä ja appelsiineista

Voikohan monikaan asia kauppareissulla tehdä ihmisiä niin iloiseksi kuin "osta ämpärillinen appelsiineja" -kampanja? Ämpärit on iloisia. Appelsiinien valitseminen punaiseen ämpäriin tekee ihmiset iloisiksi. Se saa ihmiset hymyilemään ja puhumaan toisilleen.


Joten mulla on nyt ämpärillinen applesiineja, vaikka koen että niitä on vaikeaa syödä. Mutta kai niistä voi jotain tehdä... kai appelsiineistä nyt jotain saa aikaiseksi?


Mulla on myös sixari muumilimua, metsästin sitä ainoastaan kolmesta eri kaupasta. Suklaata mulla ei ole, mutta mieli kyllä tekisi.


Ja sitten mulla on kova väsy johtuen epätoivoisista yrityksistä korjata lomanjälkeistä unirytmiä ja kalenteri joka alkaa pikkuhiljaa täyttyä uusista koulutehtävistä (vaikka edellisiäkään en ole vielä saanut palautettua).


Mutta onneksi on appelsiineja.
Ja punainen ämpäri.
Ja sitä muumilimua (jonka tölkeistä en osaa päättää onko ne kamalia vai aika sympaattisen ihania).


11 kommenttia :

  1. löysin sut muuten täysin sattumalta FB:stä, ja kävi ilmi, että meillä on myös yhteinen kaveri!
    mutta joo. appelsiinit on ihan kivoja kunhan niitä ei tarvii itse kuoria. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho jännää! Facebook on aika yllättävä paikka löytää blogeja :o
      Nimenomaan, kuoriminen on tosi ärsyttävää! Ensikokeilulla noista tuntui olevan poikkeuksellisen vaikeaa saada kuori irti.

      Poista
  2. On kivaa kun oot niin iloinen ja iloitset tuollaisista asioista! Mää kans iloitsen usein kaikesta tuommosista jutuista, jotka on monien (kyynisten tyhmyreiden) mielestä ihan pöljiä. Oispa meiänki kaupassa ämpäreitä... Tee appelsiineista sellainen appelsiinihyytelö! Ne on niin söpöjä! :D Täs joku resepti semmosee jos et tiiä http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/27961/Appelsiinihyytel%C3%B6/

    Aiemmin muuten joskus puhuit jotain allergioista/yliherkkyyksistä ruoan suhteen ja sulla oli se testikin niitä varten, onks selvinnyt asiasta mitään / ootko ollu syömättä jotain aineita ym? :)

    Niin ja jos on appelsiinien kuorimisessa ongelmaa nii kantsii esim. kopitella sillä parin minuutin ajan nii sitten irtoaa kuoret sikahyvin. Ja on törkeen hauskaa heitellä appelsiineja. Kesällä monesti ulos otettiin evääks ja sit puistossa kopiteltiin ennen syöntiä. Kyl se sisälläki onnistuu, kuha on ei liian hurjia heittoja heitä.

    t. anonyymi vani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo on ihana asia ja pienistä asioista sitä on helpointa repiä irti!
      Huh ei tullut mielenkään tehdä hyytelöä, mutta toi kuulostaa oikeestaan aika hyvältä :o voisi melkein kokeilla huh kiitos tästä.

      Olin ennen joulua muutaman kuukauden syömättä (no välillä vähän fuskasin, mutta vähensin kuitenkin merkittävästi) gluteenipitoisia asioita, kananmunaa ja maitotuotteita. Mutta vähän ennen joulua atopia paheni kovasti ruokavaliosta huolimatta niin aloin sitten syömään taas kaikkea. Koko joululoman kärsinkin melko kovista vatsakivuista ja vasta loman lopussa osasin yhdistää ne ruokailemiseen, tai siis maha tuli kipeäksi aina ruuan jälkeen. Joten nyt kun Ouluun palasin olen taas ollut pitkälti gluteenittomalla ja maidottomalla/laktoosittomalla linjalla eikä maha ole kipuillut yhtään niin paljoa. En tiedä pitäisikö jaksaa mennä lääkäriin ulisemaan että pääsisi johonkin testeihin, vai riittääkö jos vain välttelee edellä mainittuja...

      Huuh pitää kokeilla koputella jee kiitos! En ole lainkaan hurja heittelijä joten jospa sitä voisi sisälläkin jos sille päälle sattuu haha.

      Ihana kommentti kiitos, voi juku. :)

      Poista
  3. Tee niistä appelsiinimehua. Namnam :) MIKÄ TOI MUUMILIMU SIXPACK ON?! Minäkin haluan :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi appelsiinimehu on kyllä älyttömän hyvää, etenkin aamuisin oi. Harmi ettei ole sellaista sähköllä toimivaa sirtuspuristinta niinkuin vahemmilla, tässähän joutuu pian näkemään vähän vaivaakin mehunsa eteen :D

      Noita muumilimusixareita on tullu ihan tyyliin viikon sisään myyntiin! Aivan täydellistä, tätä on odotettu <3

      Poista
    2. Appelsiinimehu on kyl tosi ihanaa aamuisin <3 Joo no ei ihme ku en ollu aiemmin kuullukaan. En oikeestaan ees juo limpparii normaalisti, mut muumi- ja smurffilimut on hyviä. Niitäkin hyvin harvoin, mut c'moon pitää nyt muumisixi saada! :D

      Poista
    3. Muumilimu on kyllä älyttömän hyvää! Ja kerrankos sitä!

      Poista
  4. tee tota: http://ruokasotaa.blogspot.fi/2013/02/appelsiinimarenkitorttu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uuuu, näyttääpä hyvältä :o ! kiitos!

      Poista
  5. Paitsi että korvaat vehnäjauhot jollain jauhoseoksella :)

    VastaaPoista