Koska eräänlaiset turhat metatekstit on vaan toisinaan niin tavattoman kutkuttavia kirjoittaa, ajattelin pitkästä aikaa avata sanallisen arkkuni ja jakaa mietteitäni bloggaamisesta.
Aloin eilen illalla miettiä yksinkertaista kysymystä:
Miksi mä pidän blogia?
Oikeastaan koko mietiskely alkoi ties minkä blogin selaamisesta. Päädyin miettimään, kuinka ihmisillä oikeasti riittää intoa lukea kymmeniä ja taas kymmeniä lifestyle/tyyli blogeja. Siis blogeja, joissa ihmiset ainoastaan kertovat omasta elämästään, jolla ei välttämättä ole minkäänlaista kosketuspintaa lukijan elämän kanssa.
Minun blogini kuuluu auttamattomasti tähän joukkoon. Vaikka en sanoisi oman blogini olevan aivan samaa kategoriaa tyypillisimpien lifestyleblogien kanssa, niin en minä kauaskaan siitä määritelmästä pääse, vaikka kuinka yrittäisin. Siinä miettiessäni sitä, miksi ihmiset (minä mukaanluettuna) lukevat blogeja, mietin erityisesti, miksi mun blogia luetaan. En sanoisi tätä lukijamäärää aivan mitättömäksikään, vaikka tuskin jokainen säännöllisesti vimmusyndroomaa seuraa.
Valtaosa bloggaajista sanoo pitävänsä blogia, koska rakastaa kirjoittamista tai tahtoo toteuttaa itseään. Osalle blogi on tietynlainen korvike päiväkirjalle.
Mä pidän kirjoittamisesta, mutta mulla on muitakin keinoja toteuttaa itseäni kirjoittajana. Toisaalta en voi kiistää sitä, etteikö vimmusyndrooman pitäminen olisi kehittänyt mua kirjoittajana yllättävän paljoa. En kuitenkaan sanoisi, että pidän tätä blogia kirjoittamisen takia. Se on vain yksi kiva puoli bloggaamisessa. Ainakin mulla on joku paikka, jonne kirjoittaa niitä asiallisiakin tekstejä. Siis joku paikka, josta joku voi myös lukea niitä.
Ehkä tämä blogi on myös tietynlainen interaktiivinen ja kaikille avoin päiväkirja. Kuitenkin itse miellän päiväkirjan huomattavasti henkilökohtaisemmaksi asiaksi kuin blogin. En tahdo jakaa henkilökohtaisimpia tuntojani blogissa, sillä täällä ne olisivat ihan jokaisen telluksen tallaajan tavoitettavissa. Pelottava ajatus. En kuitenkaan pidä varsinaista päiväkirjaa, joten onhan se ihan totta, että blogissa tiedot tekemisistä ja menemisistä pysyvät ainakin näennäisen hyvin tallessa, mikäli niitä tulee tarve tutkailla jälkikäteen.
Ette uskokaan, kuinka rankkaa mun oli myöntää itselleni, että minä, kuten varmaan hyvin moni muukin bloggaaja, bloggaan tietyltä osin ihan vain huomionhakuisuuttani. Tehtyäni suuren urotyön ja myönnettyäni asian itselleni, aloin miettiä, mikä minusta ja niin monesta muusta teini-ikäisestä tytöstä tekee niin huomiohakuisen. Kulttuuri, julkisuuden ihannointi, mikä muu?
Itse en voi sanoa ihailevani julkisuutta. Tietenkin idea siitä, että kaikki tuntisivat sinut nimeltä ja ulkonäöltä, kuulostaa houkuttelevalta, mutta luulen että julkisuuden myötä häviää lopulta enemmän kuin voittaa. En usko, että kestäisin itse liikaa julkisuutta, sillä arvostelijoita löytyy aina ja kaikkialta. Mitä enemmän olet esillä, sitä enemmän sinua varmasti arvotellaan.
Oma huomion hakemiseni on alkanut varmasti jo vuosia sitten eri muodoissa. Irc-galleria ja gallerian päiväkirja olivat oivia keinoja jakaa asioita itsestään ja omasta elämästään jo ennen blogien yleistymistä. Kaikkien muiden gallerian esiteinien joukosta löydyin minäkin, mankumassa huomiota ja kommentteja, hakemasta paikkaani erilaisten tyylisuuntien ja niistä muodostuvien ystäväverkostojen seasta.
En tiedä mikä minut ajoi tälle tielle, enkä uskonut koskaan myöntäväni ääneen huomionhakuisuuttani, mutta typeräähän sitä olisi kiistää. Mikäli ihminen ei edes jossain määrin nauttisi huomiosta, hän ei pitäisi blogia pääsääntöisesti itsestään. En kuitenkaan tuomitse itseäni sen enempää kuin muitakaan. On kai ihan okei pitää blogia itsestään, mikäli sitä ei pakota toisille jatkuvalla syötöllä jokaisesta suunnasta?
Tähän ainakin itse päädyin. Oikeastaan olen pohtinut huomionhakuisuutta varmasti enemmän kuin laki sallii ja jopa harkinnut kirjottavani siitä pitkän asiatekstin. Tosin hieman eri näkökulmasta kuin nyt. En kuitenkaan osaa sanoa, uskallanko koskaan kirjoittaa kyseistä tekstiä, henkilökohtaisuuden sekä muutaman muun muuttujan takia.
Nyt tahtoisin kuitenkin kysyä, miksi te bloggaatte? Ja mitä mieltä olette ylipäätään tästä koko sanallisesta ajatusoksennuksesta?
