perjantai 9. toukokuuta 2014

elokuvia tunteita ajatuksia valvomista kaikkea


Tältä musta tuntuu juuri nyt. No itkukuvat jätin pois, mutta en mä edes tiennyt itkinkö surusta, ilosta vai ylipäätään elämästä. Toissapäivänä kävin elokuvissa, eilen kävin elokuvissa ja tänään vuokrasin elokuvan. Tästä olisi hyvä aloittaa putki, sivistää itseään elokuvien parissa, nauttia estetiikasta ja oppia ymmärtämään elokuvataidetta vähän paremmin. Ennen en ole ollut erityisen kiinnostunut. Ehkä niistä elokuvista lisää jonain toisena hetkenä, viimeisin ainakin herätti mussa paljon tunteita ja ajatuksia (jotka tässä sekoittaa mun mieltä edelleen).


Viimepäivinä olen myös tehnyt paljon kouluhommia. Saanut asioita oikeasti eteenpäin ja aikaiseksi, jotain valmiiksikin. Kaikki ei tunnu enää yhtään niin epätoivoiselta kuin vaikka kolme päivää sitten maanantaina. Yöt venyy ikävän pitkiksi ja unet on monena yönä jääneet lyhyiksi, mutta onneksi varsinaisia pakollisia koulumenoja ei enää ole. Mun hiukset taitaa olla jatkuvasti sekaisin koska haron niitä työskennellessäni.


(toisinaan mulle tulee nykyään niin #swäg olo etten meinaa kestää, luulen että se johtuu aurinkolaseista)

Ei mulla siis oikeasti ollut mitään asiaa. Ainakaan tämän enempää, olihan tässäkin jo jotain. Ehkä tahdoin vain jakaa pari kuvaa ja pari sanaa. Ehkä tahdoin yksinkertaisesti kirjoittaa jotain, julkaista jotain, tuottaa tänne jotain. Mun pää on niin täynnä ajatuksia ja tunteita, että jos ihminen voisi tulvia yli mä tulvisin ja kovaa. Ja se tuntuu hienolta. Kerrankin hienoja asioita ja ajatuksia, kaikkea ihanaa ja vähän sellaista suloisen ankeaa toivon värittämää melankoliaa ja haikeutta. Näissä tunnelmissa hyvää yötä!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti