perjantai 17. tammikuuta 2014

odottamisesta

"Mitä sä harrastat?"

Mä harrastan lukemista, kirjoittamista, piirtämistä, maalaamista, photoshopilla leikkimistä, lenkkeilyä, irkissä notkumista ja F5 tasaista painamista lobotomisesti tietokoneen näyttöä tuijottaen. 

Näin mä yleensä vastaisin. Virallisempiin papereihin kirjaisin ylös vain viisi ensimmäistä. Samat viisi harrastusta ovat ne, joiden harrastuksiksi määrittelemistä tai määrittelemättömyyttä en osaa päättää. Onko jokin asia harrastus jos sen parissa viettää aikaa lopulta vain todella harvoin (vaikka siitä kuinka pitäisi)? En mä taida oikeasti harrastaa mitään, korkeintaan sitä lenkkeilyä. Se sentään on ihan oikea harrastus, saatan toisinaan käydä lenkillä vaikka neljästi viikossa (paitsi näin päälle 20 asteen pakkasilla, ei kiitos ei).


Hei olen Vilma ja harrastan odottamista. Luennolla odotan luennon loppua, ohjauksessa omaa vuoroani, kotiin päästyäni odotan ruoka-aikaa. Välillä odotan sitä hetkeä jolloin on todella pakollista alkaa tekemään jotain pakollista asiaa (kuten kotitehtäviä tai tiskaamista). Kaikki illat odotan nukkumaanmenoaikaa, yleensä vailla edes tahtoa motivoida itseäni tekemään mitään muuta. Odotan. Katson netflixiä (vaikken edes jaksaisi), painelen F5, tuijotan irkin itseään toistavia keskusteluja ja toistelen satunnaisiin väleihin itselleni ominaisia sanomia. En tee mitään merkityksellistä. Odotan vain. Sitten tulee nukkumaanmenoaika (Miten se nukkumaan menenminen muuten tuppaa venymään vaikka sitä samalla vain odottaa? Nukkumaanmenoajan jälkeen sitä tuntee olevansa jotenkin jännästi jatkoajalla).

Nukkuessaan pääsee ehkä jopa yhdeksäksi tunniksi irti odottamisesta.


Mietin vain missä piilee se motivaatio joka saa ihmisen tekemään asioita, joista saa jotain irti jatkuvan tekemättömyyden sijaan? Mulla on lukemattomia lukemattomia (heh hehe) kirjoja ja päiväkirja, joka ei täyty koska en jaksa patistaa itseäni tarttumaan siihen, vaikka tiedän kuinka mahtavalta kirjoittaminen tuntuu. Puhumattakaan niistä maalaus, piirustus ja askarteluprojekteista, jotka odottaa vain ja ainoastaan tekijäänsä mun valkoisen lipaston syövereissä.

Mun mielestä on kaikenkaikkiaan aika absurdia, että itselleen mielekkäiden asioiden tekemiseen tarvii erityistä motivointia, milloin musta tuli näin kamalan passiivinen ihminen? Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi siivoamisen tai tiskaamisen aloittaminen tuntuu vaikealta, mutta että harrastustensa pariin syventyminen? Oikeastaan taidan siivota ja tiskata useammin kuin lukea tai maalata.


Ehkä kyse voi olla siitäkin, että kodin askareet tuntuu edes jollain tasolla pakollisilta tehtäviltä. Pakolliset asiat on pakko tehdä, vapaavalintaisia ei. Voi vaihtoehtoisesti vain odottaa että vapaa-aika on ohitse ja on taas jotain pakollista tai ennaltamäärättyä puuhaa.

Tässä kohtaa pitäisi varmaan olla joku loistokas kaiken ajatusvirran (ajatusoksennuksen) yhteen kokoava päätöskappale, mutten rehellisestisanottuna tiedä miten tätä kokoaisin. En usko että jatkuva odottaminen on ihmiselle kovin hyväksi. Eikös nykyhetkessä eläminen ole jotenkin yleisesti paras ratkaisu, ei saisi märehtiä menneitä eikä murehtia tulevaa? Voin vain kuvitella mitä kaikkea voisin olla, miksi voisin tulla ja mitä voisin saada aikaiseksi, jos tekisin useammin jotain muuta kuin odottaisin.


Silti mä vain odotan. Nytkin. Odotan ajan kulumista, en välttämättä sitä mitä tulee tapahtumaan. Odotan lisää odottamista. Mutta kyllä mä luulen että joskus opin ja sitten jaksan enemmän. Sitä odottaessa (heh heh).

Oikeasti en tiedä mitä tekisin tällä kaikella ajalla? (Tai tiedän kyllä, mutta kertokaa joku viisaampi kuinka sen teen?) Nyt voisi melkein olla jonkinlaisen lupauksen aika. Lupaan (itselleni, te olette vain todistajia) yrittää harrastaa enemmän ja opetella kuluttamaan aikaa itselleni tärkeiden asioiden parissa. Lupaan!

