tiistai 13. kesäkuuta 2017

Irrottaa


Minuuteni on passiivisuudessa ja siellä ovat myös rakkauteni ja tyyni.

Ja jos tie tiettyyn passiivisuuteen kulkeekin turhautumisen, ahdistuksen ja pelon kautta niin nyt en puhu siitä. Olen minä sielläkin ollut ja paikoin olen edelleen: lamaantunut, mutta ei siitä tällä kertaa.




Minä rakastan taidetta. Todellakin: se saa veren virtaamaan varpaissani asti ja sydämeni ei ymmärrä enää mitään. Ja luontoa samoista syistä, samalla tapaa ja risteten.

Luonto on uskomaton sillä luonto on loputtoman monimuotoinen. Kaikista mahdollisuuksista valikoituu yksi ja niiden summana loputon vaihtelevuus. Kaikki on jo tehty: luonto teki sen jo. Enkä oikeastaan tiedä mihin minua ja sivellintäni tarvittaisiin, jollei silkasti ihmettelemään. Ja sitä me teemme: ihmettelemme ja toisinaan takerrumme hetkeksi jonkin ideologian kulmaan. Taiteeni tuntuu olevan ennenkaikkea aatteellista (pyrkiessään lähinnä irrottatumaan selityksistä ja tarinoista.) Niin: kai minä löysin perille lähtemällä vastakkaiseen suuntaan.

Luonto: minä olen kallioita, kumpuja ja metsien mättäitä, sillä ne antavat minulle tunteita. Ja tunteista minä pidän ehkä enemmän kuin ajatuksista. Enemmän, vaikka olen patologinen ajattelija, pohtija, harhailija. Sillä ennen ajatuksia tunteet ovat puhtaita ja kokemuksellisia: kuin uusia maailmoja, ne ovat olemassaoloa. Nostalgia on yksi perustunteistani, sitä on kaikkialla. Katso jalkojesi juureen ja hiljene. Tunnetko? Katso eteesi. Katso ylös. Purot, pyörteet, kortteet ja juurrakot. Hengitä sitä maisemaa: Olet maisemassa. Olet kuvassa, elokuvassa, kirjoitettuna, muistoissa, olemassa.




Passiivinen: rauhallinen, pakottamaton, pyytteetön. Varma mutta vakaa, hiljainen vailla pelkoa. Vaivaton, sillä yrittää ei tarvitse. Asiat ovat, minä olen, maailma on ja kaikki ympärilläni. Tärkeää on lähinnä valita suunta, pyytteettömyys on keskeneräisyyttä.

Kaikki on hetkin niin pohjimmaisen yksinkertaista. Ihmiselämän mittakaavassa niin ratkaistavissa, tiedettävissä, vastattavissa: kunhan vain löytää oikeat kysymykset, kokee jokaisen tunteen. Niin: koe aina jokainen tunne ja tunne ne.





Oikeastaan kyse on jälleen riisumisesta. Kyse on alastomuudesta, paljaista jaloista. Vielä kerran: kerronnallinen puhtaus, riisutut säkeet ja itsenäinen sävel. Pois post-tasolta, takaisin ytimeen. Haluan olla tyhjä ja hengittää, viimeinkin keuhkoni täyteen puhdasta ilmaa. 



Sanoja. Loputtomasti ja järjestäytymättömänä. Tulva, pyörre, kurimus. Irrottaa.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti