lauantai 3. toukokuuta 2014

turhautumisesta (ja irkkiaddiktiosta)


Turhauttaa, turhauttaminen, turhautuminen, turhaudun.


Mä vietän liikaa aikaa tietokoneella, myönnän sen, tunnustan. Ei siinä mun mielestä mitään vikaa ole raivaa aikaa muillekin asioille ja todella kokee tietokoneella istumisen mielekkääksi puuhaksi. Jos netissä roikkuminen ei mene koulutöiden, töiden tai vaikka elämän perusedellytysten (hyvä ruoka, ulkoilu, sosiaaliset suhteet) edelle, niin antaa palaa vaan. Luulen että pystyn itse pitämään asiani aika hyvin tasapainossa, vaikka jotain ongelmia ja addiktionpoikasia välillä havaitsenkin. Mutta sitten se turhautuminen. Tietokone on portti turhautumiseen ja turhautuminen portti ahdistukseen, ainakin mulle. Ja se ei ole hyvä asia, ainakaan mun mielestä.


Ehkä olen poikkeuksellisen kehno keksimään tekemistä tietokoneella, vaikka vietänkin valtaosan vapaa-ajastani käsi kiinni hiiressä. Mitä mä oikein teen tietokoneella? Irkkaan, selaan nettiä, irkkaan, luen blogeja, irkkaan, bloggaan, irkkaan, muokkaan valokuvia tai videoita ja lopulta irkkaan. Jos irkissä ei tapahdu mitään niin mun elämässä ei tapahdu mitään ja turhaudun. Mun viihtyminen on tosi vahvasti riippuvaista muista ihmisistä. Tämän tajusin tänään.

Ei niin irc addiktoitunut ihminen varmaan yksinkertaisesti kehittäisi itselleen parempaa tekemistä. Ehkä lähtisi lenkille, soittaisi ystävälleen, lukisi kirjaa, piirtäisi, maalaisi, soittaisi, katsoisi televisiota, minkä nyt kokisikaan mielekkääksi tekemiseksi. Mitä tekee irkkaaja, mitä teen minä? Ulisen irkissä, spämmin, haen huomiota, keskusteluseuraa, mitä tahansa tapahtumaa juuri sieltä missä mitään ei sillä hetkellä tapahdu. En ota itse vastuuta viihtymisestäni, turhaudun ja ahdistun.


Onneksi ensimmäinen askel kohti parantumista on ongelman tiedostaminen. Ehkä siis ensimmäinen askel kohti vähemmän turhautunutta elämää on turhautumisen lähteen tiedostaminen. Ehkä opettelen viihdyttämään itse itseäni, ehkä vieroitan itseäni jatkuvasta kommunikoinnista, ehkä ymmärrän että voin kehittää itselleni tekemistä ja viihdykettä ihan omatoimisestikin. Ehkä seuraavan kerran kun alan turhautumaan, laitan koneen kiinni ja luen kirjaa.

Olen vähän skeptinen tämän suhteen, mutta toivon parasta. Oikeastaan juuri tällä hetkellä taisin onnistua kukistamaan turhautumiseni kameran ja tämän tekstin avulla. Hyvä minä, hienosti tehty, ihan itse, hurraa.

Jospa koulutyötkin sujuisivat paremmin nyt kun olotila ei ole enää niin takkuava. En todella tiedä, miten tulen selviämään arkkitehdin työstä, kun yhden koulutyönkin tietokoneella tekeminen tuntuu näin vaikealta. Ehkä olen liian tottunut siihen, että näytön tuijottaminen on tapa viettää vapaa-aikaa, enkä siksi osaa asennoida itseäni tekemään ahkerasti töitä koneen ääressä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti