maanantai 30. tammikuuta 2012

maanantaisin

- mulla on hyppytunti, jonka suunnittelen aina viettäväni kuvisluokassa tehden kuvistöitä eteenpäin, mutta päädyn lähes poikkeuksetta viettämään kotona syöden hyvää ruokaa ja katsoen frendejä. (tää hyppytunti on esim nyt. tänään ruokana oli ravioleja ja tomaattikastiketta)
- mun tekee aina mieli nukkua päiväunet. josko tänään saisi vähän ummistaa silmiään puoli neljän jälkeen?
- tuntuu siltä, ettei tule selviytymään perjantaihin asti. tänä maanantaina ei tunnu siltä, enkä tiedä mistä se johtuu. oikeastaan tuntuu että huomenna on jo perjantai. weeteeäf.
- ei tarvitse tehdä matikan läksyjä.
- on melkoinen saavutus jaksaa laittaa hame päälle. (tai ylipäätään mitään muuta kuin collarit ja abihuppari)


kirjoitin eilen lastenkirjan. julkaisuviestinnän kurssia varten. se on oikeasti ihan melko hyvä. oon kuvittanut sen jo ennen kirjoittamista. tänään teen kuvat valmiiksi. huomenna... ylihuomenna... tai joskus muulloin kasaan sen kirjaksi. aika amazing. enpä olisi uskonut että saisin sitä koskaan valmiiksi. hoh.

peeäs. mitäkakkaa miks tää teksti on näin vammasen kuulosta. en taida kirjottaa tän enempää, turhautumus. no oikeestaa ei ollu kyllä enää asiaakaan ja pitää lähteä kouluun adios.

lauantai 28. tammikuuta 2012

päkiä on hassu sana

Oon käynyt elämäi aikana baarissa tasan kolme kertaa. Toissapäivänä Meri täytti 19 vuotta ja eilen valloitettiin Lahden yöelämää. Korkokengissä tanssiminen tuntuu edelleen päkiöissä, mutta ei kaduta. Onnistuin jollain ihmeellä jopa pääsemään sisään siskon asuntoon ihan itse avaimilla. Ei sillä, että olisin ollut liian humalassa onnistuakseni, mutta lukot voi oikeasti olla selvänäkin hämmentävän vaikeita avata.


Tanssiminen on oikeasti ihan mahtavaa. Oon aina ollut vähän turhan tiedostavainen itsestäni ja jokaisesta pienestä liikkestäni, kun tanssin. En oo mikään tanssija, joten pelkään aina vaikuttavani oudolta tai näyttäväni typerältä. Eilen ei oikeastaan jaksanut kiinnostaa. Eikä sen pitäiskään. Ainahan sitä törmää ihmisiin, jotka tanssii täysillä, vaikkei osaiskaan täydellisesti. Mä arvostan niitä ihmisiä. Oikeasti. 


Aamulla (päivällä) heräsin kivasti  siskon sohvalta ja ollaan vietetty käytännössä hela dagen katsoen sinkkuelämää tai muita televisio-ohjelmia. Juustomeetvurstikurkkuaromisuola -sämpylätkin maistui täällä melkein yhtä hyviltä kuin mummolla. Jäävesi se sijaan ei oo ehkä ikinä maistunut näin jumalaiselta. Tai mars-jäätelöt. Nam.


Tahdoin ikuistaa tän olotilan, fiiliksen ja kaiken kuviin, joten etsin käsiini (pyysin siskoa etsimään) mun vanhan pokkarikameran, jonka oon ikäänkuin lahjoittanut armaalle sisarelleni. Hittovie tätä nostalgiaa.


Jos tänään olisi kuulunut olla krapula, niin miten voi tuntua näin mahtavalta.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

blogit, kirjat ja matematiikka.. houkutteleva otsikko.

Oon vilpittömän kiitollinen, ettei blogit olleet näin suuressa suosiossa mun ollessa nuorempi. Siis sellainen kaksitoista tai kolmetoista vuotias, jotka on nuorimpia bloginpitäjiä, joihin oon toistaiseksi törmännyt. En nyt ota kantaa blogeihin, joita oon vilkuillut tai lueskellut.

