maanantai 19. joulukuuta 2016

Rakkaudesta, taas


Joku (kuka lie) viisas ihminen kirjoitti joskus rakkauden olevan tuttujen piirteiden löytämistä asioista. Ystäväni kertoi tämän minulle kolmesti ja lopulta lause asettautui kytemään ajatusteni perukoille, käpertyi odottamaan aikaansa. Ja eräänä keskiviikkoiltana lopulta ymmärsin. Ja nyt haluan jakaa jotain olennaista tunne-elämäni syövereistä.





Olin useamman vuoden ajan masentunut. Enää en ole. Masennuksen kanssa tutustuneet tietänevät, että usein masennuksessa ei niinkään ole kyse  jatkuvasta surullisuudesta vaan enemmänkin sumuisesta ja epätoivoisesta tunteettomuuden tilasta. Turtumuksesta: elämä on paksua utua ja sakeaa puuroa. 

Kun sitten aikanaan uurastin itseni ulos masennuksen syövereistä, aukeni minulle uljas uusi maailma. Täytyin päivä päivältä enemmän tunteista, aivan kuin tajuakseni, etten voi koskaan täyteen tullakaan. Tunteita on loputtomasti, ehtymättömästi. Siitä lähtien olen lähinnä tutkinut ja kummastellut tunne-elämäni valtavia syövereitä: sen suunnatonta syvyyttä, vaihtelevuutta ja antoisuutta. Kaikki on todellakin todella paljon.





          Ja rakkaus. Voi maailman rakkaus
                                                  ja rakkaus maailmaan, maailmasta ja maailmalle. 

Jos asioiden yksiselitteinen määritteleminen on ylipäätään mahdotonta ja siitä syystä suhteellisen vastenmielistä, lienee rakkauden määritteleminen kaiken lisäksi vaikeimmasta päästä. Tämä teksti perustuu minun kokemukseeni rakkaudesta. Senkin uhalla, että saatan kuulostaa höpötyksiin hurahtaneelta haihattelijalta. (Sitä saatan toki ollakin, mutta rakkauskäsitykseni on lopulta perin arkipäiväinen. Täynnä tunnetta, mutta tavanomaisuudella kyllästettynä.)

Minulle rakkaus on läikähdyksiä sydämessä, rakkaus on pakahtumista. Siltä se tuntuu. Ja se mikä rakkauden maljaa läikyttää on todellakin usein jotain tuttua. Se on jotain totuttua, sillä rakkaus on niissä hetkissä kun joku tai jokin toimii itselleen ominaisella tavalla. Silloin minä pakahdun, keskellä arkipäivää ja lauantai-iltaisin; minä luovun kaikesta ja hellitän, mutta en tiedä miten päin olla, sillä kaikki on liikaa, ylitse ja kokonaan.



        
          Rakkaus on ominaispiirteissä.

Rakkaus on siinä hetkessä kun ystävä oppii napsuttamaan sormiaan vahingossa yritettyään lähinnä pohtia, kuinka sormilla voisi lyödä kipinän ja sytyttää tulen. Hän toimii itselleen ominaisella tavalla. Koska juuri sellainen hän on.

Rakkaus on siinä kun toinen ystävä lähettää postissa pienen virkatun pussin, jonka sisälle on pienipiirteisen tarkasti yksittäispaketoitu teepusseja ja pieni viesti. Koska juuri sellainen hän on.

Tai kun kolmas ystävä suosittelee kirjaa ja neljäs kertoo puujalkavitsin. Aina ja joka tilanteessa. Koska juuri sellaisia he ovat.

Rakkaus on siinä kun ruoka on valmista ja lämmintä, mutta kumppani päättää alkaa siirtäämään mikroaaltouunia. Juuri sillä hetkellä. Koska juuri sellainen hän on.

Rakkaus on siinä kun isä istuu autossa odottamassa, mutta äiti on hukannut kaulahuivinsa ja sisko ei ole vielä valinnut vaatteitaan. Koska juuri sellainen on perheeni.

Touko- tai huhtikuisissa juhlissa uusi tuttavuus huusi yllättäen: "Kissani Jugoslavia on ihana kirja!"
          Kesken toisen keskustelun ja täysin vailla kontekstia tai varoituksen sanaa. Rakkaus sisälläni läikkyi yli rajojensa. Sillä kuka niin tekisi vailla vakaita vaikuttimia? Hän oli juuri sellainen ihminen, takuulla. Viikko sitten ostin Raahen kirjakaupasta Kissani Jugoslavian. Olen nyt lukenut siitä puolet.






On rakkaus muuallakin. Rakkaus on välivuodenajoissa ja rakkaus on harhailevilla kävelylenkeillä. Rakkaus on raukeassa vastaanottavaisuudesssa ja uteliaisuudessa. Rakkaus on tunteita ja tuoksuja: taivas, värit, valot ja toisiaan toistavat keltaiset kivikerrostalot. Jokainen kanin syömä muuttolaatikon kulma. Ja appelsiinimehu, tietenkin.

Rakkaus on keskittyneiden ihmisten kasvoilla. Niiden, jotka ovat unohtaneet ulkomaailman olemassaolon ja toimivat itsekseen, itsenään, itselleen. Rakkaus virtaa pianon koskettimilta soittajan kasvoille ja kuuntelijan korviin. Rakkaus on ilmeissä ilmeiden välillä, levollisissa kasvonpiirteissä ja autuaassa hallitsemattomuudessa.





Rakkaus on jokaisessa, kaikessa ja löydettävissä.                   


5 kommenttia :

  1. Sangen ihastuttava teksti.

    VastaaPoista
  2. Jospa jättäsit sen hapon vetämisen vähän vähemmälle... Sust on tullu ihan hämärä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa jättäisit täysin turhanpäiväiset henkilöön kohdistuvat arvostelusi julkaisematta. Voin paljon paremmin kuin ennen ja siitä syystä tuntuisi absurdilta pyrkiä takaisin menneeseen koska olen jonkun mielestä muuttunut hämäräksi. Ihan kumma ajatus, eiköhän me jokainen täällä päätetä itsemme puolesta asioista ja elämän reiteistä. Ja kaikkia ei voi koskaan miellyttää, ei sillä ettenkö olisi vuosikausia yrittänyt.

      Hyvää vuotta 2017 sinulle <3

      Poista