Arkeen palaamisen ankeus

Moi 2015, viime vuoden ensi vuosi. Kolme päivää sitten mä muutin ja nyt en enää asu yksin. En asu yksiössä enkä kaksiossa vaan peräti kolmiossa. Kolme henkeähän meitä täällä asuukin: minä, Pyynö ja ystäväni Heini. Tänään vaihdoin huoneeni järjestystä ja nyt se kutkuttelee estetiikkavaistojani yhtä paljon kuin muukin asunto. Täällä on kaunista ja kotoisaa.

Muutto oli iloinen, ilon muutto. Nauroin paljon ja hymyilin enemmän, kirosin vain vähän.

Mulla on menossa sellainen hapuilevainen vaihe. Hapuilen elämäni suhteen. Opinnot ei innosta mua juurikaan ja motivaation taso pyöristyy nollaan. Ei ole edes motivaatiota yrittää saada itseäni motivoitumaan. Mutta koska mulla ei ole mielessä muitakaan realistisia ja mielekkäitä tapoja saada rahaa vuokran maksuun niin taidan kuitenkin yrittää rämpiä eteenpäin kandikurssien kanssa.

Mitä mä haluaisin tehdä? Mä haluaisin ottaa lomaa. Lopettaa koulun ja kehittää itseäni. Löytää elämälleni suunnan x.

Tahtoisin varata aikaa kaikkien omien projektieni eteenpäin viemiselle. Tahtoisin maalata, kirjoittaa, piirtää, pyöritellä asioita pääni sisällä ja syventyä todella siihen mitä teen. Mulla on monta pientä ja suurta ideaa, joita haluaisin viedä eteenpäin. Haluaisin toteuttaa. Haluaisin tehdä jotain konkreettista.

Toiset ideat vaatii toteutuakseen ympärilleen aikaa. Ne vaatii intensiivistä työstämistä, taiteeseen ja omaan itseensä uppoutumista. Luovat asiat ei tapahdu sormia napsauttamalla ja juuri sillä hetkellä kun olisi pari tuntia aikaa niille.

Turhaudun kaikista projekteista ja ideanpoikasista, joista voisi potentiaalisesti tulla jotain jos mulla olisi aikaa. Ajan loppumisesta uliseminen tosin alkaa olla jo niin loppuunkulutettu julistus mun suusta, että kohta alan uskoa käyttäväni sitä vain tekosyynä. Ehkä mulla onkin oikeasti aikaa (ainakin sitä saisi varmasti järjestettyä vähän), mutta energiasta en olisi niin varma.

Olisipa minulla aikaa, energiaa ja rohkeutta lähteä kehittämään itseäni ja elämääni siihen suuntaan, joka tuntuu luontevammalta, kutkuttelevammalta ja paremmalta. Ehkä mulla vielä jonain päivänä jonain hetkenä on, nyt ei vaan taida olla se hetki. En uskalla vielä vaihtaa suuntaa ja juosta pois siltä reitiltä, jota olen viimeiset pari vuotta harhaillut eteenpäin.

Sellaista minä, täällä mä harhailen. Onneksi uusi koti on kaunis ja kodikas. Onneksi on tunteita, tapahtumia ja ihania ystäviä. Onneksi ostin tänään lemppari leipääni. Onneksi löysin tulitikut muuttolaatikosta ja sain kynttilät sytytettyä. Onneksi päivä pitenee ja ulkona on lunta. Onneksi on teetä.

Arkeen palaamisen ankeus.