Mun oman gallerian päiväkirjan lukeminen tuottaa jo siinä määrin myötähäpeää, etten uskalla edes kuvitella kuinka paljon myötähäpeää kokonainen blogi vimmu12veen ajatuksia ja mukahenkevyyksiä vois aiheuttaa. Ehkä yhtä paljon kun vimmusyndrooma mulle viiden vuoden päästä, kuka tietää.

Kuudennella ja seitsemännellä, ehkä kahdeksannellakin luokalla kirjoitettiin Tiian ja Merin kanssa yhteistä päiväkirjaa. Jokainen piti kirjaa milloin viikon ja milloin pari kuukautta, fiiliksen mukaan, ja kirjoitteli sinne syvimpiä tuntojaan tai satunnaisia mieleen tulevia asioita. Oikeastaan kirjoihin on ikuistettu pari loistavaa jatkokertomustakin. Ihan kunnon kliseisiä romanttisia novelleja.

Eniveis. Oon useasti miettinyt, yksin ja kavereiden kanssa, mitä olisi tapahtunut, jos blogit olisi olleet niihin aikoihin tällaisessa suosiossa. Olisiko ollut mahdollista, että kolmen... neljän... viiden täyteen sutatun ja kirjoitellun kirjan sijaan meillä olisi kasa nostalgisenhäpeällisiä tiedostoja koneen syövereissä tai mikä pahinta... netissä.

Jotenkin koitan uskotella itselleni, että ei me oltaisi oltu niin typeriä, että oltaisiin laitettu kirjat nettiin. Ei me oltaisi. Ne kirjat kuitenkin sisältää niin salaista materiaalia, kun nyt kolmetoistavuotiaiden osaa kuvitella kirjoittavan. You'll never know.

Mä en edes tiedä mikä tän tekstin funktio oli. Ehkä vaan se, että saan kirjoittaa jotain. Kirjoitin. Tadaa. Ookoo, nyt kun mietin niin pitäähän tähän postaukseen jotain sisältöäkin ahtaa voi herranenaika.

Joten hei. Kaikkihan tykkää matikasta? Ja kaikki tykkää tytöistä, joilla on söpö ääni ja hassu tapa selostaa asioita? Ja kaikki tykkää piirtämisestä. Etenkin tusseilla piirtämisestä silloin kun se vaikuttaa oudon vaivattomalta. Nää videot on jotain niin rakkautta, että kannattaa kattoa kaikki youtubesta löytyvät. Oon ikuisesti kiitollisuudenvelassa sille irkkaajalle, joka tämmöisen rakkauden mulle ekaa kertaa linkkas.

Jos joku on huomannu ja ihmetelly tota twitterboksissa näkyvää viserrystä siitä, että kuolasin päälleni, niin nää videot on syynä siihen. Oikeesti oon ehkä retardein ihminen jonka tunnen. Unohdin suuni auki ja havahduin siihen, että suusta valu kuolaa pöydälle ja pöydältä mun jalalle. Hoho. Olkaa hyvät, hitto oon antelias, ei sitä jokapäivä saa ilmaseks näin hienoja mielikuvia eh?


tiistai 24. tammikuuta 2012

Epävirallinen vastaväripäivä

Heräsin aamulla liian myöhään, päätin laittaa päälleni violetit farkut ja hetken päästä hymyilin kauniisti vastaväreihin pukeutuneelle peilikuvalleni.

