perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannuksista


Viime juhannuksena tanssittiin Merin kanssa Versaillesin pihamailla. Sitä ennen oon viettänyt käytännössä kaikki juhannukseni, ainakin aatot, mökillä sukulaisten kanssa. Nyt olen jumissa Oulussa. Kesän suunnitelmat ja ajoitukset meni miten meni ja nyt ollaan Oulussa. Vailla mitään tekemistä ja ilman mölkkyä.



Jos saisin päättää, olisin tällä hetkellä syömässä hyvää ruokaa ihanien sukulaisten kanssa. Tai sitten laittamassa ruokaa. Illalla pelattaisiin mölkkyä ja mahdollisesti ykkösvisaa.



Ei sillä, eiköhän juhannuksenvietto Oulussa Artun kanssakin ole ihan mukavaa. Kyllä tämä tästä. Hyvää ruokaa ja jotain kivaa tekemistä. Mitä se jokin on, sitä en jaksa vielä edes arvailla.


Käytiin aamupäivästä katsastamassa merenrantaa ja kiipeilemässä häkkyrässä.

Hyvä juhannusta kaikille ja vähän muillekin!


torstai 20. kesäkuuta 2013

Ihan kiireinen ja sekava kesän alku.

Saatte nauttia instagram kuvatuksista, sillä en ole jaksanut kantaa kameraa mukanani tai kuvata mitään ihmeellistä.

Ostin Cosmon sijaan Tiede-lehden ja nyt on aika kiittää itseäni. Siinä missä Cosmopolitan on ehkä viihteellinen, Tiede on mielenkiintoinen. Cosmon ostan tottumuksesta, Tiede-lehden koska haluan. Miksi en ole tehnyt tätä ennen?

Cosmon jutuista yksi kaksi tai kolme on mielenkiintoisia, useat sivut vain selataan läpi, haastattelut harvoin kiinnostavat minua ja ihmissuhdeosiot ovat usein täynnä itsestäänselvyyksiä. Näin ainakin minun mielestäni. Kyllä cosmon lukemiseen liittyy tietty kiva tyttöhömppätunne. Se sama tunne, jonka takia katsotaan Gossip Girliä tai tehdään kasvonaamioita ja jalkahoitoja (tosin kahdella jälkimmäisellä on myös selkeitä fyysisiä perusteita). Tyttöhömppä on mukavaa. Mutta ehkä en halua maksaa siitä kuukausittain lähes kymmentä euroa.

Tiede-lehdestä olen jaksanut lukea lähes jokaisen jutun. Osa niistä on ollut todella mielenkiintoisia, opettavaisia ja ehkä myös yleissivistäviä.



Ompelin itselleni mekon ja housut. Luulen, että ihanasta kukkamekostani tulee ikuisuussuosikki.


Olen saanut kolme kirjettä yliopistoista. Kaksi niistä tuli isoissa kuorissa ja yksi pienessä. Pienen kuoren sisältö kertoi, etten päässyt opiskelemaan teollista muotoilua. En ole edes erityisen pettynyt. Oikeastaan tuntuu hieman huojentavalta, ettei vaihtoehtoja ole aivan liikaa. Päätöksentekokykyni kun nyt on vähän mitä on.


lauantai 8. kesäkuuta 2013

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

junassa


lauantai 1.6.2013 kello jotain - junassa

Mä pidän tuoksuista. Sellaisista luonnon tuoksuista kuin tuore multa, vastaleikattu ruoho, kevät, syksy, sireenit ja kesäsade. Junassa tuoksuu tänään kesäsade.

Illalla olen Lammilla ja huomenna jo Helsingissä. Taikin teollisen muotoilun pääsykokeet kutsuvat minua ja oikean paikan löytäminen jännittää. Enkä edes tiedä haluanko opiskella teollista muotoilua sen enempää kuin arkkitehtuuriakaan. Toisaalta enpä muista milloin olisin viimeksi tiennyt jotain varmaksi.


Laukussa on itsetehtyä focacciaa ja halpoja espanjalaisia mansikoita. Edessä vielä neljä tuntia toimettomuutta.

Mistä kuuluisi tietää, mitä kahdeksi viikoksi pitää pakata mukaan?
 
(Mikähän älynväläys oli kirjoittaa junassa, kun kuvat voi kuitenkin lisätä vasta kotona?)