tiistai 21. heinäkuuta 2015

Tahdon olla kukkanen


Haluaisin olla kukkanen. Siis ihan kirjaimellisesti olla ihmisen sijaan kasvi, kukka, kukkanen. Kasvaa tuolla pellon laidalla, niityllä, metsikössä, heinikossa, istutusaltaassa tai järven lieppeillä omaa tahtiani aurinkoon kurkotellen. Olla olemassa kukkasen tavalla ja lajistani riippuen kesän tai useamman. Olla vain. Kukkanen.

Mutta koska en ole kukkanen enkä lintu - en kaniini en kissa en maalaishiiri enkä kaupunkilaishiiri -  niin ihminen olen ja Vilma olen. Oma identiteetti, minuus ja itsetietoisuus ovat mutkikkaita (ja kutkuttavia) asioita. Ne muodostavat keskenään risteilevän, kiertyvän ja kaartuvan verkoston. Ne auttavat jäsentämään maailmaa. Itsensä tunteminen, omien syy-seuraussuhteidensa löytäminen, lienee pitkälti hyväksi yksilölle. Itselle. Minulle. Sille samalle jollekin, jolla se identiteetti on hallussaan. Mutta toisaalta kaikki identiteettiinsä, nimeensä ja määritelmiinsä kietoutuminen, paikoilleen solmiutuminen, voi kai olla haitallista sille samalle yksilölle, yksikölle.

Olen miettinyt paljon eri termien välisiä suhteita, enkä ole edes varma mitkä ovat synonyymeja toisilleen. Edes internet ei ole tarjonnut minulle juurikaan vastauksia. Ehkä jotkut asiat pitää selvittää ihan itse. Tai ainakin yrittää, elämänmittainen tehtävä.

Mutta tietoisuudestaan ei pääse irti ja tätä elämää eletään tänä minänä. Tässä täten tällaisena tämä Vilma kirjoittelee ja päivittelee blogiaan, koska kuinkas sitä muutenkaan, mitäpä sitä muutakaan.

Olen hämmennyslaatikko hukassa metafysiikan ja psykologian merillä.


















Ulkona on niin vehreää. Oulu on niin vihreä. Eteläsuomi kuiskuttelee korviini. Linnut laulavat niin kovasti. Työmatkalla jokaisen käännöksen takana on loputtomasti lisää kukkasia. Toisinaan taivallla leijailee kumpupilviä.

En ole käynyt uimassa kuin kerran tai kaksi ja niistäkin kerroista mahtaa olla kulunut jo kuukausia. Oulun vesi lienee kylmää, ei yhtään sellaista lämpöisenpehmeää kuin Tampereen vesi vuosi sitten. Mutta vielä minä menen, tai sitten en mene ja toivon lämpöä vuoden päähän. Varmasti vielä ennätän. Joskus sitten. Elämäni kaipaa kyllä yöuinteja.




Olen ihan täynnä ajatuksia ja täynnä puhetta. Täynnä sanoja, joita en kirjoita enkä puhu, mutta yritän kyllä keräillä käsitekarttoihin ja vähintäänkin painaa mieleeni unohdettavaksi. Täynnä inspiraatiota, ideoita ja vailla aikaa. Ja täynnä hektisyyttä minä olen, työelämä tekee minusta hektisen (se on hyvä ja huono asia).

Osaan pyörittää hulavannetta ainoastaan myötäpäivään, mutta harjoittelen ahkerasti ja kehityn jatkuvasti. Tänään onnistuin enemmän kuin eilen. Minulla on tapana pelätä uusien asioiden opettelua. Toissaviikonloppuna värjäsin kasan kankaita. On niin paljon kaikkea. Pökerryttää ja väsyttää.




Yllättävän paljon kesääni on kaiken keskelle ripauksittain mahtunut lämpöä, rakkautta, ihania ihmisiä ja salaattia. Ja jossain välissä myös monta hetkeä aurinkoa, vaikka kaikki tuntuvat valittavan sen vähäisyydestä.

Aikaisina aamuina poljen töihin ennen kello seitsemää ja koko kaupunki vasta heräilee.  Siinäkin on jotain kaunista. Silmistäni saan rähmiä pois kasoittain unihiekkaa. Kotimatkalla kerään Pyynölle voikukanlehtiä ja mustikanvarpuja ja kotona teen jonkun onnelliseksi.


Mutta kukkanen tahtoisin olla. Ei sillä, että tässä Vilmassa mitään vikaa olisi. 

4 kommenttia:

  1. Voi hymy nousi heti huulilleni, kun luin otsikon ''tahdon olla kukkanen''. Syy siihen mahtaneen olla, että samaistuin niin tunteeseesi, koska itse olen miettinyt useasti, että haluaisin olla joku koppakuoriainen! c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 ihanaa kuulla, voi olisitpa koppakuoriainen kukkasen varrella vierellä heinikossa kömpimässä :)

      Poista
  2. kuka tuo henkkamaukan vaatteisiin pukeutuva pitkäletti on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hän siinä mahtaa olla poikaystäväni matias :3

      Poista