I don't get it. Miten voi tuntea itsensä samalla lastenohjelman juontajan tai vähintäänkin leikkikerhonvetäjän näköiseksi, että äärettömän söpöksi. Viihdyin pitkästä aikaa ihan oikeasti vaatteissani ja tuntui, että sain niistä törkeesti lisää energiaa ja vipinää pikkuisiin jalkoihini. 

keltainenviolettikeltainenviolettikeltainenviolettikeltainenviolettikeltainen


keltainenviolettikeltainenviolettikeltainenviolettikeltainenviolettikeltainen

Ehkä vastavärit niksautti jotain mun pään sisällä, mutta olin hyppytunnilla hämmästyttävän halukas ilmaisemaan kaikkein kärkevimpiä mielipiteitäni ja keskusteltiin kavereiden kanssa oikeasti ihan fiksuista asioista. Sain kamalasti uutta pohdittavaa pitkille (alle kilometrin mittaisille) koulumatkoille  täällä eteläsuomen hyytävissä pakkasissa.

keltainenviolettikeltainenviolettikeltainenviolettikeltainenviolettikeltainen


keltainenviolettikeltainenviolettikeltainenviolettikeltainenviolettikeltainen

Äidinkielessä oli kielioppikoe ja mun intuitio mahtaa tuoda mulle ainakin kolme pistettä... viidestääkymmenestä. Matikasta oli järjettömästi läksyä, joten pidettiin Tiian kanssa pienimuotoiset laskutalkoot ja siinä sivussa kanakastikkeensyömisjuhlat. Ne lukijat jotka ei oo koskaan lukeneet mun (vaatimattomasti maailman parhaan) kanakastikkeen ohjetta, voi etsiytyä sen pariin sivupalkin kautta. Oikeasti, se on vähintääkin vilkaisemisen arvoinen ohje. NAM! 

Iltasella päätin harrastaa sekä irkkirageamista, että irkkirageparttailua. So nice. Mutta pahamieli meni huspois joten turhaan jauhan siitä täälläkään. Huomenna on päiväuus ja ties mitä se tuo tullessaan.


Tiesittekö muuten, että samalla kun vastavärit korostaa toisiaan, ne myös ärsyttää ihmisen silmää. Hoh.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

vaalisalaisuus

Mun mielestä vaalisalaisuus on upea asia. Mut herätettiin äskettäin kauneusunosiltani ja raahattiin paikalliselle äänestyspaikalle. Raapustin lappuun numeron ja kukaan ei saa koskaan tietää, mikä numero se oli. Rakastan sitä tunnetta, kun mulla voi olla mielipide (joka tosin ei ole kovin vahva, koska oon kaikkea muuta kun poliittisesti valveutunut kansalainen) jota mun ei oikeasti tarvitse kertoa kenellekään. Joka kerta, kun joku kysyy ketä äänestin, voin vaan vedota vaalisalaisuuteen. Sanoa, etten halua kertoa ja mun ei tarvitse kertoa. This feels just great.


Kun nyt vaaleista puhutaan, niin sen verran haluan sanoa, että juuri edellämainitun poliittisen valveutumattomuuteni takia äänestys ei oikeastaan kiinnosta mua. Mun ääni ei tule olemaan ratkaiseva ääni. Ehkä se voisi olla yksi ratkaisevista äänistä, mutta toisaalta  kyllä se mun ääntä edeltäväkin ääni ratkaisee. Mua ei tarvita äänestämään. Ja kerta mun äänellä ei ole merkitystä, eikä sillä, kuka presidentiksi tulee ole mulle suurtakaan merkitystä, niin en nää äänestämisessä järkeä. Itselleni siis. Äänestin silti.

Kyllä mä oikeasti jollain tasolla toivon, että joskus mua alkaa kiinnostaa politiikka ja jaksan ottaa asioista selvää edes sen verran, että seuraavissa kunnallisvaaleissa osaan äänestää. Silloin mun äänellä on huomattavasti suurempi merkitys.

Oli mulla muutakin asiaa. Oon syönyt tänään syntisen hyvää fetasalaattia. Ohjelmassa on seuraavaksi psykologian kolmoskurssin kirjan lukeminen ja yhden lastenkirjan kirjoittaminen. Jos nämä on iltaan mennessä tehty, niin väittäisin, että ei ole huono saavutus yhden päivän puuhailuiksi. Haha.

torstai 19. tammikuuta 2012

Pannukakku



Laitoin vahingossa puoli videota mustavalkoiseksi ja nukkumaanmenoaika meni kaksi tuntia sitten. Hyvää yötä.