keskiviikko 1. lokakuuta 2014

komeroituminen



Sosiaalinen ähky. Olen viettänyt viimeiset kaksi viikonloppua ihmisten ympäröimänä ja nyt huomaan sen vaikutukset olotilassani. Minkäänlaista sosiaalista aktiivisuutta vaativa tekeminen tai seura kuulostaa rankalta, ryydyttävältä ja aiheuttaa lähinnä "onko mun ihan pakko" -reaktion.

Tietenkin on olemassa myös ihmsiä, joiden seurassa voi olla hiljaa ja puuhata omiaan. Sellainen saattaisi kelvata.


(sivumennen sanoen: nautin jollain kierolla tavalla pokkarikamerasta ja siitä, mitä photoshopin automaattinen värinkorjaus tekee muutenkin värioksennusta muistuttaville kuville)

Sosiaalisen kanssakäymisen yliannostus ja väsymys ovat ystävällisesti raottaneet ovea (potkaisseet sen auki) myös kaamosmasennukselle. Syksyinen apeus ja melankolia ovat täällä. Ei se välttämättä huono asia ole, onhan niissä jotain kaunistakin. Mun päässä on alkuviikon ajan pyörinyt yksi lause:  

Haluan vaatekomeroon piiloon maailmaa.


Tänään vilkutin heipat maailmalle ja komeroiduin. Tein vaatekomerooni oikein kivan, lämpöisen ja houkuttelevan piilopaikan, kömmin sinne pepsi maxin, kirjojen, paperien, kynien ja kouluhommien kanssa ja suljin oven maailmalta. Tuntui hyvältä. Vaatekomerooni voisin kutsua vaikka syysahdistuksenkin kylään. Ihan hetkeksi käymään vain.



Eristäytymistä mun pitäisi harrastaa enemmän. Sellaista totaalista hiljaisuuteen, omiin puuhiin ja yksinäisyyteen heittäytymistä. Ehkä. Ainakin se on toisinaan tavattoman mukavaa. Saan tehtyä enemmän asioita, joista nautin (ja koulutyötkin etenevät ihan eri intensiteetillä).


Terveisiä komeroituneelta. Ehkä mä parin viikon päästä oon valmis kömpimään ulos tuolta lämmön ja rauhan keskeltä ja tapaamaan ihmisiä. Ja jos oikein hurjalle päälle satun niin jopa kohtaamaan ulkoilman. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti