maanantai 7. syyskuuta 2015

yhtäkkiä tuli syksy ja kaakao

Taidan saada ruokavaliostani liian vähä kalsiumia. Onneksi ongelma on helppo (ja mukava) korjata ottamalla kaakao osaksi jokapäiväistä ruokavaliota. Peruspilariksi. Tee on viimeisimpien vuosien varrella salavihkaa varastanut kaakon paikan sydämessäni. Onneksi kaakao saa nyt uuden mahdollisuuden. Ehkä me voimme teen ja kaakaon kanssa muodostaa jonkin kivan polyamorisen liiton, jossa kaikki rakastavat toisiaan ja kukaan ei ole mustasukkainen tai jää toisten varjoon. Ellei mua sitten syrjäytetä kun tee ja kaakao lopulta huomaavat toistensa pakahduttavan ylivertaisuuden.

Kaakao on hyvä ja syksy unelmia täynnä. Syksy syleilee mua lujasti, hellästi havittelee käsivarsillensa. Ja sinne mä toivottavasti menen uinumaan, käperryn kainaloon kehräämään. Ollappa kissa. 


Kevätnostalgia ei tainnutkaan olla nimensä mukaista, sillä syksyn saapuminen aiheuttaa samoja tuntemuksia. Kutkuttelee; kaikki tuntuu kovasti joltain, josta ei meinaa saada otetta. Mutta tunne on läsnä ja se on vahva ja se on kaunis ja mieleni tekee itkeä, hymyillä ja poksahtaa taivaalle osaksi sitä tunnetta; hukkua kokonaan. Poksahtaa siitä onnesta, kun aamujen valo on pitkästä aikaa kylmän väristä ja ilma ulkona raikasta ja viileää. Kuinka nenää paleltaa ja sääriä kylmää sukkahousuissa. Satunnaisella aamulenkillä maa on läpimärkä ja kastelee varpaat. Seinien toisella puolen maailma tuoksuu tippuvilta lehdiltä ja kostealta mullalta, maatuvalta kesältä. Kuinka illat ovat huomaamatta muuttuneet pimeiksi, yöt mustiksi.  

Ja kuinka kaikki tämä kuroutuu kaakokuppini ympärille täydelliseksi pieneksi hetkeksi. Kuinka käyn lainaamassa kirjastosta runoja, jotta voisin käpertyä peiton alle, sytyttää kynttilän, juoda sitä kaakaota ja lukea niitä runoja. Tänään olen tehnyt tuttavuutta Kirsi Kunnakseen lastenlorujen ulkopuolella.


Ihan hassusti voi kaikki huolensa unohtaa syksystä hekumoidessaan, kun sille päälle sattuu. Ja se kai on parasta tässä maailmassa. Jos ympärilleen katsomalla saa itsensä rauhalliseksi, tyyneksi ja onnelliseksi. Jos ulos astumalla saa itsensä itkemään hieman, sillä kaikki on vain melkein liian käsittämättömällä tavalla jotakin. 

Jokin tässä kaikessa syksyssä on kovin ironista. Kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna meressä uimassa vasta viikko sitten (eikä vesi ollut edes kovin kylmää).


Sivumennen sanoen kaniani syysilma ei tunnu rauhoittavan vaan enemmänkin villitsevän. Pyynö on oppinut saamaan itsensä ulos aitauksestaan tavalla, josta minulla ei ole pienintäkään käsitystä. Värikynien ja tärkeiden papereiden varastelu ja syöminen on myös ollut pienen kleptomaanini mieleen. Ja pahvilaatikot saa kyytiä (se on ihan okei). Hyvähän se on välillä uusia harrastuksia haalia.

Hih hei ja hyvää alkusyksyä. 

2 kommenttia :

  1. Ehkä Pyynöllä on identiteettikriisi. Jos se luulee olevansakin siili, ja kasaa talvimajaa tulevien kuukausien horrostamista silmällä pitäen. Se on toki käynyt omassakin mielessä hämärien iltojen laskeutuessa. Jännä, miten syksyllä tekee mieli samanaikaisesti aloittaa alusta ja asettua aloilleen. Rakastan syksyä, ja sanoitit sen kaiken niin kauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se toki hyvä, että varautuu talveen puuvärein ja paperein, ehkä pyynö aikoo ruveta tekemään taidetta kaamoksen iskiessä! Talvimaja on kieltämättä kovin houkutteleva idea, itseasiassa harkitsin tässä taannoin joku päivä sitten, että pöydän aluseni näyttää kovasti siltä, että sinne pitää rakentaa maja. Se olisi varmaan juurikin sellainen talvipesä sitten.

      Ja joo, toi on kyllä tosi jännä juttu syksyssä! Samaan aikaan on jotenkin paljon energiaa ja tekisi mieli tehdä asioita asioiden perään, mutta myös kova halu vetäytyä peittojen alle ja majoihin piiloon kylmyyttä ja pimeyttä. Onneksi talvella on ihan riittämiin aikaa piiloutua peiton alle tosin...

      Kiitos! :)

      Poista