keskiviikko 4. helmikuuta 2015

ihmisistä, hyvinvoinnista (ja vähän maailmastakin)

Koska olen suhteellisen kuulu keittiöpsykologi ja sunnuntaifilosofi (sekä sivumennen sanoen pöytälaatikkorunoilija) tahdon nyt esittää varsin painavan, joskin alati päivittyvän mielipiteeni maailmasta, ihmisistä, yleisestä hyvinvoinnista tai vähintäänkin jostain, joka osuu hyvin lähelle kaikkia edellämainittuja.

Maailma ei voi hyvin, ihmiskunta ei voi hyvin, me ei voida hyvin. Maailma voisi voida hyvin, ihmiskunta voisi voida hyvin, me voitaisiin voida hyvin.


Hyvinvointi lähtee sisäisistä asioista, ei ulkoisista. Mä uskon vakaasti, että hyvinvoiva, terve ja eheä ihminen ei tee pahaa muille tai ympäristölleen. Uskon, että ihminen ei ole luonnostaan paha, julma tai raaka eläin, ei ainakaan nykyihminen. Uskon ettei kukaan ole läpeensä paha. Pahat asiat ja negatiiviset teot kumpuavat esiin, kun ihminen ei voi hyvin. "Maailma pahuus" johtuu siitä, että ihmiskunta ei voi hyvin ja arvomaailmat ovat vääristyneet niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa.

Kun vuosien kuluessa muodostaa sisälleen huonoja ajatusmalleja, solmuja ja patoumia sekä kerryttää mukanaan kantamaansa negatiivisen tunneroskan määrää, on pieni (tai suuri) ihminen pian aivan jumissa. Harva ymmärtää itsekään, miten jumissa ja hukassa todella on. Sitä hukutaan ympäristön paineisiin, yhteiskunnan odotuksiin, konsumerismiin, hedonismiin ja vääristyneisiin arvomaailmoihin. Hukutaan loputtoman tuntuiseen kuravelliin, eikä edes tajuta hukkuvamme. Sinne iso osa ihmisistä varmaan jää vellomaan lopuksi elämäkseen, ruokkien samalla kanssaihmistensä vastaavaa tilannetta. Me vahvistetaan jatkuvasti omia ja toistemme ongelmia koska ei tajuta tai haluta myöntää olevamme itse pulassa, pinteessä, avun tarpeessa.



On vaikeaa myöntää, että ei voi henkisesti hyvin. On vaikeaa uskoa, että oma henkinen hyvinvointi voi vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti omaan toimintaan. Tuntuu ikävältä myöntää itselleen, että suuttuu rakkaimmalleen typeristä pikkuasioista vain omien ongelmiensa takia tai että viikoittain toistuvat riidat eivät välttämättä oikeasti johdukaan tiskivuoresta, naapurin Emman koirasta tai maidosta, joka unohtui kauppalistalta. Vielä vaikeampaa lienee myöntää itselleen, että omat negatiiviset tunteet kanssaihmisiä kohtaan johtuvat omista ajatusmalleista. Siis  sellaisista, joille voi tehdä jotain. Tavallaanhan tämän pitäisi olla helpottavaa - kaikesta negatiivisesta roskasta voi päästä eroon. Muita ei tarvitse katsoa pahalla, muita ei tarvitse kadehtia tai pelätä. Tärkeimpiä ihmisiä ei tarvitse satuttaa. Heitä voi ymmärtää ja he voivat ymmärtää sinua. Niin simppeliä se voisi olla. Kai.

Varmasti aika moni tietää, miten ikävältä itsestäkin tuntuu, kun kilahtaa tärkeälle ihmiselle täysin turhasta syystä x. Itse teen tätä erityisesti nälkäisenä ja viikkoa ennen sitä aikaa kuusta. Ja näin vyörytän omat negatiivisuuden puuskani taitavasti ulkoisten syiden aiheuttamiksi. Tietenkin esimerkiksi hormonitoiminnalla ja fyysisellä kunnolla on vaikutusta ihmisen mielialoihin. Pointtina on se, että vaikka sisällä myllertäisi ja kaikki sukkien väristä väärällä paikalla olevaan kaurahiutalepakettiin ärsyttäisi, ei omaa negatiivista tunnetaakkaa tarvitse kaataa toisen niskaan. Omia tunteita voi havainnoida, tiedostaa ja käsitellä. En jaksa uskoa, että meidät on tuomittu olemaan hormoniemme orjia. Kun ymmärtää, mistä negatiiviset tunteet kumpuavat on kanssaeläjätkin helpompaa ottaa huomioon.



Jonkin aikaa sitten tämä artikkeli herätti minussa ajatuksia. Mitä tulee mielisairauksiin (joka tuntuu kieltämättä aika radikaalilta ja monien korviin "leimaavalta" termiltä) ja henkiseen pahaan oloon, omien empiiristen tutkimusteni perusteella monet ihmiset tuntuvat etsivän pahalle ololleen selitystä mistä tahansa muualta. Ei todellakaan tahdota, uskalleta tai viitsitä hakeutua hoitoon pelkän pahan olon takia, kyllähän siinä on pakko olla takana jotain muutakin. Milloin epäillään kilpirauhasta, milloin astmaa ja milloin kolmatta tai neljättä kroonista sairautta. Olisihan se toki yksinkertaista jos kaikki paha olo lähtisi lääkereseptillä. Joskus se varmasti lähteekin.

