perjantai 3. lokakuuta 2014

syntymä päivä juhlistus tilaisuus

Tasan viikko sitten olin Lammilla ja järjestin ihan oikeat syntymäpäiväjuhlat. Sellaiset, joihin kutsuin puoli irkkiä ja joita jännitin etukäteen niin paljon, että ruokahalu katosi. Mutta meillä oli kivaa. Kaikki oli onnistunutta ja ihanaa.




Oon itsekin vähän yllättynyt siitä, miten sekalainen kasa irkin orjia tulee niin hyvin juttuun toistensa kanssa myös ihan oikeassa elämässä. Kasvotusten. Oon yllättynyt siitä, miten toisista jaksetaan välittää ihmisinä ja yhdessä halutaan viettää aikaa. Tosi hassua ja ihanaa. Internetihmiset ja kasa nimimerkkejä on mulle nykyään paljon konkreettisempia. Ihan oikeita ihmisiä, joita haluan tavata ja joille haluan järjestää syntymäpäiväjuhlat tietäen (no kyllä mä vähän epäröin), että tulee olemaan kivaa ja mahtavaa.

Oli mun juhlissa toki muitakin kun irkkaajia. Tiioja, merejä, elluja ja kaikkia ihania. Onneksi synttärit on kerran vuodessa. Onneksi saa hyvän tekosyyn fyysisesti ympäröidä itsensä ihanilla ihmisillä. Toki miksipä siihen edes tekosyitä tarvitsisi. Kiitos kaikille.




Sain aika siistejä ja ihania lahjoja. Taidetta ja kirjoja. Kortteja ja viiniä. Suklaata ja salamimuistilappuja.


 Kiitos vielä. Kiitos paljon ja hirmuisesti lisää.

7 kommenttia:

  1. Kiitos syndeistä :D Tykkäsin meiningistä ja siitä, että ihmiset juttelivat kaltaiselleni tuntemattomalle ihmiselle. Toi metukkaseinä näyttää tosi kivalle!

    VastaaPoista
  2. Heipsun ja kiitti IHANISTA kommenteista <3 ja sullapa se kiva blogi vasta onkin :') PS. myöhäiset synttärionnittelut!!

    VastaaPoista
  3. synttärihali

    ja ajattelin samalla ilmoittaa, että ompas ihana blogi! :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi apua kiitos halista kiitos ilmoituksesta! sun blogi on ihan mieletön ja instagram ja ylipäätään kuvat runot ja oih <3

      Poista