torstai 20. heinäkuuta 2017

Tunteista ja taide tunteina




Minulle kerrotaan, että tunteet todellakin ovat tuoksuissa. Tuoksuissa, musiikissa ja fyysisissä aistimuksissa ja tietenkin ja kuinkas muutenkaan. Ongelmani on ikuinen eksyneisyys tunteiden ja sanojen sameassa välimaastossa. Olen opetellut ymmärtämään maailmaa sanallistaen, vaikka tunteet olisivat rehellisiä; joka jumalan kerta yritän sanoittaa tunteeni hukaten niistä kaiken olennaisen. Kadotan olennaisen, kadotan mystisyyden; hukkaan tunteistani tunteet. Niin kipeästi haluaisin ymmärtää, käsittää, jäsentää, katsoa kokonaisuutta. Ja niin.

Lajittelen tunteeni: aktiiviset, passiiviset, ensi- ja toissijaiset. Epätoivoisesti rakennan järjestelmää, jonka kautta voisin oivaltaa, ja niin teekin, että oikeastaan voin vain tuntea. Ja tunnen, mutta en saa kiinni ja se kaihertaa minua. Tunnen tuntematta ja siltikin.

Ei kai tunteita voi koskaan saavuttaa kuin tuntemalla. Tunteet ovat itsenäisiä ja täysin muuta, tunteet ovat kuvailemattomissa. Tunne on olemassa ainoastaan tunteena, kosketuksesta katoavaisena. Ei tunne tunne rationalisointia, vertailua, jäsentelyä tai kokijaansa. Minä lamaannun, koska kuinka voisin ja miten ja mitä ja minulla ei ole sanoja. Koska minulta on viety sanat: tunteet ovat vieneet ne ja on niin paljon, jota en kykene koskaan kertomaan. Olen kertoja, selittäjä ja lopulta: tuntija. Olen välitilassa. Ollut niin kauan kuin vain muistan.







Eteenpäin: Olen avannut haparoivan nutturan päälaeltani. Yritän olla hiukset auki, selvittää takut sielustani, rentouttaa hartiani aina uudelleen, olla ja antaa olla alastomana. Ja välillä olenkin, mutta on tämä saatana kaksi askelta eteenpäin ja puolitoista taakse.

Olen ajatellut niin monia. Ikkunalaudallamme pieni palmu kasvattaa uusia lehtiä väkevästi, nopeasti, sinnikkäästi. Se on meidän rakkaamme, sillä kyllähän energia kiertää ja vaikka ei niin väliäkö sillä, meillä on ajatuksemme, lohtumme ja muistomme.

Aiemmin keväällä ystävämme meni edes ja kenties toinenkin, emme tiedä. Meillä on vain etenevä, pysähtynyt aika, pihakastanjan tuulessa heijaavat lehdet ja kukat jotka kasvavat, kuihtuvat, tiputtavat terälehtensä ja kastanjat, joita ei voi syödä. Meillä on ajatuksemme, lohtumme ja muistomme, jotka kantavat kauas.




Toteutin yhden unelmistani ja kotiin palattuani tartuin taas siveltimeen. Olen elänyt väreissä paljon: yritän sekoittaa, kerrostaa, rinnastaa. Rakastan värejä värien välillä. Rakastan ohuita kerrostumia, yllättäviä rajapintoja ja vahinkoja. Voi miten minä rakastankaan satunnaisuutta. Maailma on värien kimara, elämä lahja.

Haluaisin tavoitella sitä häilyvää rajaa, jolloin taide muuttuu tunteeksi. Kun maalaus irrottautuu fyysisyydestään ja lopulta on vain olotila, kokemus. Kun teoksella itsessään ei tuntemuksen synnyttyä ole enää juuri merkitystä. Kun katseen kohtaava tila on lähinnä katalyytti jollekin suuremmalle. Ja siitä kai taiteessa usein onkin kysymys, vai onko, en tiedä. Pyrkiikö taide tekemään itsensä hetkessä toissijaiseksi?




Ehkä tämäkin on johdannaista kipeästä kaipuustani ottaa tunteet vastaan sellaisenaan. Haluaisin luoda ja tuoda tunteita, olla tunteissa täysin passiivisena ja pyrkimyksettä. Oppia tuntemaan järjettömät tunteeni. Olla aina järjestämättä, järkeistämättä.

Ja samalla toisaalta rakastan sitä: järjestämistä. Rakastan ymmärrystäni ja rakastan rakentaa.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Tuoksut tunteina

Joku kysyi: tiedätkö mikä on ensisijainen aistisi? En osannut vastata, en osaa vieläkään, mutta elän tuoksuissa ja niistä. Tuoksut saavat minut tuntemaan ja tunnetusti rakastan niitä: tunteita.





Palaan jostain syystä usein erääseen alkuvuotiseen muistoon (kai se vain oli niin vaikuttavan vakuuttava ja vahva tunne-elämys, häkellyttävä). Oli kirpeä pakkaspäivä, appelsiini kädessäni katselin keittiön ikkunasta jäistä maisemaa. Yllättäen appelsiinin häilyvä tuoksu yhdistyi pakkassäähän ja vaikken sitä osaa sen paremmin selittää tai sanoittaa: minä tunsin paljon. Nostin appelsiinin lähemmäs hukkuakseni syvemmälle tuohon tuoksuun ja ennenkaikkea tunteeseen. Ja hukuin: sellaisina hetkinä oivallan olemassaolon uskomattomuuden. Aina uudelleen.

