sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Värejäkin enemmän pidän sävyistä



Välivuodenaikoina ikävöin kaikkea. Kaihoan Oulun pimeneville kaduille, kylmään merituuleen, katulamppujen oranssiin valokeilaan, jopa varjoihini. Kaipaan syksyn hartaan synkkää hiljaisuutta, pirteitä aamuja ja yksinäisen pakotettua tyhjyyteen rauhoittumista. Merikoskenkatua, vaatekomeroa, jossa kirjoitin runoja skissipaperille, ikkunasyvennyksiä, elämää ilman mikroaaltouunia ja rantapolkujen hölkkäämistä kuuran keskellä. Etelässä pimeys painaa, mutta Oulussa se oli omaa luokkaansa. Taianomaista, loputonta ja musertavaa.




Vetinen maa ja värikkäät pensaat. Tuntuu nostalgialta; jälleen pimeät kylmenevät illat. Syksy on aina taas uskomattomampi kuin ennen tai muistinkaan.

Nykyään on niin paljon kaikkea ja hyvääkin vielä: koti tuntuu enemmän kodilta kuin kai koskaan ennen. Enemmän kuin Valtatiellä, Merikoskenkadulla, Hallituskadulla tai Kirkkokadulla, mutta olen kai vähän tukossa. Kaipaan tyhjyydelle alistumista, pinaavan painavaa ei mitään ja sitten: keveyttä. Pitkiä hiljaisia kävelyjä, tiedäthän: Oulua, Kokkolaa, Meriä, kirjallisuutta. Aion vielä hellittää ja olla riippumaton. Vielä: teen lopun tälle riittämättömyydelle, irti masentavan hedonian kierteestä, takaisin luontoon, joskus rauhoitun hiljaisuudesta, olen hiljaa.

Älkää ymmärtäkö väärin: Olen kotona ja minulla on unelmia. Kaipaan kai vain kaivatakseni.


                 Nyt:








                Hyvä luoja näitä värejä.
                     Maa on murrettu, pientareilla tunkua, minä taivastelen.



Taide on prosessi ja jossain määrin arkailen keskeneräisyyden esillepanoa. Taiteeni on taiteen opettelemista, kokeilua, haparointia. Ihan kuin elämä olemassaolon opettelua. Tutustun asioihin inspiroituakseni. Mikä vain voi toimia kimmokkeena ja siksi kaikki kelpaa, mutta mikään ei riitä. Hellitä.

Tunnelmia tunnustetaan kai liian vähän, minä en ainakaan pitkään tiennyt mitään. Entä jos autenttisuuden sijaan katsoisikin tunnelmia kokeiluina ja tutkimusmatkoina. Keinotekoinenkin tunnelma voi luoda aitoja tunteita. Jos heittäytyisi, leikkisi mukana ja näyttelisi koreografiaa, tuntisiko enemmän? Minähän elän tunteista ja: kyllä. Tunnelmien keräily on taiteessa elämistä.

Tunnelmissa, väreissä ja taiteessa: rakastan yhdistelmiä, kerroksia ja välitiloja. Värejäkin enemmän pidän sävyistä.

Haluan lähinnä nähdä mitä jos, tuntea ja oppia tuntemaan.






Ei kommentteja :

Lähetä kommentti