tiistai 15. huhtikuuta 2014

tämä teksti on pepusta

Siis ihan oikeasti pepusta. Ja ympäristön paineista, huomionhakuisuudesta, pinnallisuudesta ja pukeutumisesta.


Mulla on ihanat farkut. Ne on äidin vanhat tommy hilfigerin farkut ties miltä vuosikymmeneltä. Vintagea, retroa, juuri ihanan kutkuttavan jännät. Käyttäisin niitä mielelläni. Kiskoisin jalkaani, käärisin lahkeet ja yhdistäisin napapaitaan tai mitäänsanomattomaan toppiin. Ehkä korkokenkiin. Nilkat näkyisi. Tosi kivasti.


Sitten kiskon ne farkut jalkaan, tuijotan peiliin, käännyn ja oho. En mä voikaan mennä mihinkään nämä farkut jalassa, mun peppu näyttää ihan kummalliselta. Nämä farkut ei todellakaan imartele mua. Tuskin kovin montaa muutakaan. Sama toistuu uudelleen jonain toisena päivänä jonkin ajan kuluttua. Ja taas uudelleen myöhemmin. Takapuoleni ei vain asetu näihin farkkuihin kauniisti, pöksyt eivät istu minulle.


Eilen aloin miettiä, mitä väliä sillä loppujenlopuksi on miltä peppuni tai mikään muukaan ruumiinosani näyttää jonkun tietyn vaatekappaleen vaikutuksesta. Naistenledissä (ja melkein missä vain muuallakin) korostetaan miten tärkeää on pukeutua omaa kehoaan imarteleviin vaatteisiin, jotka piilottavat "ongelmakohdat" ja niin monet ihmiset tekevätkin. Niin tapaan tehdä itsekin.


Mutta joistain vaatteista tulee vain niin hyvä fiilis. Voimauttava olo. Tahtoisin kyetä pukemaan nämä farkut päälleni ja kävelemään ulkona ne päällä huolehtimatta ahteristani ja farkkujen vaikutuksesta siihen, koska näissä on sitä jotain. Moni ei ehkä ymmärrä, mutta joku varmasti tietää mitä tarkoitan, kun sanon että jokin vaatekappale saa koko mielen kihertelemään. Tulee kiva olo, nyt mä näytän astetta enemmän itseltäni. Kutkuttelee. Nämä farkut kutkuttelee mua. Mutta pinnallinen ja perfektionismiin taipuvainen ääni mun pään sisällä kuiskuttelee ettei niitä sovi käyttää. Pitää näyttää parhaalta mahdolliselta itseltään.

peppukuva

En mä lopulta mihinkään lopputulokseen päässyt. Muuta kuin siihen että farkut on ihanat ja voisin joskus uskaltaa ulkoiluttaa niitä. Ja samalla kun muka teen päätöksen asiasta, perun sen pääni sisällä niinkuin ei olisi mitään järkeä laittautua jos ei laittaudu parhaimmilleen. Onko tärkeää korostaa aina parhaita puoliaan, vaikka se vaatisi jostain itseään kiehtovasta asiasta luopumista?

En ymmärrä tätä. Mutta katsokaa nyt niitä. Voi ihanat farkut, miksi teette tämän minulle ja pepulleni?

2 kommenttia :

  1. Voi Vimmu, peppusi ei näytä lainkaan pahalta noissa! Tottakai sun pitää noita lähteä ulkoiluttamaan. Kokeile kompensoida jonkun erilaisen yläosan kanssa jos se vaikka helpottaisi? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi juku, kiitos lohdullisista ja ehkä jopa rohkeutta antavista sanoistasi! pitänee joku kerta ottaa tehtäväksi sovittaa läpi vaikka kaikki omistamani paidat näiden kanssa... josko joku niistä...

      Poista