Olen kai ennenkin kirjoittanut tunteista, ainakin yrittänyt, mutta usein minulla ei vain ole sanoja. Lähimmäksi ovat päässeet: nostalgia, autuus, tulva, hukkuminen, ylitsevuotava. Ja nyt seuraa uusi oivallus. Useiten minut kai korottaa näihin korkeuksiin säätilojen ja tuoksumaiseminen saumaton yhteistyö. Tuoksut: multa, kahvi, nurmi, syksyn lehdet ja märkä sammalmätäs. Kumppanin kaulan katve. Aurinko, pakkanen, keväisin sulava jää ja purot.





















Meidän kodissamme poltetaan paljon suitsukkeita. Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että monista aistiherkkyyksistäni huolimatta tuoksut eivät juuri koskaan ärsytä minua. Saan elää tuoksuissa. Niin, meidän kodissamme todellakin poltetaan paljon suitsukkeita. Rakastan nykyään kotioven avaamista: meidän asunnossamme tuoksuu aina hyvältä.





Seuraa asiaa suitsukkeista, pienyrittäjyydestä ja eettisemmistä kulutustottumuksista:

Opettelen jatkuvasti parempia kulutustottumuksia, mutta jostain syystä suitsukkeet ovat tähän asti rajautuneet näiden pohdintojen ulkopuolelle. Korjaan asian nyt. Sain Ronja -nettikaupalta pienen testipakkauksen Pure Incense suitsukkeita, joilta kotimme on tuoksunut jo pari viikkoa.

Ronja facebookissa
Ronja instagramissa

Ronja on pieni yhden hengen yritys, joka myy suitsukkeiden lisäksi mm. asusteita ja sisustustuotteita. Nettikaupan toimitusaika on tavallisesti 1-3 arkipäivää ja toimitus ilmainen. Yrittäjyydestä haaveilevana pienenä käsintaitajana haluni tukea pienyrittäjyyttä on suuri ja kun suitsukevalikoima tuntuu vastaavan omia tarpeitani niin taidan olla löytänyt itselleni kantakaupan. Ja kuin vain yhden pienyrityksen tukeminen ei riittäisi, myös testaamani Pure Incense suitsukkeet valmistetaan Intiassa käsin yhden perheen voimin. Tuntuu lämpimältä.

Ronjan nettikaupasta voi 15.7. asti saada -10% tilauksestaan koodilla bbb1c7




Mitä olen oppinut suitsukkeista: Tavalliset massatuotetut suitsukkeet ovat usein laadultaan kehnoja ja kyseenalaisia. Valmistusprosessissa hajuton hiilta tai sahajauhoa oleva suitsuketikku kasetaan kemikaaliliuokseen, joka sisältää laimennettua tuoksuöljyä, liuottimia ja synteettisiä kiinnitysaineita. Ronjassa myytävät suitsukkeet puolestaan valmistetaan ikivanhalla masala-menetelmällä vanhoja perinteitä kunnioittaen. Menetelmän mukaan valmistetaan kiinteä tuoksuva tahna, joka rullataan käsin suitsuketikuksi. Tahna sisältää tuoksuvia kukkia, yrttejä, lehtiä, maustekasveja, eteerisiä öljyjä, tuoksuvia puujauheita ja puista saatavaa suitsukepihkaa. Valmistukseen ei käytetä mitään synteettisiä kemikaaleja, parfyymeja tai liuottimia.

Olen kehno kuvailemaan tuoksuja, sillä elän niitä niin olennaisesti juuri tunnetasolla. Suosikkisuitsukkeeni ovat kuitenkin jo pidempään kantaneet nimeä nag champa. Ronjalta vastaanottamissani suitsukkeissa suosikkejani olivatkin Green Champa, Golden Champa ja Vrindavan Champa. Champat ovat erilaisia kukkaistuoksuja, jotka ovat useimmiten omiaan nostamaan minut irti maankamaralta. Näin nytkin: tuoksut saivat minut toivomaan, ettei muuta tarvitsisikaan tehdä kuin sulkea silmät, hengittää sisään ja hukkua. Ne olivat makeita, pehmeitä, pyöreitä ja helliä. Mitä muihin tuoksuihin tulee, ei minulla ole pahaa sanottavaa niistäkään. Edellämainutut champat kuitenkin noin vain veivät minut mukanaan.

                   Ja minä menin.




Yrittämisestä vielä: En ole yrittäjä, mutta olen viimeisen vuoden ajan yrittänyt yrittää (ja hetkin yrittänyt yrittää yrittää), jonka seurauksena minä ja kasa käsitöitä ja taidetta lähdemme markkinoille. Pienen myyntipöytäni voi löytää 7.-8.7. Kuortaneelta Mystisen valoisilta markkinoilta ja 10.-16.7. minun, äitini (Paulanauha) ja ystäväni (Luonta) iloisen sekatavarapuodin Kaustisen kansanmusiikkifestivaalien basaariteltasta.

Hyvää kesää, tunteita, tuoksuja kaikille.