Omien ongelmien ulkoistaminen on toinen valitettavan yleinen ilmiö. Kaiken kuvitellaan korjautuvan ulkosia asioita muuttamalla. Kaikki toivo lasketaan suurten elämän(tapa)muutosten varaan ja kun hetken päästä samat ongelmat alkavat nostaa päätään uudessakin kontekstissa, aletaan miettiä seuraavaa suurta muutosta. Muutoksilla voidaan pyrkiä esimerkiksi parantamaan fyysistä kuntoa (elämäntapamuutokset, urheilun aloittaminen, ruokavalion muuttaminen), toiset saattavat muuttaa uuteen kaupunkiin paremman elämän toivossa. Henkinen hyvinvointi ja fyysinen hyvinvoiti liittyvät kyllä toisiinsa, mutta kumpikaan ei tule kaupanpäälisenä. Ihminen ei välttämättä voi hyvin, vaikka hänen elämäntapansa ja ruokavalionsa olisivat kuinka terveet.


Kukaan tässä yhteiskunnassa elelevä tuskin voi säästyä elämänsä aikana alussa mainitsemiltani ajatussolmuilta, tunnelukoilta ja patoumilta. Tärkeää on kuitenkin hyväksyä se, että kaikki negatiivisuus kumpuaa jostain ja omia ongelmakohtiaan voi (ja kannattaa!) pyrkiä selvittämään. Omaa oloaan ja läheisten oloa voi parantaa. Itsetutkiskelu, tiedostaminen ja huonoista ajatusmalleista hellittäminen ovat tärkeitä työkaluja, jos haluaa voida hyvin ja hengittää keveämmin.

Mutta kunhan mutuilen. Mitäpä minä vielä maailmasta, elämästä, hyvinvoinnista ja yhteiskunnasta tietäisin. No vähän tiedän, mutta varmasti melko rajoittuneesta omasta näkökulmastani. En ole mikään asiantuntija, ainoastaan vilpittömän kiinnostunut siitä, miten ihmiset voisivat oppia kohtelemaan itseään ja toisiaan paremmin.

6 kommenttia :

  1. Henkinen hyvinvointi aina vaikuttaa siltä vaikeimmiten saavutettavissa olevalta hyvinvoinnin tasolta, joten voin myöntää nytkin uuden "elämäntapa remontin" aloitettuani että aion korjata ensin ulkoiset asiat siinä valheellisessa toivossa että se korjaa huomaamatta myös sisäisen olon paremmaksi.

    Ja eihän sitä kieltää voi kyllä ne asiat auttavat, esim. jos saan painoni normaalitasolle ja rahani vihdoin riittämään joka kuukausi. Mutta ei näiden asioiden korjaaminen kuitenkaan korjaa sitä mikä on mielessä pielessä (heh rimmaaminen) ja mikä on siis edesauttanut näiden ulkoiset asioiden korjaamistarpeeseen alunperinkään.

    Hienoa, hyvä teksti sai miutkin kommenttilomakepohdintaa harjoittamaan.
    Kiitos siitä ja anteeksi jaarittelustani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän täysin mistä puhut! Ois paljon helpompaa korjata vaan fyysiset asiat x y ja z ja pitää sormia ristissä, että henkisen puolen pitkällä aikavälillä muotoutuneet ja itseään ruokkineet ongelmat korjautuisi siinä samalla! Paljon vaikeampaa ja epämääräisempää on yrittää tarttua niihin henkisiin ongelmiin ja alkaa työstää niitä (etenkin kun niin usein tuntuu että ne henkisen puolen ongelmat olisi jotain täysin suoraa seurausta fyysisistä). Rinnakkainhan nää kaikki kuitenkin pitkälti kulkee, mutta luulen että jos voi henkisesti hyvin niin on helpompaa alkaa ratkoa fyysisiä ongelmia. Ehkä.

      Kiitos jaaritteluistasi suuresti, kiva tietää että herätti ajatuksia ja anteeksi myöhäisestä vastailustani!

      Poista
  2. Täytyy sanoa, että paljon tiedät! Enemmän kuin keskivertotyyppi. Tuntuu, että juuri hedonismi ja tunteilla/sydämellä ajattelu ja päätösten teko on nykyään jotenkin arvossaan. Itse oon viimeisen vuoden aikana oppinut laskemaan kolmeen kun kiukuttaa, ja pitämään muutenkin pään kylmänä (onpa ärsyttävä sanonta) ja ajattelemaan asioita järjellä. Kun niin tekee, asiat yleensä yllättäen selkenee. Kaikki tietysti johtuu kasvatuksesta ja ympäristöstä. Oman käyttäytymiseni muutoksen sai aikaan ihminen, joka antoi hyvin suoraa kritiikkiä, ja kertoi, että kilahtamiseni satuttaa. Tietysti tällaisen kuuleminen vihastuttaa, surettaa, hävettää, mutta loppujen lopuksi omat viat on semi helppo ymmärtää, hyväksyä, ja muuttaa. Jos joku vaan kertoisi, mutta kukaan ei kerro! Hyvä kirjoitus, ihmisten täytyis todellakin tiedostaa näitä asioita enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on ikävä tunne kun tiedostaa omia typeriä käyttäytymismallejaan ja tajuaa miten huonosti välillä kohtelee tärkeitäkin ihmisiä impulsiivisuuspäissään. Mutta ainoa tapa päästä siitä eroon on niellä se halunsa olla oikeassa ja myöntää, hyväksyä ymmärtää ongelmansa. Olis kyllä hyvä jos ihmiset olisi rohkeampia sanomaan toisilleen tällaisista! Enpä itsekään kyllä osaa kuvitella itseäni sanomaan tästä kenellekään.

      Mutta hei, kiitos kovasti tästä kommentista ja oon ihan samaa mieltä että useampien ihmisten kannattaisi uhrata joskus ainakin joku ajatus tällaisille asioille. Ihan oman hyvinvointinsa ja läheisten hyvinvoinnin takia. Ei ole kivaa kiukutella ja tiuskia läheisille.

      Poista