Oulusta

Mun pitäisi lenkkeillä enemmän. Kävellä enemmän. Seikkailla enemmän. Ottaa useammin aikaa sille, että lähden yksin tai yhdessä etsimään luontoa, maisemia, jännittäviä paikkoja ja uusia ihmetyksen kohteita. Mä todella nautin yksinäisistä kävelyistäni, jokaisesta kerrasta kun käännyn uuteen suuntaan ja löydän entistä hiljaisemman polun. Nautin puista, metsistä, vedestä, tuulesta ja loskasta joka kastelee mun lenkkareiden kärjet. Harhailu tekee mut onnelliseksi, se saa mun sisukset kujertelemaan.

Oulu sykähdyttää mua kerta toisensa jälkeen ja pian Oululla on jo yli puolet mun pienestä sydämestä. Oulussa on sata kaunista paikkaa, muistoa, hetkeä ja henkäystä. Sata kaunista ihmistä ja kaksisataa kupillista teetä. Oulun mä olen vahingossa ottanut omakseni, löytänyt itselleni.

Tuiran rannalla ilma tuoksuu lempeältä ja vesi on pimeää ja taivas kirkas. Pimeyteen on hyvä sukeltaa, kastella hiukset ja kellua mielensä mykäksi. Pehmeä kesäyö keinuttaa ihmistä, luonto on hellä ja kuiskii vain aivan hiljaa. Satunnaiset sielut katsahtavat toisiaan silmiin, joka toinen hetki jokainen unohtaa jokaisen.  Kesäyönä luen kirjaa painosta ja keveydestä, sielusta ja ruumiista. Olen raukea ja vain vähän kylmissäni. Minulla on Oulu, mutta Oululla ei ole minua.

Hietasaaressa aurinko vaihtaa suuntaa ja minä sukkahousuni paksumpiin. En ole kotimatkalla, mutta kuljen tuttuja reittejä. Silloilla tuuli tanssii ja tanssittaa tietoisuuteni vesille, rannoille, puiden oksille, taivaalle tehtaiden tahmeaan savuun. Mieleni on hiljainen harhailija ja niin olen minäkin, minä seikkailen itselleni Oulun. Kämmenilläni väreilee kesän kauneus. Toivoniemessä löydän apilankukkia varpaideni väleistä. Sorsat ovat öisin hiljaisia kuin vesivoimala. Aamuisia kalastajia minä rakastan, rakastan jokaista ja jonain päivänä pääsen vielä soutuveneeseen veden ympäröimäksi.

Päivällä torinranta on täynnä ihmisiä, ääniä, värejä ja tuoksuja. Siellä minä luen lisää ja aina edelleen. Kiikelissä kalliiden asuntojen vierellä on puisto ja puistossa uimaranta ja uimarannan vierellä bajamajat, joita vastapäätä paviljonki. Algoritmipohjaiseen puurakenteeseen perustuva kuutio, jonka päälle voi kiivetä, vaikka lupaa ei ole. Puista siltaa pitkin pääsee Elban saarelle, siellä merituuli satunnaisesti suutelee rannan kiviä. Toisinaan on tyyntä ja voi istuutua kivelle katselemaan polviaan. Heinät ovat pitkiä ja suhisevat hiljaa. Luonto näyttää ja tuntuu luonnolta, yksinäisyys onnelta.

Syksyllä juon teetä enkä poistu enää yksiöstäni. Pimenneinä öinä saatan etsiä leikkipuiston valot, kiivetä kiipeilytelineeseen ja laskea liukumäen. Patosiltaa pitkin on hyvä löytää takaisin kotiin, kääntyä kävelemään puiston viertä, puiston halki tai vasta viimeisestä risteyksestä. Ja sillä toisella padolla olen tutustunut Södergranin runouteen, ihmetellyt jään rakennetta, viettänyt juhannusiltaa, kuvannut sorsia, kastellut kenkäni, pelännyt putoavani ja syönyt voisilmäpullan.

Talvella kerran puoli litraa Jaffaa jäätyi hänen taskunsa pohjalle. Itsenäisyyspäivänä 2013 oli pakkasta. Me kävelimme Toppilansaareen ja takaisin sen punatiilisen rakennuksen kaarevan seinän viertä pitkin. Joskus juoksen pakkasaamuina pistelevä kylmyys reisilläni ja pian en saa henkeä. Lumilinnaa en rakenna, enkelin jätän hankeen ehkä kerran tai toisen, en muista. Kylminä vuodenaikoina olen neljän seinän sisällä lämmin muki kädessäni. Pakkanen tuoksuu pistävältä ja raikkaalta ja tahtoisin luistelemaan. 

Niin minä tunnen useamman kadun ja kulman kuin kolme vuotta sitten. Niin minä olen kertonut tarinoita niiden kanssa, olen elänyt Tuiran, Kiikelin, Pikisaaren, Nallikarin ja Intiön itselleni. Olen piilottanut salaisuuteni Elban heinikkoihin ja lukenut tarinoita torinrannalle. Minä kävelen näitä katuja ja kaikki niiden tuoksut ovat minun. Näillä kaduilla minun kenkäni ja sukkani kastuvat lätäköissä ja loskassa ja aurinko kuivattaa hiukseni. Kevät, kesä, syksy ja talvi, minulla on ollut Oulu, mutta Oululla ei ole ollut minua.

(Mun pitäisi ottaa aikani ja seikkailla yksin muissakin kaupungeissa kuin Oulussa, se olisi varmaan tavattoman antoisaa. Vaikka ulkomailla asti.)