tasapainolautailu

Äkkiä yllättäen kaikki tuntuu karanneen ulkomaille. Kaikki sosiaaliset mediat täyttyy matkakuvista ja minä täällä vähän kadehdin ja kaihoan esimerkiksi Puolaan. Löysin säästöpossustani parkkirahaa etsiessä puolan seteleitäkin, siellä mun varmaan pitäisi olla, mutta Oulussa olen. Taas.

Elämä voisi olla sellainen tasapainolauta. Jokainen valinta, pieni tai iso, keinuttaa elämää suuntaan tai toiseen. Välillä mennään ryminällä toiseen päähän ja seuraavaksi toiseen. Tasapainoinen kun olisi, joskus varmaan onkin. Hetken silloin tällöin, optimipisteessä.

Heräsin tänään kello 04:54 luullen että kello on ties mitä. Ehkä tää valon määrä sekoittaa koko vuorokausirytmin. En meinannut uskoa kelloa, mutta lopulta taivuin sen tahtoon ja aloitin seuraavan unen. Tasapainotonta on minun unen määräni ja niin on laatukin. Vinksallaan.

Oon miettinyt taiteen paikkaa mun elämässä. Että se ei ole yksi ainut asia, jota teen vaan yksi monista. Uppoudun siihen toisinaan, eikä se tee siitä yhtään vähemmän merkittävää. Että mulla on aina jotain kesken ja se on ihan turvallinen satama; piilopaikka, jonka pariin palata ja laittaa aivot pois päältä, upota maalaamaan. Ja se turvapaikka taiteessa ei katoa, vaikka unohtaisin sen hetkeksi. Vaikka ei olisi aikaa, energiaa tai inspiraatiota,
se odottaa mua kyllä, mun maalit odottaa mua.

Mutta että on myös niitä projekteja, jotka kutkuttaa mua varpaita myöten, mutta joita en koskaan kuitenkaan saa edes alulle. Koska ne on isoja ja työläitä mörköjä, tavoitteellisia suunnitelmia eikä pelkkää leikkiä. Ehkä mun pitäisi muuttaa nekin enemmän leikiksi; päästää irti, alkaa vain tekemään ja katsoa mitä tapahtuu. Mä pelkään ettei kaikki odota ikuisesti. Jossain kohtaa jokin idea katoaa. Ei mua aina tuu kiinnostamaan samat asiat. En mä haluaisi jättää tekemättä niitä asioita, joiden parissa mulla olisi ammennettavaa. Paljon ammennettavaa. Ajatuksia sanoiksi, kuviksi ja niitä abstraktioksi, joita ei voi sanoin selittää.

Viikon päästä mulla alkaa kesätyöt ja oon tällä hetkellä vähän hankalassa paikassa elämässäni. Ahtaalla. Mutta kerron varmaan joskus jos kaikki taas hymyilee tai vaikka edes minä. Eilen hymyilin kameralle ja sen jälkeen olin kyllä hetken iloinen ja innoissani taas. Mun terveys ei voi silllä lailla kamalan hyvin, kroppa, keho, minä.

Oon tällä viikolla löytänyt kirpputoreilta vaikka mitä kivaa. Siitä nämä kuvat, uusia riepuja ja niin punainen seinä. 

Aloitin muuten taannoin vlogaamisen youtuben puolelle. En tiedä mitä siitä tulee, mutta jotain ehkä joskus jopa. Saa nähdä, kunhan kuvailen, kokeilen, koen ja kerron. Youtuben puolelta löytyy siis lisää videoita, varmaan voisin joskus linkkailla niitä tänne bloginkin puolelle jos vaikka asiaa löytyisi. Tai jotain.