Niittasin pöytäliinan kiinni pöytään. Tai oikeastaan pöytälevyyn, jota pidämme olohuoneessa kahden muovilaatikon päällä. Tai oikeastaan kyseessä on vanha kaapinovi, jonka dyykkasin aikoinaan edellistä edeltävän asuntoni roskakatoksesta. Kääntöpuolelle olemme liimanneet taannoin tekemämme palapelin. Elämä pähkinänkuoressa – elämä pelottaa.
Haluaisin aina ennakoida kaiken ja nyt kuitenkin ymmärrän
etten voi, ei tarvitse ja elämä kantaa. Luotan uniin enemmän kuin itseeni.
Öisin kasvan niin toisin kuin koskaan päivänvalossa. Painajaiset kertovat
minulle elämästä ja kerran heräsin keskellä yötä tarkistamaan onko passini
voimassa. Olin lähdössä viikon päästä Riikaan, passi vanheni kuukauden
kuluttua. Painajaisissa kukaan ei kuuntele, päälleni puhutaan ja lopulta olen mitätöity.
Ja minä itken ja kiljun ja muut ovat niin ivallisen rauhallisia, pyörittelevät
silmiään kuka ties. Holtiton Vilma, kasaa itsesi. Ja aamulla olen voipunut,
mutta ainakin tiedän mihin minua on sattunut. Luovuttaisin koko elämäni
unilleni.
Pelkään aina kadottavani itseni muutokseen tai että valun pakoon sormieni välistä. Katselen vanhoja valokuvia ja nostalgia viiltää, ei helli, musertaa. Kaipaan aina kaikkea: tunteita, aikoja, paikkoja, ilmaa, alaa, hetkiä, tuoksuja, ihmisiä, tunteita, tunteja – tunteina, näinä piinallisina valuvina tunteina. Minun tunteeni: menetyksenpelko, kaiho, hiljaisuus. Kaipaan aina kaikkea, pelkään että jotain on menetetty.
Ilmoittaudun avoimeen yliopistoon ja äidinkielen
yo-kirjoituksiin. Kaipaan kaikkea mennyttä ja tulevaa. Minua kivistää ja
tulevaisuus pelottaa. Mikä lamaannuttava vastuullisuuden kurimus. Mutta opiskelen,
päivä kerrallaan palaan uurastamaan. Pelkäsin sen olevan menetetty taito, mutta
yhä uudelleen palautan tarkkaavaisuuteni olennaiseen, siemaan kahvia, muistutan
hellästi: ”Tämä on tärkeää, tämä on paras tietämäsi tie.” Luen lisää ja sysään
muun syrjään. Varhainen vuorovaikutus, tilastotiede, lähdeviittaukset, länsimaisen
kirjallisuuden historia, runoanalyysi. Minä yritän minkä sielustani kykenen.
Olen poissa, siellä täällä, niillä näillä teillä. En minä
tiedä mitään. Luotan uniini. Unelmoin Jyväskylästä, pakettiautosta,
pysähdyspaikoista pientareilla.
