perjantai 28. elokuuta 2015

yöjunajuttuja

Yöjunat vie pikkuhiljaa mun sydämen. Ne vie sen paikasta toiseen, pohjoisesta etelään ja takaisin, ja saisivat viedä useamminkin. Uudelleen ja uudelleen.


Kun valot himmentyvät, asiallinen junailmapiiri muuttuu lämpöiseksi leiritunnelmaksi. Penkeillä istuskelijat valuvat makuuasentoon, käpertyvät kippuralle, laittavat päällensä villapaidan, takin ja viltin ja lopulta ehkä uinuvat. Niinä hetkinä mikään ei kai ole niin vakavaa. Ilmastointilaitteetk hengittävät puhdasta hyväksyntää. Voi vain nukkua, torkkua, kuunnella musiikkia tai lukea kirjaa. Haukotella. Katsella ikkunoista pimeyteen, pimeyttä, pimeässä.

Aamulla kaikki heräilevät hiljaisuuteen, juovat ehkä kahvia ja katselevat kun aurinko nousee kaiken kylmyyden keskeltä. Samalla tavalla samaan aikaan kun yöjunia, voisi rakastaa myös näitä alkusyksyn auringonnousuja, sumuisia peltoja ja pistävää kylmyyttä, joka vaatii kuumia kupillisia teetä. Ja pian varmaan jo villasukkia.



Mä lomailen. Olen lomaillut jo viikon. Olen käynyt Orimattilassa, Hyvinkäällä, Helsingissä, Lammilla ja palannut Ouluun. Lukenut kirjoja, kirjoittanut ja nukkunut sikeästi. Lomat loppuu aikanaan ja yleensä liian nopeasti. Olisipa enemmän aikaa.

Voisin heittää ilmoille kysymyksen siitä, milloin (minulla) tässä elämässä on aikaa tehdä asioita. Oikeasti pyhittää elämänsä taiteelle, kirjallisuudelle ja ompelemiselle. Tai kuinka saisi itsensä ymmärtämään, että aikaa on enemmän kuin luulen. Kuinka saisi itsensä liikkeelle nopeammin, aktiivisemmin. Motivaatiota on, mutta samaan aikaan ei ole. Jossain on jokin tiensulku. Niinkuin en pääsisi liikkumaan. Ehkä se on pelkoa. 


 Palailen kai kunhan keksin kerrottavaa tai tahdon tarinoida. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti