maanantai 9. helmikuuta 2015

juttuja

Pienenä tyttönä mä halusin olla isona avaruustutkija, hyönteistutkija tai taiteilija. Planeetat, kastemadot ja puuvärit kiinnosti. Myöhemmin halusin olla vain taiteilija. Lukiossa kiinnosti filosofia ja matematiikka.


Yöllä Pyynö murtautui ulos häkistään ja hyppäsi pöydälle banaaninkuorten perässä. Ei enää ikinä roskia pöydälle. Roskat kuuluu roskikseen.

K-kaupasta saa taas ämpäreitä appelsiinien kylkiäisenä. Ämpärit on iloisuutta ja me kyllä tarvittaisiin toinen roskakori, jotta voitaisiin lajitella roskia. Vaikka niitä banaaninkuoria.

Toissapäivänä ulkona tuntui ja näytti keväältä. Odotan enää tuoksua.


Opettelen aikatauluttamaan elämää. Jakamaan päivät työ- ja vapaa-aikaan. Tässä mä kirjoitan blogia työajalla, koska nyt juuri tuntuu siltä. Aina ei tunnu, joten parempi kai ottaa kiinni näistä hetkistä. Illalla varmaan tuskailen asuntosuunnittelun parissa.

Yritän suunnitella tulevaisuuttani. Se näyttää avarammalta, aurinkoisemmalta ja keveämmältä kuin ennen. Se näyttää vähän multa, mutta kaiken sattumanvaraisuus pelottaa. Mun pää on täynnä vaihtoehtoja, tekemättömiä päätöksiä ja mitä jos alkuisia lauseita.


Haluaisin jääkaappirunoutta ja runoutta muutenkin. Kauniita sanoja, sanayhdistelmiä ja ilmauksia kaikkialle mun ympärille. Haluaisin keskustella ja jakaa kiinnostavia asioita(ni).

Etymologia on aika mielenkiintoista ja niin on myös psykologia, teologia, filosofia ja estetiikka. Mä haluaisin tutkia, innostua ja inspiroitua.

Haluaisin, että elämä ja oleminen kutkuttelisi mahanpohjaa. Aina, muttei välttämättä kokoaikaisesti. Luulen että se on ihan realistinen haavekuva.


Mua hämmentää se, että läheiset ihmiset kuvailee mua vaaleansiniseksi ja niin teen myös minä. Ehkä mä olen pohjimmiltani aika vaaleansininen. Sellainen tosi haaleanvaalea pastellityttö.

2 kommenttia :

  1. Mä opettelen ikuisesti aikatauluttamaan mun elämää. En ikinä opi ja ehkä sen kuuluu mennä niin. Joskus vaan olis helpompi toimia, kun olis selkeä suunnitelma ja aikataulu, mutta se on mulle jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa, niin annan olla. Pärjään mä huolettomana unohtelijanakin. Välillä oon todella saamaton ja välillä ihmeellisen aikaansaava. Ei kaiken tarvitse aina olla niin balanssissa tai niin justiinsa. Näin on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh, kohtuus kaikessa! Mä oon yrittänyt opetella aikatauluttamaan lähinnä sen takia, että saisin itselleni sitä kautta varattua myös vapaa-aikaa. Tuntuu että viimeaikoina on liian helposti valunut sellaiseen tilaan, jossa kaikki aika on "pitäis tehdä kouluhommia" -aikaa, jonka takia kaikille muille kiinnostaville asioille, harrastuksille ja omille projekteille ei jää ollenkaan aikaa. Tää mun aikataulutus ei kyllä oo lähtenyt kovin mahdikkaasti käyntiin, mutta jospa oppisin hallitsemaan ajankäyttöäni edes vähän.

      Sellainen liiallinen pakotettu organisointi ja tarkat aikarajat ei varmaan oo monellekaan omiaan, joten jos nyt ei koe että on selainen ihminen, joka jatkuvasti tarvii tarkkaa aikataulua (kuten mun isä, jolle aikataulutus tosin ei tuotakaan minkäänlaisia ongelmia) niin mitä ssellaisia turhaan asettamaan! Kaikki kulkee jokatapauksessa omalla painollaan :)

      Poista