tiistai 13. tammikuuta 2015

Arkeen palaamisen ankeus



Moi 2015, viime vuoden ensi vuosi. Kolme päivää sitten mä muutin ja nyt en enää asu yksin. En asu yksiössä enkä kaksiossa vaan peräti kolmiossa. Kolme henkeähän meitä täällä asuukin: minä, Pyynö ja ystäväni Heini. Tänään vaihdoin huoneeni järjestystä ja nyt se kutkuttelee estetiikkavaistojani yhtä paljon kuin muukin asunto. Täällä on kaunista ja kotoisaa.

Muutto oli iloinen, ilon muutto. Nauroin paljon ja hymyilin enemmän, kirosin vain vähän.





Mulla on menossa sellainen hapuilevainen vaihe. Hapuilen elämäni suhteen. Opinnot ei innosta mua juurikaan ja motivaation taso pyöristyy nollaan. Ei ole edes motivaatiota yrittää saada itseäni motivoitumaan. Mutta koska mulla ei ole mielessä muitakaan realistisia ja mielekkäitä tapoja saada rahaa vuokran maksuun niin taidan kuitenkin yrittää rämpiä eteenpäin kandikurssien kanssa.

Mitä mä haluaisin tehdä? Mä haluaisin ottaa lomaa. Lopettaa koulun ja kehittää itseäni. Löytää elämälleni suunnan x.

Tahtoisin varata aikaa kaikkien omien projektieni eteenpäin viemiselle. Tahtoisin maalata, kirjoittaa, piirtää, pyöritellä asioita pääni sisällä ja syventyä todella siihen mitä teen. Mulla on monta pientä ja suurta ideaa, joita haluaisin viedä eteenpäin. Haluaisin toteuttaa. Haluaisin tehdä jotain konkreettista.

Toiset ideat vaatii toteutuakseen ympärilleen aikaa. Ne vaatii intensiivistä työstämistä, taiteeseen ja omaan itseensä uppoutumista. Luovat asiat ei tapahdu sormia napsauttamalla ja juuri sillä hetkellä kun olisi pari tuntia aikaa niille.




Turhaudun kaikista projekteista ja ideanpoikasista, joista voisi potentiaalisesti tulla jotain jos mulla olisi aikaa. Ajan loppumisesta uliseminen tosin alkaa olla jo niin loppuunkulutettu julistus mun suusta, että kohta alan uskoa käyttäväni sitä vain tekosyynä. Ehkä mulla onkin oikeasti aikaa (ainakin sitä saisi varmasti järjestettyä vähän), mutta energiasta en olisi niin varma.

Olisipa minulla aikaa, energiaa ja rohkeutta lähteä kehittämään itseäni ja elämääni siihen suuntaan, joka tuntuu luontevammalta, kutkuttelevammalta ja paremmalta. Ehkä mulla vielä jonain päivänä jonain hetkenä on, nyt ei vaan taida olla se hetki. En uskalla vielä vaihtaa suuntaa ja juosta pois siltä reitiltä, jota olen viimeiset pari vuotta harhaillut eteenpäin.



Sellaista minä, täällä mä harhailen. Onneksi uusi koti on kaunis ja kodikas. Onneksi on tunteita, tapahtumia ja ihania ystäviä. Onneksi ostin tänään lemppari leipääni. Onneksi löysin tulitikut muuttolaatikosta ja sain kynttilät sytytettyä. Onneksi päivä pitenee ja ulkona on lunta. Onneksi on teetä.


Arkeen palaamisen ankeus.

4 kommenttia :

  1. http://25.media.tumblr.com/tumblr_me5r8fbda91rngy41o1_500.jpg

    VastaaPoista
  2. Kirjoitan ajatuksiani, vaikka saatankin kuulostaa tätimäiseltä. Ehkä saan anteeksi, kun sentään myönnän tiedostavani, että tässä on olemassa riski kuulostaa kaikkitietävältä kääkältä... Vanhemman opiskelijan ja omilla poluillaan harhailleen kanssaihmisen kokeneella rintaäänellä haluaisin nimittäin sanoa, että mielestäni ei ole täydellisempää hetkeä (taloudellisesti ja monesta muustakin syystä) miettimistauon ottamiselle kuin opiskeluaika. Työelämästä yms. käsin oikean hetken löytäminen on paaaljon vaikeampaa. Arkkari on koulumaisempi kuin esim. yliopisto, mutta sieltäkin voi tehdä syrjähyppyjä muihin oppiaineisiin. Avoimesta yliopistosta ja JOO-opinnoilla voi napsia vaadittavat opintopisteet esimerkiksi taiteen alan tai luovan kirjoittamisen kursseilta. Tärkeintä on, että antaa itsensä elää, kokea ja, ehkä tärkeintä, olla. Jotta olisi aikaa pysähtyä kuuntelemaan sitä sisäistä lepatusta.
    Se polku on oikea, jonka suuntaan kallistut aina uudelleen ja uudelleen sydän täynnä iloa ja innostusta. Näiden mietteiden jälkeen haluan toivottaa paljon onnea uuteen kotiin - teille kaikille kolmelle asukkaalle!:)
    Ps. Mielestäni taiteesi on niin kaunista ja koskettavaa, että jo siinä sinulla on realistinen tapa vuokran maksuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Kun luin tän kommentin alun ekaa kertaa, ajattelin että sieltä on tulossa samat sanat, jotka oon kuullut jo aika monelta ihmiseltä. Jatka vielä vähän sitä koulua. Kohtahan sulla on jo kandi. Kyllä sä pystyt, kyllä sä jaksat. Yllätyin siis kovasti sisällöstä!

      Tää oli kertakaikkiaan ihana ja rohkaiseva kommentti, ehkä juuri sen takia että oot ensimmäinen, toinen tai kolmas ihminen, joka tuntuu tukevan sitä valintaa, mitä kohti oon itse ajautumassa. Kaikki muut kannustaa kovasti jatkamaan arkkarin opintoja ainakin kandiin asti miettimättä muita vaihtoehtoja, toki monilla muilla on niin henkilökohtainen suhde muhun, että ehkä ne pelkää mun pian ajelehtivan ties minne ja pilaavan elämäni jos heitän kaiken menemään. Mutta kiitos! Tää oli ihana ja rohkaiseva ja ei yhtään kaikkitietävän tai pätemisenhaluisen oloinen kommentti, kiitos kiitos kiitos.

      <3

      Poista