keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

haavoittuvaisuudesta

Rehellisyys, avoimuus ja niistä helposti juontuva haavoittuvaisuus on asioita, joita moni tuntuu pelkäävän. Ehkä tää maailma ei erityisesti kannusta niihin. Taitavalla manipuloinnilla, valkoisilla valheilla tai vähintäänkin totuuden peittelyllä ja useita rooleja omaksumalla saa ehkä helpommin tahtonsa läpi, eikä itseään telo yhtä herkästi. Henkisesti telo siis, fyysiseen puoleen tällä ei liene niin kovaa vaikutusta. On helpompaa olla kovanahkainen tai vähintäänkin esittää sellaista. Ei tunnu olevan kovin hyväksyttävää myöntää heikkouttaan ääneen.

Mä vaan luulen, koen, uskon että asioiden piilottaminen ei koskaan ole pitkällä aikavälillä hyväksi ihmiselle.


(tää runo kiteyttää aika paljon ja aika kauniisti )

Arvostan rehellisyyttä ja vilpittömyyttä, avoimuutta ja haavoittuvaisuutta todella paljon. Pyrin itse vaalimaan näitä piirteitä itsessäni ja elämään tavalla jota arvostan (niinkuin varmaan jokainen meistä, arvostamme vain eri asioita). Eikä se todellakaan ole aina helppoa.

Rehellisyys lienee mulle vaikeinta. En tietoisesti valehtele paljoa (jos ollenkaan). Jos valehtelen, valehtelen myös itselleni. Se vain tuntuu välillä olevan petollisen helppoa. Lähes kaiken pystyy perustelemaan itselleen ja sitä kautta muille. Rehellisyys edellyttää myös hankalista asioista puhumista. Rehellisyys on avoimuutta, sitä ettei tarkoituksella jätä joitain asioita kertomatta. Mulle rehellisyys on jossain määrin asioiden suodattamattomuutta, vaikka sananvalintojaan on toki hyvä harkita. Se on pelottavaa. Vaikeista asioista puhuminen on aina.


Avoimuus on mulle voimavara. Haavoittuvaisuus on myös, niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin. Mä saan voimaa siitä, että pyrin näyttäytymään ihmisille sellaisena ja vain sellaisena kuin olen. En haluasi tai jaksaisi yrittää olla muuta, en piilotella enkä valehdella, johtaa harhaan. Puhun aika avoimesti myös omista heikoista kohdistani. Mä uskon, että heikkoudet ja niiden myöntäminen voi tehdä ihmisestä vahvemman. (Joskin mulla kasa sellaisia heikkouksia ja huonoja piirteitä, joita en millään tahtoisi edelleenkään myöntää edes itselleni. Mutta teen töitä niiden kanssa. Jatkuvasti. Ehkä vielä jonain päivänä.) Mä uskon, että poistamalla kaikki naamiot, maskit, valheet ja vaatteet; olemalla alaston muiden edessä, voi löytää itsestään, muista ja maailmasta uskomattomia asioita.

Toisaalta jännitän seurassa; oon vähän hidas lämpeämään, hidas uskaltamaan ja ehkä myös ujo. Se vaikuttaa mun käyttymiseen ja ulosantiin omalta osaltaan. Oon huomannut, että aidoimmillaan on helpointa olla kaksin toisen kanssa ja etenkin silloin kun on surullinen tai muutoin mieli maassa. Silloin ei jaksa välittää. Ja kanssakäyminen on rehellisimmillään kun ei turhaan jaksa välittää rooleista, mielipiteistä ja ennakko-odotuksista. Sellaiseen tilaan kun pääsisi vakiona, irti omasta varautuneisuudestaan.


En todella tiedä, miten tällainen mentaliteetti sitten sopeutuu esimerkiksi työelämään. Monilla tuntuu olevan (kuulemani mukaan) jonkinlainen erilainen työminä, naamari joka vedetään päälle ja töissä ollaan eri ihminen kuin vapaa-ajalla tai rakkaimpien seurassa. Mä en haluaisi löytää itseäni sellaisesta tilanteesta. Tietenkään kaikkia itkuja ei itketä työpaikalla, joitain käyttäytymismalleja on varmaan ihan hyvä noudattaa, mutta eri ihmiseksi en haluaisi muuttua. En haluaisi löytää itseäni elämäntilanteesta, jossa esitän jotain, mitä en ole. En haluaisi johtaa harhaan tai huijata, mä olen parhaimmillani juuri tällaisena, siltä musta tuntuu.

Avoimuus ja itsensä vaaliminen on voimavara, mutta myös vaikeaa. Ymmärrän kyllä, miksi ihmiset niin helposti piilottavat itsensä, tunteensa ja halunsa. Se ei ole yhtä pelottavaa kuin rehellisyys, ei yhtä riskialtista kuin haavoittuvaisuus. Ilman piilopaikkaa ja salaista turvasatamaa, muuria, kuorta, elämän ikävät puolet ja potkut osuvat ihmiseen välittömämmin. Kun ei ole piiloa, kaikki kohdistuu sinuun, minuun. Siihen alastomaan, rohkeaan, vilpittömään ihmiseen oman elämänsä keskiössä. Siksi on kai helpompaa olla vähän piilosilla, vähän epärehellinen, vähän joku muu.


Ei se niin yksinkertaista ole, mikäpä olisi. Omasta kokemuksestani osaan kuitenkin sanoa sen verran, että kun kokee olevansa vilpitön, on huomattavasti helpompi hengittää.

2 kommenttia :