tiistai 19. elokuuta 2014

kirjeiden kirjoittamisesta

18.6.2010
kirjeiden kirjoittamisesta

Kirjeet voi periaatteessa jakaa neljään osaan. Ensimmäinen osa kuluu normaaliin kuulumisten vaihtoon ja alkuun pääsemiseen. Se on rento ja pitää harvoin sisällään mitään maailmaa järisyttävää tietoa.
     Toisen osan alussa kirjoitaja apeutuu. Kuinka ikinä saan kokonaisen kirjeen kirjoitettua, kun ei oikeastaan ole edes mitään asiaa? Lopulta toiseen osaan tungetaan kaamea määrä turhaa informaatiota, täysin päämäärättömiä  kirjaimia satunnaisessa järjestyksessä. Kuka oikeasti kirjoittaisi toiselle ihan vain kertoakseen, että ulkona sataa vettä tai kissa kynsii nojatuolin reunustaa. Sitä varten on muitakin tapoja viestiä.
     Kolmannen osan alussa kirjoittaja keksii jonkin mielenkiintoisen asian ja innostuu kirjoittamisesta todella. Häntä kuitenkin ahdistaa, sillä hän tahtoo säästää neljännelle osalle riitävästi tilaa paperin alareunasta, eikä tahdo aloittaa uutta paperia sillä se näyttäisi tyhmältä, jos vain yläreunassa olisi tekstiä. Tämän vuoksi kirjeen ainoa informatiivinen osa jää suppeaksi, kun se tiivistetään pieneen tilaan.
     Neljäs ja viimeinen osa ilmaisee lyhyesti ja ytimekkäästi tunteet kirjeen vastaanttajaa kohtaan. Se koostuu erilaisista toivotuksista ja lopetusfraaseista.



Sain eilen äkkinäisen flashbackin, välähdyksen menneisyydestä, nopeasti katoavan muistikuvan eräästä kirjoittamastani tekstistä. Tekstistä, joka kertoo kirjeiden kirjoittamisesta. Etsin tekstin käsiini ja tässä se nyt on. Neljä vuotta sitten kirjoittamani teksti kirjeistä. Nyt aion kirjoittaa samasta aiheesta. En tosin toistaa itseäni, vaikka joitakin hyviä pointteja edellä olevasta tekstistä edelleen löytynee. Enemmän kuin ajatuksia, kyseinen vanha teksti herätti minussa tunteita. Olen edelleen ihan sama vimmu kuin neljä vuotta sitten. Analysoin asioita ja kirjoitan metatekstiä kirjeistä päiväkirjaani. Hölmö minä.


En tiedä yhtäkään ihmistä, joka ei pitäisi kirjeiden saamisesta. Tuntuu oudolta kuvitella, että joku ei nauttisi sellaisista yllättävistä huomionosoituksista, kuin etanapostissa lähetetyistä kirjeistä ja pienistä yllätyksistä. Kuvitelkaa nyt postiluukun kolahdus ja pieni käsin kirjoitettu kirjekuori makaamassa eteisen lattialla. Kutkuttelevaa, jännittävää, lämpöisen tuntuista.

Minä pidän kirjeiden saamisesta, minä pidän postista, minä pidän kirjeiden ja pienten pakettien lähettämisestä. Tykkään yllättää ihmisiä, piristää ihmisiä ja toisaalta myös käsin kirjoittaen vuodattaa sieluntuskaani paperille ja lähettää ihanille ystäville. Tajunnanvirrata, sulkea kaiken kirjekuoreen ja lähettää pois. Ostaa hyvää teetä, kauniita kortteja ja postittaa niitä muille. Yleensä lähetän kirjeitä yllätyksenä. Yleensä saan kirjeitä yllätyksenä.


Kirjeissä on jotain intiimiä ja hyvin henkilökohtaista. Kun kirjoittaa jollekin kirjeen, ajattelee väistämättä pidemmän aikaa vain tiettyä henkilöä. Hektisessä some-maailmassa sellainen ajan uhraaminen juuri yhdelle ihmiselle ja hänen yllättämiselleen on aika arvokasta. Ainakin minun mielestäni. Posti on hyvä tapa spontaanisti osoittaa toiselle välittävänsä. Eikä kirjeitä tarvi alati olla lähettämässä, toisinaan vain, silloin kun todella tuntuu siltä.


Palatakseni neljä vuotta sitten ylös kirjoittamiini ajatuksiin, en ole enää täysin samaa mieltä. Osaan hyvin kuvitella 16-vuotiaan vimmun kirjoittamassa kirjettä ja tuskailemassa sitä, kuinka viimeinen sivu näyttää typerältä jos vain ylälaita on täytetty. En osaa kuvitella 20-vuotiasta itseäni painimassa saman ongelman kanssa. Ehkä en ole enää niin kriittinen, en nää kirjeiden kirjoittamista niin vakavana asiana. Kukaan (muu kuin minä itse) ei arvostele tai tuomitse lähettämiäni kirjeitä. Ajatus on tärkein, jos kliseitä tahdotaan laukoa. Jotain totuuden tynkää tekstissä saattaa silti olla, jonkinlainen hierarkia, tyypillisen kirjeen etenemisjärjestys. Tiedä sitten, sympaattinen ajatuksenkulku minulla ainakin on ollut (ja on edelleen). Miten hyvältä tuntuukaan samaistua menneisyyden itseensä.

Lopuksi: 
lähettäkää mulle kirjeitä, lähettäkää mulle postia. Lupaan vastata jos vain annatte osoitetietonne. Pistetään toistemme postiluukut kolahtelemaan.
Saadaan toisemme hymyilemään, jooko? 

(Vilma Karjalainen  
Merikoskenkatu 6 A 11 
90500 Oulu)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti