nuoriahan tässä vielä ollaan !

Täytin tänään (eilen, tää näköjään venähti) kaksikymmentäyksi vuotta. Se on sellainen ikä, että pääsee jo sisälle useimpiin baareihin. Se on sellainen ikä, että pitäisi ehkä alkaa satunnaisesti leikkiä aikuista.

Ei oikeasti, nuoriahan tässä vielä ollaan.

Ja mitä aikuistumiseen tulee, taidan viimeaikoina olla monien asioiden suhteen ottanut lähinnä takapakkia. Eikä se haittaa mitään, onhan tässä koko elämä aikaa aikuistua. Mummona voi sitten miettiä miten lapsenmielinen on edelleen ja nauttia siitä, että jaksaa leikittää lapsenlapsiaan ja lapsenlapsenlapsiaan. Tai muiden lapsia ja lapsenlapsia.

Aina jos ikäkriisi meinaa hiipiä nurkan taakse, voi onneksi pukea itsensä kakaraksi. On hyvä palauttaa elämän realiteetit mieleensä - mä olen edelleen se sama pieni vimmu. Mörkö nimeltään aikuisuus ei ole vielä vallannut kovinkaan suurta tilaa mun elämässäni. Pari kertaa olen kutsunut sen teekutsuille ja silloinkin ollaan tultu aika hyvin juttuun. Aikuisuus ei ole yrittänyt tyrkyttää itseään, ideologioitaan tai ajatusmallejaan mulle ihan liikaa. Korkeintaan neuvonut toisinaan hieman tai tuupannut oikeaan suuntaan. Kiskonut pari kertaa vähän lähemmäs maan pintaa, jos olen lähtenyt leijailemaan ihan heliumpallona.

Kaksikymmentäyksi, kaksikymmentäyksi. Kaksikymmentä ja yksi.

Kävin tänään (eilen) lainaamassa kahdeksan runokirjaa. Hyvä ystävä teki mulle hyvää ruokaa, nautittiin viiniä ja pelattiin lautapelejä. Posti toi mulle kolme kirjettä ja vain yksi niistä oli lasku. Netin välityksellä mua muisti niin moni ihana ihminen, että teki mieli syleillä koko maailmaa. Ehkä vähän syleilinkin.

Nyt syleilen itseäni, juon teetä, kuuntelen musiikkia, luen runoja ja kohta (toivon mukaan) nukahdan pehmoiseen uneen. Tänään oli erittäin hyvä syntymäpäivä. Huomenna on aamuluento.

Mulla on sellainen periaate, että omasta ja läheisten syntymäpäivistä pyritään tekemään erityisen ihania päiviä. Eihän se aina onnistu, mutta ei yrittämällä mitään häviäkään.