Mitä te harrastatte? Mitä te odotatte?


6 kommenttia :

  1. Miten onnistuitkin pukemaan tän sanoiksi, ite olen pyöritellyt samanlaisia ajatuksia päässäni koko tämän vuoden. Syksyllä kärsin siitä, kun aikaa ei ollut edes pakollisten koulutehtävien tekemiseen ja itkin kun en ehtinyt piirtää tai ommella. Ja nyt kun sitä aikaa taas on, se tuntuu kuluvan juurikin tuohon odottamiseen ja kaikkeen muuhun turhaan märehtimiseen. Jännä ilmiö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, arvasin etten voi olla ainoa! On kyllä tosi jännä ja etenkin inhottava ilmiö.

      Poista
  2. Mulla on aivan sama ongelma! Ja samanlaisia "harrastuksia" eli piirtäminen, maalaaminen, askartelu, lukeminen ja tanssiminen. Kaikki on todella rakkaita ja tärkeitä juttuja, muttei sitten kuitenkaan koskaan tee niitä. Selittelen itselleni, ettei ole aikaa, kun käyn töissä. Mutta on niitä vapaapäiviäkin, miksei niitä sitten osaa käyttää mielekkäästi harrastusten parissa? Tuntuu, että pettää itseään. Ei kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosi outoa ja ikävää että käyttää sen arvokkaan vapaa-aikansa mielummin jonkin tylsän, turhanpäiväisen tai vähemmän miellyttävän asian kuin niiden itselle tärkeiden asioiden parissa. Itselle on toki helppo yrittää selitellä juuri jotain omista kiireistään, mäkin usein perustelen itselleni että kun on niin pajon koulukiireitä aina... mutta sitten turhuuksiin on kuitenkin aina aikaa. Mä en oikeasti ole mitenkään päin kiireinen ihminen kuin hyvin satunnaisesti.

      Pitäisi ehkä "ryhdistäytyä".

      Poista
  3. Olen tunnistanut itsestäni ainakin kaksi moodia odottamiseen liittyen. Ensimmäinen on juuri tuo odottamistila, jolloin odotan tulevaisuutta tai lisää odottamista. Toisen tilana aikana en ajattele tulevaisuutta, sillä nykyhetki on niin täydellinen. Kutsuttakoon sellaista hetkeä flowksi.

    En ole täysin varma, mistä kaikkialta tuollaisen flown voi löytää. Sellainen on löytynyt ainakin journalismin parista, Protusta, liikkuvasta kuvasta, taidenäyttelyistä (taiteesta ylipäätään), ystävien seurasta, liikunnasta ja alkoholia käyttäessä. Eli siis harrastuksista, työstä ja vapaa-ajasta.

    Pyrin tietoisesti flow-tilaan, koska tulevaisuus on pelottava ja sen ajatteleminen on loppujen lopuksi ihan turhaa.
    En ole löytänyt oikotietä tai ikuista flowtilaa mistään asiasta tai teosta. Olen kuitenkin naiivi ja luotan siihen, että löydän sellaisen teon, jota tekemällä tulevaisuus unohtuu 100%:sti.

    Sen sijaan yhden asian olen huomannut: uusien asioiden kokeileminen tuottaa flown huomattavasti useammin kuin vanhojen asioiden toistaminen. Siitä syystä tein tänään ensimmäistä kertaa avokadopastaa ja pääsin kauan kaivattuun flowhun käsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koen aika harvoin flow tiloja en oo koskaan tullut ajatelleeksi että siihen voisi pyrkimällä pyrkiä. Niitä vaan tulee joskus juurikin kaikkein mielekkäimpien hommien (leipominen, maalaaminen, kuvanmuokkaus, kirjoittaminen) parissa ihan sattumalta ja itsestään varoittamatta. Toki nyt kun miettii niin toisinaan myös koulujuttuihin tulee keskityttyä sellaisella intensiteetillä että kaipa niitä piirustussalissa vietettyjä hartaasti piirtäen käytettyjä tunteja voisi jollain flowtilallakin kuvailla.

      Mutta tosiaan tosi jännä että tietoisesti pyrkii tähän, olen aina olettanut että se vain tulee jos on tullakseen. Tosi... ihanan ja optimistisen kuuloista että tuollaiseen tulevaisuuden unohtamisen tilaan voisi tarkoituksellisesti päästä (muutenkin kuin jonkun syvän meditaation tai päihteiden yms. avulla).

      Uusia asioita siis... ehkä jotain uusia mutta oman mukavuusalueen lähistöllä pysviä asioita voisikin kokeilla, olen liian itsekriittinen kokeilemaan mitään täysin uutta.

      ps. avocadopasta on hyvää, toivottavasti tykkäsit <3

      Poista