pupunruuasta, rehuista ja ihan vaan kasviksista

Mulla ja ruualla on tosi ristiriitainen ja epätapainoinen suhde. Ei tykätä toisistamme ja toisaalta tykätään toisitamme liikaa. Sitten kiukutellaan ja laiminlyödään parisuhdettamme niin, että lopulta kaikki voi pahoin. Eniten ehkä mun kehoni.

Olen ollut enemmän tai vähemmän kasvissyöjä (lakto-ovovegetaristi) viimeisimmästä (lihattomasta) lokakuusta lähtien. Ensin lopetin ainostaan liharuokien valmistamisen kotona. En halunnut vaivata muita ja jatkoin lasagnen, joulukinkun ja jauhelihakastikkeen syömistä vieraillessani esimerkiksi sukulaisten luona. Aluksi kasvisruoka oli enemmänkin hauska kokeilu. Testi, joka vastasi muutamaan "mitä jos" -kysymykseen ja ehkä kahteen "miltähän tuntuisi" -alkuiseen. Sitten jäin sille tielle.

Tässä on kukkasia. Niitä en syö vaikka rehuja ovatkin. 

Paitsi kaikkia kivoja villiyrttejä mussuttaisin kyllä. 

Nykyään en syö juurikaan lihaa tai kalaa. Jossain vaiheessa eettisyys nimittäin astui kuvaan ja kovaa astuikin. Se tuli ja talloi altaan kaikki vastaväitteet; näin sen oli oltava ja kasviksia oli Vilman syötävä. Moraalintajuni ei (enää) anna periksi tehotuotannolle ja sille, että eläimiä valjastetaan nykyisellä tavalla ihmisten tuotantovälineiksi, pelkiksi hyödykkeiksi. Se, että monella eläimellä ei ole elämässään mitään muuta arvoa kuin olla olemassa tavalla, jonka ihminen sille määrittää, sen aikaa kuin ihminen sitä elävänä tarvitsee, kuulostaa ja tuntuu väärältä. Kovin väärältä. (Riistaa ja eettisesti pyydettyä kalaa voisin syödä ja syönkin jos tilanne sen sallii.)

Siinä missä kasvisruokavalio ei ole enää kuukausiin tuntunut yhtään kummalliselta tai vaikealta jutulta, on uusin ruokavaliomuutokseni tuonut jälleen lisää haasteita elämään. Lopetin taas vaihteeksi leivän, pastan ja muiden gluteenipitoisten tuotteiden mussutuksen. Viimeiset puoli vuotta vatsani on ollut kipeä kiusallisen usein; lähes joka aamu ja toisinaan myös iltaisin. Vuoden 2013 loppupuolella kokeilin samanlaisten ongelmien takia jättää ruokavaliostani pois maitotuotteet, kanamunan ja gluteenin. Silloin vatsakipuni hävisivät kokonaan, eivätkä palanneet edes ottaessani samoja raaka-aineita hitaasti takaisin ruokalistalle. Nyt kaikki tuntuu karanneen jälleen käsistä ja jostain on etsittävä ratkaisua.

                   

Leivästä ja pastasta luopuminen on tuntunut vaikealta, jopa häiritsevän vaikealta. Mitä mä nyt syön? Pelkkiä kasviksiako? Vuoden 2015 alun aikana olen laiminlyönyt ruokailua sellaisilla tavoilla (syömällä lähinnä pastaa, tomaattikastiketta, karkkia ja leipää sekä olemalla vaan syömättä), että oikeastaan olen viimeiset pari viikkoa joutunut lähinnä opettelemaan syömään uudelleen. Ihan kuin olisin jälleen ensimmäistä kertaa omilleen muuttava teini. Olen opetellut tekemään ruokaa ja syömään säännöllisesti, jotta keho ja mieli saisivat kaipaamaansa energiaa ja ravintoaineita. Sillä se on tärkeää. Oikeasti.

Mitä sitten olen syönyt? Olen syönyt kasviksia, kasviksia, kasviksia ja vähän maitotuotteita. Kasviksia juustolla, salaatteja juustolla ja lämpimiä kasviksia salaateilla. Ja arvatkaa mitä? Kaikki ruuanlaitto, kaikki kaupasta kotiin kannetut munakoisot, uudet perunat, kesäkurpitsat, parsakaalit, bataatit ja kevätsipulit ovat olleet sen arvoisia. On upeaa tuntea hellivänsä kehoaan, vaikka kauppaan raahautuminen ja ruuanlaitto onkin aikaavievää ja paikoin turhan rasittavan oloista. En kadu ensimmäistäkään hetkeä.

En osaa sanoa, onko gluteenittomuus toiminut, sillä mahani kipuilee edelleen vähän väliä. Voiko parin viikon kokeilun aikana kovin suuria tuloksia odottaakaan? Ajattelin gluteenilakkoilla vielä ainakin viikon ajan ja kokeilla sen jälkeen jättää maitotuotteet pois. Nyt etsitään sitä pikku pentelettä, joka saa mahani oireilemaan (joskin oireiden psykosomaattisuus on myös käynyt mielessä, olen kai vähän sellainen mahalla stressaaja).

Haaveilen maitotuotteiden ja kananmunien jättämisestä pois, mutta toistaiseksi taidan vielä pitää ne ruokavaliossani. Ehkä vielä jonain päivänä juustojenkaan unohtaminen ei tunnu menetykseltä vaan enemmänkin rationaaliselta jatkolta omalla tielläni.

Eniten kuitenkin haaveilen sellaisesta yhteisymmärryksen tilasta, jossa tiedän kohdelleeni kehoani niin hyvin, että voin vihdoin luottaa sen viesteihin. Haaveilen siitä, että kehoni kertoo minulle mitä ravintoaineita kaipaan lisää (saa minut esimerkiksi himoitsemaan pinaattikeittoa kun tarvitsen lisää rautaa), milloin minulla on nälkä ja mitä kannattaa syödä. Tahdon voittaa kehoni luottamuksen takaisin ja olla lopulta (vihdoin) sen luottamuksen arvoinen.

Tässä kuvassa yritän todistella itselleni, että olen edelleen vähintään yhtä söpö kuin esiteininä.

 Mandariini  kuitenkin sopinee aiheeseen.             

Olisin voinut avata jokaista tän tekstin kappaletta vaikka miten paljon lisää, kirjoittaa pienen esseen etiikasta, omista moraalikäsityksistäni ja suhteestani ruokaan. Joten ehkä palaan aiheeseen syvemmin joku toinen kerta. Tää oli tällainen pintaraapaisu. Hyviä lakto-ovovegetaristia ja vegaanisia ruokaohjeita otetaan vastaan. Aamupalavinkkejä, jotka pohjautuu muuhunkin kuin banaaneihin ja soijajugurttiin kaipaisin erityisesti.