(sosiaalisista) normeista ja kyseenalaistamisesta

Wikipedia opettaa mulle usein paljon uutta kun alan kirjoittamaan asioista. Äsken kirjoitin otsikoksi sanan normi ja sen jälkeen googlasin sen. Koska onhan hyvä valita ensin aihe ja sen jälkeen vasta perehtyä sen määritelmään. Wipedia kertoo mulle että sana normi voi tarkoittaa mm. seuraavia asioita:

matemaattinen normi, itseisarvon yleistävä funktio, matematiikan käsite
eettinen tai filosofinen normi, sääntö tai ohje, etiikan ja filosofian käsite
sosiaalinen normi, jonkin yhteisön hyväksymä käyttäytymissääntö
normi, jonkin yhteisön jäseniä sitova toimintaohje
normi, jonkin yhteisön keskimääräinen moraalikäsitys
normi, jonkin yhteisön yleisimpien perinteiden kokonaisuus
normi, jonkin yhteisön käskyt, kiellot, luvat, velvollisuudet ja lait
normi eli standardi, määritelmä siitä, miten jokin asia tulisi tehdä

Mä haluan nyt, juuri nyt, kirjoittaa tän yhteiskunnan normeista. Erityisesti sosiaalisista sellaisista. Ehkä muistakin. Ehkä normeista ylipäätään. Käyttäytymissäännöistä ja siitä, mikä koetaan sosiaalisesti hyväksyttäväksi ja mikä ei. Siitä, että joitain asioita kohtaan suhtaudutaan negatiivisesti, peläten ja kieltäen osaamatta vedota muuhun kuin välittömiin subjektiivisiin tunnereaktioihin ja lopulta normeihin. Olisi hyvä muistaa, että normit ovat ainoastaan meille muodostuneita tapoja toimia, eivät absoluuttisia totuuksia. Meidän yleisesti hyväksytyt toimintamallit voi olla heikolle pohjalle rakentuneita, hataria ja epäloogisia.

Sosiaaliset normit. Entisen kumppanin kanssa ei voi olla ystävä. Monogamia on ainoa oikea tapa rakastaa. Parisuhteessa oleminen on vakiotila, johon jokaisen tulisi pyrkiä. Vapaavalintainen lapsettomuus on kyseenalaistettava. Avioliitto on ainoa tapa osoittaa, että on todella sitoutunut parisuhteeseen. Vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa ei voi olla vain ystävä. 

Esimerkiski näiden sosiaalisten normien keskellä me eletään päivästä toiseen. (Esimerkit voisi olla monia muitakin, nämä nyt vaan tuli ensimmäisinä mieleen). Joku ehkä kyseenalaista yhden niistä, joku toisen, mutta loput niellään purematta. Niin maailma vain toimii, on turhaa yrittää tapella vastaan. Kumppania, ystävää tai perheenjäsentä on ihan hyvä välillä kieltää, pyrkiä sivistämään ja syyllistää vedoten normeihin.

Normien keskelle on helppo jäädä jumiin. Ne ovat ajatus- ja toimintamalleja, joita meille on monille piilotyrkytetty (vrt. piilomainonta) lapsuudesta lähtien, mitä niitä nyt kyseenalaistamaan. Mun mielestä monet normit voi kuitenkin olla myös haitaksi. Ne kylvää meihin turhaa epäluuloa ja skeptisyyttä. Kohta ei voida enää uskoa, että on olemassa enemmän kuin yksi tapa toimia, että kaikki ei aina toimi normien mukaan. Että normien ulkopuolella voi odottaa vapaampi maailma, keveämpi ja rauhallisempi olo; ennakkoluuloista puhdistunut ilma, jota on helpompaa hengittää.

Meidän olisi hyvä kyseenalaistaa enemmän. Olisi hyvä irrottautua normeista ja pyrkiä tarkastelemaan elämää ihmissuhteineen ilman turhia ennakkokäsityksiä, ilman turhia skeemoja. Ei ole kenenkään kannalta hyödyllistä ajatella, että tilanteessa x ihmiset toimivat aina tavalla y, tai ainakin heidän pitäisi koska normi z. Jokainen tilanne ja jokainen ihmissuhde on yksittäistapaus, jossa on omat tuhannet muuttujansa. Miksi roikumme kynsin ja hampain hyvin rajoittuneessa määrässä mahdollisia toimintatapoja?

Monet ihmissuhteet on mun mielestä myrkytettyjä. Yhteiskunta on mun mielestä myrkytetty. Me annetaan meidän omien negatiivisten tunteiden myrkyttää ne. Tää kietoutuu vahvasti yhteen kaiken sen kanssa, mitä kirjoitin ihmisten henkisestä hyvinvoinnista tässä tekstissä. Me voidaan itse pahoin, ei ehkä kokonaisvaltaisesti, mutta vähintään osittain ja heijastetaan oma paha olomme, epävarmuutemme ja pelkomme ihmissuhteisiimme ja yhteiskuntaan. Me annetaan meidän oman pahan olon hallita meitä ja määrittää meidän toimintaa. Kun riittävän moni ihminen tekee niin, pian meidän paha olo määrittää meidän yhteiskunnan yleistä toimintaa, meidän yleisiä toimintamalleja, meidän yleisiä normeja. Mä luulen, että monet meidän normit, niin sosiaaliset kuin muutkin, kumpuaa meidän henkisestä pahoinvoinnista. Me ei voida hyvin, mutta ei suostuta myöntämään sitä vaan tyydytään siihen mitä osataan. Me tyydytään rajoittamaan kaikkea, luomaan sääntöjä ja pakotteita. Me yritetään tunkea maailma  muottiin, joka leikkaa pois kaiken, joka osuu meidän herkkiin kohtiin. Me pelätään.

Meidän pitäisi olla rohkeampia. Luoda omat normimme, luoda oma arvomaailmamme. Meidän pitäisi harjoittaa itsetutkiskelua; uskaltaa sukeltaa sinne, mistä oma paha olo kumpuaa, löytää sen lähde ja ymmärtää itseämme. Löytää se raja, joka erottaa meidät yhteiskunnasta ja kyseenalaistaa yksi kerrallaan jokainen yhteiskunnan meille tyrkyttämä normi. Kyseenalaistaminen ei tarkoita kaiken hylkäämistä, se tarkoittaa uudelleenarviointia. Se vaatii avoimuutta, se vaatii omien pelkojensa kohtaamista ja kyyneliä, mutta uskon sen olevan sen arvoista.

Me voidaan vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa me eletään, niin mä uskon. Uskon, että sen maailman ei tarvitse olla pahan olon ympärille rakentunut ja rajoittunut. Se voi olla avoin ja inhimillisempi, parempi paikka elää. Ehkä tää teksti (niiden kaikkien muiden ohella joita takuulla tulen jatkossa kirjoittamaan) on mun yritys tehdä jotain. Ehkä saan jonkun yksittäisen ihmisen kyseenalaistamaan lisää ja etsimään itseään maailman sakeasta helmipuurosta. Saisinpa. Mä en suostu nielemään purematta, en enää.

 Nää kuvat on eräältä toissaviikkoiselta erityisen voimauttavalta

(ja fyysisiä voimia korkeuseroillaan koetelleelta) kävelyretkeltä Lammin Untulan harjulle.